Vuonna 2000 harvinaista synnynnäistä sidekudossairautta lapsesta saakka potenut ja koko ikänsä sarjakuvien supersankaritarinoita tutkinut Elijah Price (Samuel L. Jackson) oli vakuuttunut siitä, että jos hän on fyysisesti särkyvä, maailmassa täytyy olla myös vastakohtia, yli-inhimilliset kyvyt ja voimat omaavia ihmisiä. Sellaiseksi kelpasi karmaisevasta junaonnettomuudesta ainoana selvinnyt vartija David Dunn (Bruce Willis), jota itseään herra Glassiksi itseään kutsuva Elijah manipuloi ja provosoi todistamaan voimansa. Kaksikon taistelu päättyi Dunnin ymmärtäessä kykynsä, mutta Elijah päätyi mielisairaalaan, jäätyään lopulta kiiinni monista rikoksista ja murhista. Nyt, vuonna 2018, murhista virkavallan jahtaaman, dissosiatiivisestä identiteettihäiriötä sairastavan Kevin Wendell Crumbin (James McAvoy) vaarallisin olomuoto, yli-inhimillisen voimakas Peto on yhä vapaana Philadelphian kaduilla. Kannibaalisen ihmishirviön kiinni saamiseksi vaaditaan yhtä lailla erikoisia voimia omaava superyksilö, sellainen kuin nyt kaupungin kaduilla myyttisenä Vartijana sorrettuja auttava David Dunn. Yhteenoton jälkeen kaksikko päätyy mielisairaalaan, jossa asustaa myös eräskin herra Glass.

M. Night Shyamalanin ura on ollut pomppuisa. Hittiputki alkoi vuonna 1999 elokuvalla Kuudes aisti, jatkui Unbreakablella (2000), Signsilla (2002) sekä elokuvalla Kylä (2004). Vuoden 2006 elokuva Lady in the Water kuitenkin floppasi, ja siitä alkoi menestyssarjaan verrattavissa oleva putki epäonnistumisia (The Happening (2008), The Last Airbender (2010) ja After Earth (2013)), niin taiteellisesti kuin menestyksellisestikin. Paluu tapahtui vasta 2015 pikkuhitillä The Visit, jonka jälkeen vuonna 2016 julkaistu Split räjäytti jälleen pankin.

Nyt ohjaaja palaa kahden ehkä kehutuimman elokuvansa, Unbreakable ja Split, teemoihin yhdistämällä niiden tarinalinjat keinotekoisesti toisiinsa elokuvassa Glass. Marvelin ja DC Comicsin hallinnoimassa supersankarigenressä on toki tilaa myös erilaisille, poikkeaville tulkinnoille, mutta Glass ei kovasta yrittämisestään huolimatta ole sellainen elokuva. Shyamalanin käsikirjoitus yrittää pakottaa toisiinsa sopimattomia paloja yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta sortuu useampaankin otteeseen paitsi yliarvioimaan nokkeluutensa, myös aliarvioimaan kahden juurielokuvansa maailmoja. Tarina yli-inhimillisiä voimia hallitsevista jumalhahmoista on pakotetun oloinen, paikoin tyystin älytöntä psykojargonia sisältävä sarja kohtauksia, joilla yritetään tukea koko ajan liitoksissaan natisevaa ydintä. Harmittavin hetki koetaan Shyamalanin aina yllättäväksi yrittämässä finaalissa, joka tällä kerralla nyrjäyttää paljastuksensa niin naiiviksi näytelmäksi, että se vesittää kummankin hittileffan perinnön.

Nimitrion vahvin lenkki on ehdottomasti 24 eri persoonaa sisällään kantava James McAvoy, Bruce Willisin ja Samuel L. Jacksonin jäädessä monotonisesti toistamaan 18 vuoden takaisia roolejaan. Eniten tilaa sivustalla saa Sarah Paulson kolmikkoa tutkivana ja näiden superkykyjä suureellisuusharhana selittelevänä psykiatri Ellie Staplena. Unbreakablesta mukana ovat Spencer Treat Clarke ja Charlayne Woodard, jotka uusivat roolinsa Davidin poikana ja Elijahin äitinä, sekä Anya Taylor-Joy Splitin ainoana eloonjääneenä, Caseyna.

Kahta hyvää yhdistelemällä ei automaattisesti synny priimaa.