Chicagossa työskentelevä, arvostettu kirurgi Paul Kersey (Bruce Willis), on nähnyt työssään niin paljon väkivallan jälkiä, että mies on vannoutunut pasifisti. Syntymäpäiviään viettävän tohtorin maailma kuitenkin muuttuu kerta laukauksella, kun vaimo Lucy (Elisabeth Shue) ja tytär Jordan (Camilla Morrone) joutuvat väkivaltaisen hyökkäyksen uhriksi. Poliisien aikaansaamattomuuteen rikoksen selvittämisessä tuskastuttuaan, Paul, mies, jonka työ on ensi sijaisesti pelastaa elämiä, ostaa aseen ja alkaa sekä jahdata että lahdata kadun pimeällä puolella kulkevia rikollisia. Pian nimen Viikatemies saanut vigilantti on lehtien etusivun uutinen ja alituiseen ihmisten ajatuksissa, kiitos kuin kreikkalaisena kuorona tapahtumia kommentoivien, oikeiden radiojuontajien Sway Callowayn ja Mancow Mullerin. Sitä mukaa kun tungos ruumishuoneella kasvaan ja tapauksia pallo kateissa tutkivat etsivät Raines ja Jackson (Dean Norris ja Kimberly Elise) kokevat paineita ylempää, myös lain väärää puolta kulkevat alkavat huolestua omasta turvallisuudestaan.

Vigilanttielokuvien (lue Tarina väkivallan vihollisesta) historia on pitkä, eikä loppua ole vieläkään nähtävissä. Hollywoodin hurmeosaston hanslankari ja Quentin Tarantinon suojatti, väkivaltaelokuviin kilahtanut Eli Roth ei ole tähän päivään mennessä vakuuttanut millään tasolla. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi, sillä Rothin uusin tekele, Joe Carnahanin Brian Garfieldin romaanin ja Wendell Mayesin alkuperäisen elokuvakäsikirjoituksen pohjalta kirjoittama toimintatrilleri on miehen uran paras työ, ainakin jos vertaa herran aikaisempiin elokuvatuksiin, kuten kidutuspornopätkät Hostel ja Hostel: Part II (2005 ja 2007), umpityperä kannibaalifilkka The Green Inferno (2013) ja tympeä moraalitutkielma Knock Knock (2015).

Death Wishin tapauksessa Roth malttaa nyt antaa asioille aikaa kehittyä, ja vaikka paristi lipsuukin komiikan rajoja lähestyville linjoille graafisissa murhissaan, homma toimii, vaikka tarinan kaikki tuntevatkin, perinteisenä kostotrillerinä yllättävänkin hyvin.
Yhteiskunnallista kommentaaria on tosin vain siteeksi ja vaikka mahdollisuudet olisivatkin minkälaiseen satiiriin tahansa tämän päivän Amerikasta ja debattiin sen asekontrollista, kaiken päällä leijuu NRA:lainen paatos oman käden oikeuden puolustamisesta. Ennakoista ja varsinkin suoraan originaalille elokuvalle kumartavasta loppukuvasta päätellen myös suuri yleisö tulee ostamaan Death Wishin, mutta toivottavasti tuottajat osaavat tällä kerralla säilyttää tolkun ahneuden sijaan. Nöyrin pyyntö kun on, ettei tätä vuosimallia 2018 Väkivallan vihollista nyt vesitettäisi yhtä karmeilla jatko-osilla kuten tapahtui Charles Bronsonin vuoden 1974 originaalin tapauksessa.

Parhaista Die Hard -ajoistaan kauaksi ravintoketjun huipulta pudonneen Bruce Willisin virnistys on yhä tallella, eikä tuskaa tuota yksrivistenkään heittely, mutta Kerseyn hahmoon, ja varsinkin tämän läpikäymään prosessiin venkula ei silti saa sen suurempaa tarttumapintaa. Karisma on kuitenkin tallella, ja niinpä Willis, Rothin tapaan, tekee myös yhden paremmista vedoistaan pitkään aikaan. Vain introssa kuvissa pyörähtävän Elisabeth Shuen ja pikkuisen enemmän aikaa saavan Camila Morronen lisäksi sotatantereella nähdään Vincent D`Onofrio Paulin velipojan Frankin roolissa. Mike Epps on Paulin kollega tohtori Chris Salgado, Len Caron Lucyn isä ja Beau Knapp konnajengiään johtava Knox.

Tekijöidensä historiasta huolimatta Death Wish 2018 on parempi kuin pelättiin. Vaikka pääpaino onkin nyt juonen kehityksellä ja käänteillä, täyttää se kyllä hurmehullujen paineiden purkuun tarkoitetun valkokangasväkivallan päiväkohtaisen annoksen kiitettävästi.