Juuri kun superkiltin ja ymmärtäväisen Tessan (Josephine Langford) ja kuumapäisen ongelmakimppu Hardinin (Hero Fiennes Tiffin) räjähdysherkkä parisuhde osoittaa rauhoittumisen merkkejä, Tessalle tarjotaan unelmatyötä suuren kustantajan palveluksessa. Ikävä vain, duuni on kaukana Seattlessa, joten Lontoota kotipaikaksi halajava Hardin reagoi tapansa mukaan ongelmaan äärimmäisen huonosti. Samaan aikaan menneisyyden haamut kummankin nuoren taustalta alkavat nousta pintaan.
Kolmas osa Anna Toddin luoman After -kirjasarjan pohjalta, täysin kujalla tekemisensä kanssa olevan Castille Landonin ohjaama ja Sharon Soboilin robotin herkkyydellä kirjoittama After We Fell on aivan yhtä tyhjänpäiväinen ja kertakäyttöinen kuin sen kaksi aiempaakin osaa, After (2019) ja After We Collided (2020).
Vain ja ainoastaan nuorille tytöille suunnattu, Fifty Shades of Grey -trilogian (2015, 2017 ja 2018) kevytversioksi tituleerattu After -saaga nojautuu tasan tarkkaan vain yhteen ideaan, joka käytettiin loppuun jo ensimmäisessä elokuvassa. Jokaista sovintoa pääparin välillä seuraa matemaattisen tarkasti laskettuna uusi vastoinkäyminen, jonka setvimiseen tarvitaan huutoa, itkua ja hampaitten kiristelyä. Myös samaistumiskohteet ovat varsin arveluttavia. Tarjotaanko tässä ihmisen mallia kaiken kristusmaisen kirkasotsaisesti anteeksiantavasta Tessasta vaiko jokaisen harmin jälkeen addiktioitaan aina uudestaan ruokkivaa Hardinia, jolle ratkaisun ääni on aina sama korkin narahdus ja piipun pössäytys? Myös finaalin suuri yllätys, cliffhanger, on tasoa "Salkkarit", vain pysäytyskuva puuttuu.
Sarjan päättävä After Ever Happy on tulossa toden näköisesti ensi vuonna ja huhut kertovat myös esiosan Before olevan jo matkalla valkokankaille.
Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin tekevät sen, mistä heille maksetaan, eikä sitten juurikaan muuta. Aikuisempaa tulkintaa tekeleessä edustavat mm. telkkanaamat Rob ”Silkkiä ja luoteja” Estes ja Stephen ”True Blood” Moyer sekä edellisessä leffassa Tessan tiukkana mutsina nähdyn Selma Blarin nyt korvannut Mira Sorvino.
After We Fell on karmeaa teinisaippuaa, sitä pahinta siirappipullaa, mitä Hollywood voi kiusaksemme suoltaa. Aina joskus tunnen kateutta tavallisia elokuvissakävijöitä kohtaan, heillä kun on valinnanvapaus katsoa sitä, mitä haluavat. Minulle sellaista luksusta ei ole annettu, mutta valittamatta sen enempää jatkan valitsemallani tiellä.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja