1970-luvun alussa nuori Farrokh Bulsara (Rami Malek) työskentelee Heathtrown lentokentällä matkalaukkulinjalla, mutta taiteellisesti multilahjakkaan nuoren miehen suunnitelmissa siintää aivan jotain muuta. Pubi-illan jälkeen nimensä Freddie Mercuryksi vaihtanut Farrokh tapaa kaksi nuorta miestä, kitaristi Brian Mayn (Gwilym Lee) ja rumpali Roger Taylorin (Ben Hardy), joiden bändi on vaillla solistia. Vielä kun basson varteen löydetään John Deacon (Joseph Mazzello), syntyy jotain, joka tulee muuttamaan rockmaailman. Syntyy Queen, yksi kaikkien aikojen suositummista rockbändeistä. Menestys kasvaa kohisten, kunnes tulee vuosi 1975 ja uuden albumin aika, albumin, joka saa nimekseen The Night at The Opera, jonka kruunu on liki seitsemän minuuttinen, rockia ja oopperaa ennen kuulumattomalla tavalla yhdistellyt kappale Bohemian Rhapsody. Maailmankiertueet ja miljoonia myyvät albumit seuraavat toisiaan, mutta 1980-luvulle tultaessa Freddien elämäntapa, huumeet, alkoholi ja vakava sairastuminen uhkaavat tuhota koko orkesterin. Yhtyeen paluu omaan majesteetilliseen ylhäisyyteensä koetaan 13. heinäkuuta 1985, jolloin bändi kokosi rivinsä esiintyäkseen Live Aid -konsertissa.

Queen -elokuvasta nousivat otsikoihin ensimmäistä kertaa jo 2000-luvun alussa, mutta aika ei vielä silloin ollut sille otollinen. Kun huhut vahvistuivat jokunen vuosi takaperin, Freddie Mercuryn roolia kärkkyi vahvimmin Sacha Baron Cohen, mutta kuten aina, muutoksen tuulet puhalsivat jälleen yllätyksellisistä suunnista. Monenlaisten ongelmien jälkeen Bohemian Rhapsody on vihdoin valkokankailla, parempana kuin kukaan osasi edes odottaa. Vaikka elokuvan ohjaus onkin merkitty X-Men -veteraani Bryan Singerin piikkiin, tosi asiassa homman veti loppuun Dexter Fletcher (Eddie The Eagle, 2016), joka palkattiin hoitamaan homma Singerin saatua erinäisistä syistä kenkää.

Pahimmat puritaanit ovat valittaneet elokuvan olevan liian sisäsiisti ja Freddien aikoinaan suuria kohuja herättäneitä tempauksia siloitteleva, mutta ne, jotka haluavat nähdä saksalaisia homoklubeja joraamassa Village Peoplen tahtiin, kannattaa valita aivan eri leffa. Toinen valituksen aihe on ollut se, ettei Bohemian Rhapsody ota riskejä, ja tokihan se onkin tosipohjaisten henkilökuvien tapaan peruskamaa kuva-alan jakamisineen ja yhtyeen historian käännekohtia pointtaavine tekstiplansseineen, mutta se, mikä sen erottaa lukuisista muista kaltaisistaan on Queenin musiikki ja Rami Malekin täydellisyyttä hipova roolityö Freddie Mercuryna.

Viimeksi kelvollisessa Papillonissa (2018) nähty monilahjakas Malek ottaa Mercuryn hahmon haltuun uniikkia lavaliikehdintää ja persoonallista ylähuulta myöten niin hämmentävän hyvin, että ehdokkuuksia arvostetuimmille elokuvapalkinnoille on pakko olla tulossa muutamiakin. Suvereenisti kaiken hapen muilta vievän Malekin rinnalla yhtyeen muita soittoniekkoja, Brian Mayta, Roger Tayloria ja John Deaconia esittävät Gwilym Lee, Ben Hardy ja Joseph Mazzello tekevät yhtä lailla napakat näköiskuvat multitalenteista muusikoista, jotka tarvitsivat Freddietä aivan yhtä paljon kuin Freddie tarvitsi heitä. Sivummalla nähdään Aidan Gillen Queenin ensimmäisenä managerina John Reidina, Mike Myers EMI-levy-yhtiön nokkamies Ray Fosterina sekä Allen Leech Freddietä vuosikaudet hyväksikäyttäneenä henkilökohtaisena managerina Paul Prenterina, joka lopulta myi tämän synkimmät salaisuudet keltaiselle lehdistölle. Lucy Boynton on Mary Austin, yksi Freddien elämän tärkeimmistä henkilöistä, jonka apuun demoniensa kanssa taistellut supersolisti kykeni aina luottamaan.

Loistavaa musiikkia tulviva Bohemian Rhapsody on hauska, dramaattinen ja paikoin myös äärimmäisen koskettava elokuva, elämys, jonka Brian May uskoo kelpaavan myös Freddie Mercurylle. Olen asiasta täysin samaa mieltä. God Save The Queen.