Kuusi vuotta sitten Pohjois-Pohjanmaalla majaansa pitänyt kuolometallibändi Impaled Rektum lähti värikkäälle keikkareissulle Norjaan, missä orkesteri päätyi monen kommelluksen jälkeen lopulta Helevetesholmenin vankilaan. Vaan kun kitaristi Lotvosen (Samuli Jaskio) isän (Martti Syrjä) kotitila on menossa vasaran alle, muut bändin jäsenet, basisti Xytrax (Max Ovaska), solisti Turo (Johannes Holopainen) ja rumpali Oula (Chike Ohanwe) päättävät, että kaltereita on katseltu tarpeeksi. Pakomatkan suuntana on legendaarinen hevifestari Wacken, jonne levypomo M. E.Fisto (Anatole Taubman) tarjoaa rahakasta keikkaa. Mutta matka Saksaan on täynnä mutkia ja muita esteitä.

2018 ensi-iltansa saaneen roadmovie Hevi reissun suosio jäi Suomessa vaatimattomaksi, mutta ulkomailla metallimusiikkigenreä hellän hauskasti kolhinut komedia keräsi siinä määrin faneja, että jatko-osa tuli ajankohtaiseksi.

Omaperäisesti nimetyn Hevimpi reissu -elokuvan puikoissa jatkavat ohjaaja/käsikirjoittajat Juuso Laatio ja Jukka Vidgren, mutta energisen esiosan anarkismiin ei enää ylletä kuin muutamassa kohtauksessa. Toisteinen tarina on kaikinpuolin ensimmäisen valokopio paitsi, että nyt käsikirjoitus on mahtunut postimerkille ilman ensimmäistäkään innostavaa ideaa. Irrallisten, genrekeskeisten ja alituiseen myöhässä tulevien vitsien viihdearvo jää varsin vähäiseksi ohjaajakaksikon korvatessa huumorin typerällä ja harmittavan huonosti tehdyllä kohelluksella. Metallimusiikista irrotellaan sentään muutama anekdootti (Bloodmotor-bändin laulajan (David Bredlin) ääni on niin matala, että tämä joutuu imemään heliumia kyetäkseen tuottamaan ymmärrettävää örinää), mutta suurimmaksi osaksi sekoilu on vain lapsellista ja noloa.

Impaled Rektumissa jatkavat tutut tyypit, Samuli Jaskio, Max Ovaska, Johannes Holopainen sekä Chike Ohanwe ja on mukaan saatu myäs Eppujen Martti Syrjäkin mörököllin roolissaan. Typerin ilmestys on Helén Vikstvedtin kostonhimoinen vanginvartija Dokken, joka näyttää ja näyttelee kuin Jenni Kokanderin huono imitoija. Kuvissa piipahtavat myös Jussi Vuori (paremmin tunnettu sukunimellä 69) sanomatta sanaakaan (kiitos siitä), sekä pirtsakka japanilainen Baby Metal-yhtye.

Metallimusan ystävätkään tuskin tästä moshpittiä saavat aikaan, sillä rytmi on aivan liian hömppä ja se soi kaiken lisäksi väärässä vireessä. Ei jatkoon.