Joulukuu 1970 Barton Academyssa New Englandissa. Kun pariviikkoinen loma-aika koittaa, jotkut oppilaista joutuvat kuitenkin jäämään koulun tiloihin, jolloin myös opettajakunnalta vaaditaan paikallaoloa valvojan roolissa. Tällainen kohtalo osuu nyt päätään väärässä paikassa aukoneelle historian professori Paul Hunhamille (Paul Giamatti), joka on vanhan liiton jääräpäitä, opiskelijoiden joukossa inhottu kiukkupussi. Säännöistä pilkuntarkan Hunhamin silmätikuksi nousee sanavalmis Angus Tully (Dominic Sessa), jonka loma äitinsä kanssa on jäänyt toteutumatta. Muutaman muun opiskelijan lisäksi koululle jää myös Vietnamin sodassa juuri poikansa menettänyt keittäjä Mary Lamb (DaVine Joy Randolph), joka yrittää tasapainoittaa Angusin ja Hunhamin jatkuvia yhteenottoja.

Alexander Payne on yksi sukupolvensa parhaita amerikkalaisia tekijöitä, jonka elokuvia yhdistää paitsi erinomainen tarinankerronta ja harvinaisen kaukonäköiset näyttelijävalinnat, myös aivan omalaisensa käsiala. Kiireettä elokuviaan tekevän mestarin ansioluettelosta löytyvät muun muassa jo kulttimaineen ansainnut Sideways (2004), George Clooneyn pääosittama The Descendants (2011), Bruce Dernin voimannäyte Nebraska (2013) sekä Matt Damonin tähdittämä Downsizing (2017).

Elokuvavuosi 2024 ei voisi paremmin meillä alkaa, sillä The Holdovers nousee suoraan tekijänsä parhaiden elokuvien joukkoon, ollen Paynelle tuttuun tapaan hillittömän hauska, äärimmäisen koskettava ja pistävän älykäs tutkielma erilaisten ihmisten pohjimmaisesta samankaltaisuudesta ja ennen kaikkea toistensa hyväksymisestä. Payne antaa katsojalle viisaasti aikaa ja tilaa tutustua henkilöihin ymmärtäen myös hiljaisten hetkien syvemmän merkityksen.

David Hemingsonin jouluinen käsikirjoitus on täydellistä materiaalia Paynen itseään korostamattomalle tyylille. Terävä dialogi tuntuu parhaillaan täysin aidolta ja improvisoidulta, mutta jokaisella sanalla on syvempi merkitys ja jokaisessa lauseessa koukku, joka tarttuu kiinni tulen lailla. Kokonaisuutena The Holdovers on kaunis ja koskettava kertomus meistä kaikista hyveineen ja paheineen. Tarina olosuhteiden pakosta muodostuneesta epätavallisesta perheestä, heidän toiveistaan, suruistaan ja uskalluksesta avautua.

Teknisesti The Holdovers on myös malliesimerkki nykytekniikan hallitusta käytöstä. Vaikka elokuva onkin kuvattu (puikoissa Eigil Bryld) digitaalisesti, se on jälkityössä saatu näyttämään täydellisesti kuin sen esittämänä aikakautena (1970-luku) kuvatulta. Sama autenttisuuden tunne korostuu myös varsin jouluisella musiikkiraidalla, jossa kaikuvat sulassa sovussa niin Beethoven, Shocking Blue, The Vienna Boys´ Choir, Cat Stevens sekä The Allman Brothers Band.

Loistavan tarinan ja taidokkaan kerronan lisäksi The Holdoversilla on hihassaan vielä pari ylimääräistäkin ässää: Ensimmäisessä elokuvaroolissaan täyden kympin arvoista työtä tekevä, tulevaisuuden tähti Dominic Sessa, sekä jo Paynen Sidewaysissa kaikki taidoillaan ja karismallaan hurmannut Paul Giamatti. Giamatti on yksi Hollywoodin aliarvostetuimmista huippuammattilaisista, jolla on kyky nostaa heikompikin elokuva uusiin korkeuksiin jo pelkällä läsnäolollaan. Ja The Holdoversissa Giamatti tekeekin yhden hienon uransa parhaista rooleista. Kolmas valttikortti on ihanaa lämpöä ja ymmärrystä ympärilleen levittävä DaVine Joy Randolph kahvilanpitäjä Mary Lambina. Sivurooleissa nähdään myös onnistumisia: Brady Hepner, Ian Dolley, Michael Provost ja Jim Kaplan ovat Sessan Angusin tavoin kouluun jääneitä oppilaita, Carrie Preston Hunhamin kollega Lydia Crane ja Andrew Garman Bartonin rehtori Woodrup.

Mestarillinen hyvän mielen elokuva, joita ei voi koskaan nähdä liikaa. Vaikka The Holdovers avaakin meillä uuden elokuvavuoden nappaamalla helposti listan kärkipaikan, se tulee varmasti myös pysymään korkealla seuraavien 12 kuukauden ajan.