Eletään 1960-luvun loppua, Vietnamin sota täyttää median, mutta on myös vapaan seksin, musiikin ja rauhanliikkeen aika. Paikkaansa maailmassa etsivä nuori Greg Laurie (Joel Courtney) tapaa hippityttö Cathen (Anna Grace Barlow) ja seuraa tätä Kaliforniaan, missä pienen seurakuntansa alati vähenevää määrää tuskaileva pastori Chuck Smithin (Kelsey Grammer) tytär Janette (Ally Iannides) tuo mukanaan reissussa rähjääntyneen, mutta karismaattisen Lonnie Frisbeen (Jonathan Roumie). Ja katso, kohta on sota, huonot ajat ja kaikki muutkin ongelmat ovat pois pyyhityt, kun sana taivaasta maan päällä alkaa kiertää hippipiireissä.

Jon Erwinin ja Brent McCorklen ohjaama Jesus Revolution nousi Jenkeissä jonkin asteiseksi hitiksi, sillä maassa piisaa kiihkouskovaisia. Ja juuri heille tämä täysin kritiikitön propanganda onkin suunnattu.

Teknisesti ihan oikealta elokuvalta näyttävä Jesus Revolution olisi tarinaltaan inspiroivakin, mutta vain ja ainoastaan autuutta tarjoava siirappinen epookki on pelkkä rekrytointifilmi alati pienenevien seurakuntien kasvattamiseksi. Yhtään poikkipuolista sanaa kulteiksikin kutsutuista uskonnollisista yhteisöistä ei sanota eikä kantaa otetaa myöskään miljardeja seuraajiltaan kerjäävästä bisneksestä tai niiden vallanhimoisista johtajista.

Tarinan todenperäisyyttä voi myös epäillä, sillä yksi käsikirjoittajista on juurikin keskushenkilö, yhä Cathen kanssa evankelistana toimiva Greg Laurie, jolla on omat juurensa Jesus Revolutioniksi kutsutussa liikkeessä. Myös valkopesua on käsikirjoitusvaiheessa harrastettu, sillä esimerkiksi 9/11-terrori-iskujen syyksi pastori Smith julisti Jumalan vihan homoja kohtaan, ja Laurie on useaan otteeseen hyökännyt sateeenkaariväkeä vastaan. Lonnie Frisbeekin esitetään  elokuvassa perusheterona, vaikka profeetaksi itseään kutsunut mies karkotettiinkin yhteisöstä homoseksuaalisuutensa vuoksi.

Yksityishenkilön maahantuoma Jesus Revolution on ajankuvaltaan peruspätevää tekemistä, jossa ammattinäyttelijät tekevät ihan hyvää työtä palkkansa eteen. Tunnetuimpana juurikohta Frasieriksi telkkarissa palaava Kelsey Grammer.

Paukkumaissin sijaan leffaevääksi voikin nyt ottaa öylättejä eikä olisi mikään ihme, jos lopputekstien jälkeen kerättäisiin vielä kolehti.