On vuosi 2021. Ryhmä turvapaikanhakijoita Syyriasta ja Afganistanista uskoo, että Valko-Venäjän presidentti Alexander Lukashenkon lupaus kauttakulusta Puolan kautta Ruotsiin ja turvalliseen tulevaisuuteen pitää paikkansa, mutta näin ei suinkaan ole. Maiden rajalla, Green Borderiksi kutsutulla metsäisellä alueella puolalaisia rajavartijoita on kielletty päästämästä tulijoita maahan eikä Valko-Venäjä ota heitä takaisin, joten matkastaan suuria summia maksaneet pakolaiset päätyvät pelinappuloiksi keskelle kieroa geopoliittista peliä, pahuuden pöytätennistä, jossa ihmiset ovat kuvainnollisesti palloja, jotka isketään kerta toisensa jälkeen takaisin vastustajan kenttään.

Puolalaisen, jo 75 vuotiaan veteraaniohjaaja Agnieszka Hollandin Green Border on julma madonluku maanosastamme, jossa itsevaltiaat tyrannit pelaavat pelejään viattomien ihmisten hengillä vain pönkittääkseen omaa valtaansa. Mustavalkoinen Green Border on jaksoihin jaettu tarina helvetistä maan päällä, piikkilanka-aitojen rajaamasta tilkusta maata, josta ei ole ulospäääsyä.

Holland on syystäkin vihainen, ja Green Border on kiukkuinen ja tyly elokuva. Se osoittaa suoraan Putinin vasallin Lukashenkon suuntaan, mutta myös kotimaansa Puolan viranomaisiin, jotka Valko-Venäjän julma ja laskelmoitu operaatio ajoi mahdottomaan asemaan. Osansa kommentaarista saavat myös ihmissalakuljettajat. Kaksi ja puoli tuntisen kärsimysnäytelmän lopussa kajastaa heikko toivon valo, mutta se voi sammua lopullisesti koska tahansa.

Kylmäävien kohtaloiden keskiössä toimivat afganistanilainen opettaja Leila (Behi Djanati Atai), puolalainen rajavartija Jan (Tomasz Wlosok), psykiatri Julia (Maja Ostaszewska) sekä aktivistit Marta ja Zuku (Monika Frajczyk ja Jasmina Polak).

Taide-elokuvan ja inhorealistisen dokumentin välisellä harmaalla alueella liikkuvan Green Borderin pitäisi kuulua pakollisiin katsottaviin niin päättäjille kuin tulevaisuuden toivoillekin.