Juuri kun monissa liemissä keitetty henkivartija, menetetyn AAA-statuksensa perään yhä itkevä Michael Bryce (Ryan Reynolds) aikoo vaihtaa alaa ja lopettaa luotien edessä hyppimisen, Sonia Kincaid (Salma Hayek) rekrytoi miehen pelastamaan gangstereiden kidnappaaman miehensä Dariusin (Samuel L. Jackson), joka sattuu olemaan Brycen arkkivihollinen, vaikka miehet yhden keikan kimpassa tekivätkin. Pian homma karkaa kintaasta, kun Interpolin agentti Bobby O´Neill (Frank Grillo) kiristää kolmikon jahtaamaan ikipahaa kreikkalaista terroristia Aristotle Papadopoulosia (Antonio Banderas), joka uhkaa Euroopan jättimäistä sähköverkkoa iskulla, koska tämän kotimaata on kohdeltu kaltoin.

Patrick Hughesin ”fiksusti” nimetty Hitman´s Wife´s Bodyguard on tietenkin jatkoa vuoden 2017 yllätyshitille Hitman´s Bodyguard, jossa ensimmäisen kerran esiteltiin pahapari Bryce ja Kincaid.

Originaalin konseptin luoneen Tom O´Connorin Murphyn veljesten Phillipin ja Brandonin kanssa kirjoittama H.W.B. on kuin lapasesta lähtenyt Bond-parodia, joka vääntää vitsiksi joka ainoan aspektin, joita itsensä vakavasti ottavista vakoilurainoista voi löytää. Ja jos ei ensimmäisessäkään osassa puupäähuumorin ja rankan väkivallan yhdistelmä ollut täysin balanssissa, kakkos-osassa se on vähintään yhtä kateissa, mutta tämähän ei loppupeleissä haittaa. Isompi osa hetuloista ja vitseistä osuvat tarkasti kohteeseensa, vaikka paikoin jatkuva suunsoitto tuntuukin jo päälleliimatulta ja pakotetulta. Toimintajaksot sen sijaan ovat suurimmaksi osaksi ilahduttavasti käsitöinä tehtyjä ja Adam Hortonin johtaman stuntryhmän hulluja temppuja ja perinteisiä räjähdyksiä kunnioittavaa Old School-meininkiä. Terry Staceyn kuvaus ja Michael J. Dutchien sekä Jack Hutchingsin tarkka editointi pitävät tapahtumat jatkuvassa liikkeessä, Atli Örvarssonin, joka kauniisti kierrättää ykkösosan hienoa kappaletta Broken Wing, scoren huolehtiessa lopusta.

Kokonaisuutena katsojakuntansa tarkasti ihailijoihin ja vihailijoihin jakava Hitman´s Wife´s Bodyguard on puhdas äijäelokuva, ronskilla läpällä, sadoilla ”fuckeilla” ryyditetty ja verisellä väkivallalla kuorrutettu 100 minuuttinen, jonka seuraaminen ei juurikaan rasita mantelitumaketta, mutta pitää kyllä katsojan penkinreunalla koko kestonsa ajan.

Vaikka pääparin, fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä toiseen kiihtyvällä tahdilla käyvän Ryan Reynoldsin Michael Brycen ja kaiken suunsoitolla ja headshoteilla kuittaavan, Samuel L. Jacksonin Kincaidin jokainen dialogi käydään läpi joko huutaen tai viittomakielellä, synkka on yhä kohdillaan ja tekemisessä vahva hauskanpidon leima. Ohjaajan mukaan yleisön pyynnöstä keskiössä on ekaa vetoa enemmän aivan ansaitusti Salma Hayekin rääväsuinen Sonia, puuron paksuisella aksentilla kiroileva ja noituva ydinräjähde, jonka verbaalipurkauksissa ja fyysisessä omnipotenttiudessa on tehoja kuin MCU:n trikoojengissä. Monissa B-leffoissa vakuuttanut, karismaattinen Frank Grillo on tapansa mukaan mies paikallaan Interpolin ykkösnyrkki O´Neillina, ja Antonio Banderas silminnähden nauttinut ultrailkeän Papadopoulosin roolistaan. Morgan Freemania ei hirmuisen paljoa kuvissa näe, mutta miehen läsnäolo on tarinalle paitsi tärkeä, myös kymmenien irtoherjojen loputon lähde. Kuvissa piipahtaa myös ekasta osasta tuttu epäonninen Richard E. Grant.

Jos katsoja vaatii elokuvaltaan taiteellisuutta ja älyllisesti korkeampaa sisältöä, Hitman´s Wife´s Bodyguard kannattaa jättää suosiolla väliin. Jos taas nahti kaksi tuntia rujoa huumoria ja tylyä fyysistä pahoinpitelyä asein ja ilman tuntuu omalta jutulta, lippu  eläviin kuviin kannata varata.