Kun uusi vuosikymmen, 1930-luku, alkaa, Granthamin jaarli Robert Crawley (Hugh Bonneville) ja vaimonsa kreivitär Cora (Elizabeth McGovern) saavat huomata suvun talouden olevan reperällä. Samaan syssyyn paljastuu myös skandaali, kun Lady Maryn (Michelle Dockery) avioero tulee kaikkien tietoon. Yhtä lailla myllerryksessä on myös kartanon palvelusväen elämä.

Kuusi tuotantokautta televisiossa ja kaksi pitkää elokuvaa (Downton Abbey (2019), Downton Abbey: Uusi sukupolvi (2022)) jo kestänyt Downton Abbey -saaga saa ainakin näennäisen finaalinsa, vaikka huhut sarjan kotimaasta Englannista jo kertovatkin mahdollisista jatkosuunnitelmista

Simon Curtisin ohjaama ja sarjan luojan, Julian Fellowesin kirjoittama Downton Abbey: Viimeinen näytös on kaikin puoilin sitä itseään, tuttua ja hallittua brittidraamaa, omalla uniikilla tavallaan viihdyttävää hömppää, jokaa toki on faninsa ansainnutkin. Brittiläistä charmia, hienostunutta huumoria ja suuria tunteita tulviva, enteellisesti Grande Finaleksi nimetty elokuva on ajankuvaltaan komea ja teknisesti varsin näyttävää epookkia, joista varsinkin Ascotin laukkakilpailu ja West Endin show ovat vahvoja näyttöjä pääkuvaaja Ben Smithardin ammattitaidosta.

Kaikki keskeiset näyttelijät, mm. Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter ja Phyllis Logan ovat yhä mukana ja sarjan suosikki, teräväkielistä Violetia näytellyt, vuosi sitten edesmennyt Maggie Smith myös spirituaalisella tasolla. Komea ensemble saa vielä lisätukea Paul Giamattilta ja Alessandro Nivolalta. Arty Froushan näyttelee kuuluisaa brittilegendaa Noël Cowardia,

Downton Abbey: Viimeinen näytös on varma veto, omaa perimäänsä kunnioittava fanituote, joka ei ystäviään petä.