Ballygar, Irlanti, 1967. Niin Lilylla (Maggie Smith), Eileenilla (Kathy Bates) kuin Dollyllakin (Agnes O´Casey) on kaikilla salainen toive ja suuri tarve voittaa paikallisesta kykykilpailusta pyhiinvaellusmatka Lourdesiin, Ranskaan, missä Neitsyt Maria on tehnyt ihmeitä jo vuosisatoja niitä pyytäville. Mukaan päätyy myös vuosia aiemmin kaupungista kaikonnut Chrissie (Laura Linney), joka muiden tapaan kantaa myös murheita ja katumusta sisällään.

Ainakaan sinnikkyyden puutteesta ei voi tuottajia Joshua D. Maureria ja Alixandre Witlinia syyttää, sillä he ovat yrittäneet saada Jimmy Smallhornen kirjoittamaa Ihmeiden äärellä (The Miracle Club) elokuvamuotoon jo 18 vuotta. Vihdoin ja viimein toive toteutui, kun ohjaajaksi saatiin Thaddeus O´Sullivan, mutta lopputulos voisi silti olla parempikin. Äärimmäisen sympaattisen, kyynelistä ja hellästä huumorista kokoon kursitun dramedian ongelmaksi muodostuu suuntavaistottomuus, sillä raskaan draaman ja hassun komiikan yhdistelmä tuntuu koko ajan keinotekoiselta ja laskelmoidulta.

Teknisesti Ihmeiden äärellä on toki kaunista katsottavaa, jossa kuvaaja John Conroy ottaa matkailumainosmaisesti kaiken irti upeista lokaatioista niin Irlannissa kuin Pyreneilläkin, mutta tarinan ennalta-arvattavuus on se, joka tökkii. Jos katsoja ei jo ensimmäisen vartin aikana ole arvannut, mitä elokuvan naiset, kuten miljoonat muutkin katolilaiset vuosittain Lourdesista etsivät ja tarvitsevat, ollaan kyllä ihmeiden äärellä.

Elokuvan myyntivaltti on toki sen erinomainen pääosakolmikko: ihanat Oscar-voittajat Maggie Smith ja Kathy Bates sekä kolmesti samalle palkinnolle ehdolla ollut Laura Linney (joista kukaan ei ole irlantilainen), taitavat aina tasokkaan tulkinnan tekstistä kuin tekstistä ilman. Sivurooleissa nähdään myös taitavia näyttelijöitä, kuten Stephen Rea Eileenin aviomiehenä sekä kolmaskin Oscar-voittaja Brenda Fricker, tosin vain Chrissien äidin äänenä.

Toki alati kyynistyvässä maailmassa tällaisiakin tarinoita tarvitaan, mutta Ihmeiden äärellä ei ihmeitä tarjoa, vaikka hyvien näyttelijättärien työtä onkin aina ilo katsoa.