Pete ja Ellie Wagner (Mark Wahlberg ja Rose Byrne) ovat onnellinen pariskunta, jotka huomaavat sukulaistensa alituisen painostuksen jälkeen, että elämästä puuttuu jotain: lapset. Mukavat sosiaalityöntekijät Karen (Octavia Spencer) ja Sharon (Tig Notaro) opastavat Wagnerit adoption ja sijaisperheyden saloihin. Esiin astuu Lizzy (Isabel Moner), kapinallinen teini, joka haastaa Wagnerit katsomaan peiliin, jonka jälkeen päätös on helppo tehdä. Bonuksena tulevat kuitenkin Lizzyn kaksi nuorempaa sisarusta, herkkä 10-vuotias Juan (Gustavo Quiroz) ja helposti tulistuva kuuden vanha Lita (Julianna Gamiz). Uusioperheen alku on yhtä kaaosta ja taistelua, eikä asiaa auta myöskään lasten biologisen äidin, vankilasta pääsevän narkomaani Carlan (Joselin Reyes) ilmoitus siitä, että hän haluaa perheensä takaisin.

Epätasaisten komedioiden (Sex Drive (2008), Hot Tub Time Machine - Kasarikankkunen (2010), Kaameat Pomot 2 (2014), Millerit (2013), Daddy´s Home ja Daddy´s Home Two (2015 ja 2017)) käsikirjoittaja/ohjaaja Sean Andersin omiin kokemuksiin adoptioisänä pohjaava Instant Family on täyttä sokeripullaa, mausteinaan huumori, sympatia ja kyyneleet, mutta onneksi mukaan on livahtanut myös tukku aitoa asiaa vakavammistakin aiheista.

Hassuja kommelluksia ja siirappista sentimenttiä vuorokerroin tarjoileva draamakomedia on tuhannesti kerrottua perheylistystä, mutta kuin taikaiskusta se tuntuu löytävän myös fressimpää näkökulmaa haastavaan aiheeseensa, sortumatta kuitenkaan lajityypin kuluneimpiin kliseisiin. Kun elokuva tuotetaan katsojille, niin tekijöiden on pakko, varsinkin Hollywoodissa, ottaa huomioon ja mukaan myös ylimääräistä painolastia, jolla pyritään miellyttämään mahdollisimman suurta katsojakuntaa. Sama pätee myös Instant Familyyn, joka itseasiassa olisi toiminut huomattavasti paremmin ilman koomisia keventeitä, jotka nyt tuntuvat monesti halvoilta ja päälleliimatuilta. Suomen olosuhteisiin elokuvan tosipohjaista tarinaa on tietenkin erilaisten lakikäytäntöjen vuoksi mahdotonta verrata, mutta luulisin, että se tavoittaa jotain todellista samoja elämänmuutoksia kokeneiden katsojien kanssa. Musaraidalla kaikuu pitkä liuta pophelmiä, kuten Paul McCartney & Wingsin Let ´Em In ja Starshipin Nothing's Gonna Stop Us Now, alleviivaten sanomaa.

Toimintarooleistaan parhaiten tunnettu muskelimatti Mark Wahlberg ja komedian puolella enemmän toiminut Rose Byrne ovat ihan ookoo pääpari, joiden turvallinen elämä kääntyy hullunmyllyksi uusien tulokkaiden myötä. Julianna Gamiz ja Gustavo Quiroz ovat lapsinäyttelijöitä sieltä paremmasta päästä, mutta homman varastaa oikeastaan jokaisella kohtauksellaan mm. Transformers: Viimeinen ritari (2017) ja Sicario 2: Soldado (2018) rymistelyissä nähty lupaava tulokas Isabela Moner, jonka kautta tarinaan saadaan laajempaakin näkökulmaa. Ajoitukseltaan napakoita ovat myös hyvin kokonaisuutta tukevat sivuroolit, joissa Peten äitinä nähdään Margo Martindale, Ellien vanhempina Julie Hagerty ja Michael O´Keefe, sekä Joan Cusack Wagnereiden yksinäisenä naapurina. Lämpöä kuviin tuovat mainiot Octavia Spencer ja Tig Notaro ammattinsa varjopuoletkin ymmärtävinä sosiaalityöntekijöinä.

Pikkuisen ylipitkäksi venytetty ja turhilla törmäilyillä rasitettu, muuten asiallinen draamakomedia, joka osaa ottaa näkökulman adoptioperheen arkeen, iloihin ja suruihin, useammaltakin suunnalta. Ja mikä tärkeintä, sillä on sydän paikallaan.