Boris Khlebnikovin ohjaaman draaman Arytmia (Aritmiya, 2017) keskiössä on ongelmainen parisuhde, jossa ambulanssin ensihoitajana työskentelevä Oleg (Alexander Yatsenko) ja Katja (Irina Gorbacheva) eivät tunnu kohtaavan toisiaan yhä ilmiselvästi sykkivästä keskinäisestä rakkaudesta huolimatta. Valtavista työpaineista kärsivä Oleg hakee henkistä helpotusta alkoholin avulla jättäen vaimonsa vaille huomiota. Tilanteen sietämättömänä kokeva Katja ei kuitenkaan osaa kertoa tuntemuksistaan miehelleen, ja suhde ajautuu entistä tiukempaan umpisolmuun. Tilanne eskaloituu Katjan isän syntymäpäivillä, missä Oleg käyttää tuttuun tapaan juhlien alkoholipitoista tarjontaa hyväkseen reippaalla kädellä, jolloin Katjan henkinen kuppi kaatuu nurin, ja hän alkaa pohtia, olisiko hänen sittenkin parempi elää sinkkuna.

Elokuvan nimessä viitattuja sydämen rytmihäiriöitä ilmenee henkilökohtaisten suhteiden lisäksi myös päähenkilöiden työrintamalla. Jo alun perinkin vaativa työ muuttuu entistä haastavammaksi ja stressaavammaksi säästöihin pyrkivien terveydenhoitoalan uudistusten astuessa voimaan. Potilaita hoidettaessa tärkeintä olisi tehokkuus ja kustannussäästöt. Ainoastaan potilaiden parasta ajatteleva Oleg ei kuitenkaan suostu tarkkaan minuuttien mukaan aikataulutettuun järjestelmään, vaan hän pyrkii kykyjensä mukaan hoitamaan jokaisen potilaansa aikaa säästämättä, joskus jopa hieman liiankin tunnollisesti. Oman aikansa saa myös yksinäinen vanhus, joka ilmeisesti juttuseuraa saadakseen toistuvasti, milloin mitäkin vaivoja valitellen, kutsuu ambulanssin avukseen.

Terveydenhoitoalan ammattilaisten toiminta tuntuu ja heidän kohtaavat tilanteet tuntuvat realistisen aidoilta. Jatkuva paineen alainen työskentely alati pahenevan kiireen vallitessa, kiireellisen tehtävän keskellä ruuhkaan juuttuvat ambulanssit ja potilaiden kirjo seuraa hakevista yksinäisistä vanhuksista väkivaltaisiin humalaisiin piirtävät selkeän kuvan työn hektisestä luonteesta. Ohjaaja Boris Hlebnikov ja käsikirjoittaja Natalya Meschaninov ovat selkeästi tehneet kotiläksynsä, ja tutustuneet ennakolta Venäläisen terveydenhoidon todellisuuteen ja ongelmakohtiin, jotka eivät ole täysin tuntemattomia vastaavaa hoitoalan uudistusta läpikäyvässä Suomessakaan.

Arytmia ei kuitenkaan ole yhtä vakava kuin aiheensa, vaan se löytää hienovaraista, joskus traagisiakin sävyjä saavaa huumoria niin ihmissuhteiden kiemuroista kuin myös eritasoisten hälytystehtävien keskeltä. Vaikka huumori ajoittaan saakin tummempia, miltei mustiakin vivahteita, pysyy se kuitenkin humaanina suhtautuen henkilöiden lempeästä. Oma osansa kiitoksesta kuuluu myös mainioille näyttelijöille, joista pääosien esittäjien ohella on nostettava esille myös Nikolai Schraiber, joka Olegin suurikokoisena kollegana on mies paikallaan. Yhdessä taiturimaisen ambulanssikuskin kanssa parivaljakko luovii vaihtelevalla menestyksellä haasteellisten potilaiden ja byrokraattisten esimiesten ristiaallokossa. Arytmia on kuin realistisempi versio Martin Scorcecen hitistä Bringing out the Dead (1999), jonka esiin tuomat ihmissuhteiden kipupisteen ovat hyvin universaaleja ja tunnistettavia kaikkialla.

Arytmia on humaani kertomus ambulanssikuskin ja hänen lääkärivaimonsa kamppailusta niin parisuhteessa kuin haastavassa työssään.