Rikosetsivä Hae-joon (Park Hae-il) saa tehtäväkseen tutkia kuolemantapausta, jossa entinen maahanmuuttoviranomainen on pudonnut vuorelta kohtalokkain seurauksin. Pääepäillyksi nousee miehen leski, kiinansiirtolainen Sea-rae (Tang Wei), mutta hänen alibinsa on pitävä. Mitä pitemmälle tutkinta etenee, sitä enemmän aviossa olevan Hae-joon tunteet Sea-raeta kohtaan muuttuvat ja pian parin välille kasvaa kuuma suhde. Aikaa kuluu, mutta kun uusi epäilyttävä kuolemantapaus nousee esiin, on etsivän pakko punnita omat moraalikäsityksensä ja päättää, mikä elämässä on oikeasti tärkeintä.
Cannesissa viime vuonna parhaan ohjaajan palkinnon saaneen Park Chan-wookin Decision to Leave on visuaalisesti uskomattoman kaunis elokuva, film noir -vaikutteinen romanttinen trilleri femme fatale -tematiikalla höystettynä.
Pitkän linjan veteraanin, kansainvälistä menestystä elokuvillaan Oldboy (2003) ja The Handmaiden (2016) hankkineen Park Chan-wookin kerronta on äärimmäisen taitavaa mielen manipullointia. Decision to Leave, pienin detaljein ja nyanssein avautuva, monitasoinen kertomus intohimosta ja rakkaudesta, oikeasta ja väärästä, antaa katsojalle aikaa sisäistää melankolisesti kohti pakahduttavaa finaaliaan etenevän tarinaa. Park Chan-wookin ja Chung Seo-kyungin käsikirjoitus on ohjaajan mukaan saanut inspiraationsa ruotsalaisten Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön luoman sarjan pohjalta, ja kieltämättä jotain samaa menestykseksi kasvaneessa ja yhä jatkuvassa Martin Beck -saagassa elokuvan kanssa onkin.
Teknisesti elokuva on uskomattoman upeaa työtä. Paljon heijastavia pintoja käyttävän Kim Ji-youngin kuvaus ja erityisesti Jo Yeong-wookin koskettavan kaunis musiikki täydentävät vaikuttavan kokonaisuuden, joka olikin aivan ansaitusti Etelä-Korean Oscar-ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa.
Näyttelijäntyö on kautta linjan erinomaista, mutta Park Hae-Ilin tulkinta Hae-joonina tulee niin suoraan syvältä sydämestä, että se koskettaa kielimuurinkin takaa sähköiskun lailla.
Tunnelmallinen jännäri, koukuttava murhamosaiikki ja sydämen särkevä rakkaustarina. Jos on tehtävä päätös lähtemisestä, kannattaa mennä elokuviin katsomaan Decision to Leave.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja