Kun vilkas Nalle-Maija (Judit Esketdt Bådagård) juo vahingossa Kilpisen valmistamaa ihmemehua, tämä kutistuu pikkuriikkiseksi ja tulee samalla lakaistuksi ulos kotitalosta.
Bamse (Rolf Lassgård) joutuu myös nauttimaan samaa eliksiiriä löytääkseen tyttärensä kotiniityltä, mutta aika on kulumassa loppuun, sillä ahne Kroisos Myyrä (Johan Rabaeus) haluaa päällystää koko luontokentän omiin tarkoituksiinsa. Onneksi minimaailmasta löytyy myös naamioitunut sankari, Supersammakko.
Nykyään joka käänteessä matkatoimiston maskottina nähtävän Bamse-nallen (Rune Andréassonin 1960-luvulla luoma hahmo tunnettiin joskus myös nimellä Maailman vahvin nalle) seikkailut jatkuvat tutussa komennossa. Ohjaaja Christian Ryltenius ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä mies on ohjannut jo aiemmin neljä Bamse -seikkailua, kaksi Mimmi Lehmää sekä elokuvan Pekka Töpöhäntä (2020).
Calle Marthinin ja Mikael Syrénin käsikirjoittamassa koko perheen animaatiossa Bamse ja maailman pienin seikkailu on vahva luonnonsuojelullinen vire, samalla kun pari piikeistä osuu poliitikkojen yrityksiin ratkaista ilmastokonflikteja. Sanomaa siis riittää, vaikka ongelmien käsittelyssä luotetaankin enemmän oman käden oikeuteen kuin faktoihin ja demokraattiseen politikointiin.
Originaalilla ääniraidalla Bamsena murahtelee Rolf Lassgård, kun taas elokuvan erikoisimmasta roolista vastaa vannoutunut Bamse-fani, Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt. Suomidubista löytyy tuttuja talentteja, kuten Matti Ristinen (Bamse), Juha Varis (Kilpinen), Petri Hanttu (Kroisos Myyrä) ja Menni Sinisalmi (Nalle-Maija).
Bamse ja maailman pienin seikkailu on tuntisena juuri sopivan mittainen leffahetki pikkuväelle, jossa on muutama ihka oikea opetuskin.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja