Kun kaupungilta alkaa löytyä julmien kidutusmurhien uhreja, poliisien ja lehdistön edustajien piireissä herää epäilykset James Wanin ohjaamasta ja Leigh Whannellin kynäilemästä kauhuklassikosta Saw (2004) tutuksi tulleen kauhuikonin, palapelimurhaajan, osallisuudesta hirmutekoihin. Tobin Bellin esittämä Jigsaw voi kuitenkin esittää pettämättömän alibin murhien ajaksi, onhan ollut kuolleena jo vuosikymmenen ajan.

Myös Saw -elokuvasarjan pidettiin jo lopullisesti kuopattuna seitsemän vuoden ja yhtä monen elokuvan tuotantoputken jälkeen. Kauhuelokuvien mörköjä ei kuitenkaan pidättele mikään.  Ei edes kuolema, murska-arvostelut tai heikosti menestyneet aiemmat jatko-osat. Seitsemän vuoden tauon jälkeen tuottajat muistivat menneen suomalaisen kesähitin sanoin ’vielä on kesää jäljellä’ ja he päättivät testata, kuinka tukku ideoita palapelisurmaajan paluuta varten muuntuisi uudeksi hittielokuvaksi.

Varsinkin tyylikkäällä vampyyrikauhuilulla Daybreakers (2009) ja aikamatkailun ihmeitä tutkivalla tieteistarinalla Predestination (2014) vakuuttaneet veljekset Michael Spierig ja Peter Spierig pyrkivät uudelleen käynnistämään Saw-sarjaa puhtaalta pöydältä. Pöytää ei ole kuitenkaan pyyhitty huolella entisten osien rippeistä, sillä saagan tuorein osa Jigsaw tyytyy kierrättämään aiemmista osista tuttuja juonikuvioita.

Poliisien selvittäessä omalla tahollaan julmaa murhasarjaa, valikoitu joukko uhreja pyrkii selviytymään ansojen täyttämästä radasta mahdollisimman vähäisillä vaurioilla. Pelottavuudestaan ja hengenvaarallisuudestaan huolimatta uudet ansat eivät ole yhtä sadistisen julmia kuin joissain aiemmissa jatko-osissa. Niissä on aistittavissa John Kramerin pyrkimystä saada eritasoisiin rikkomuksiin ja rikoksiin syyllistyneet uhrinsa tunnustamaan ja katumaan tekojaan ja täten selviytymään koettelemuksestaan hengissä.

Myös kuollut ja kuopattu John Kramer on kuvioissa mukana orkestroimassa hengenvaarallisia pelejä ja koutsaamassa pelaajia oikealle tielle. Tästä herääkin uusi kysymys: onko Jigsaw oikeasti kuollut, vai piileekö taustalla megaluokan salaliitto? Onko lukuisia seuraajia saaneella modernilla kulttijohtajalla jälleen uusi salainen apulainen? Viittaukset Agatha Christien murhamysteereihin ovat tuulesta temmattuja ja elokuvan nähtyään suuri yksityisetsivä Hercule Poirot olisi raivoissaan: katsojalle ei kerrota kaikkia yksityiskohtia, jotka olisivat tarpeen syyllisen henkilöllisyyden paljastamiseksi.

Näennäisestä uudistushenkisyydestä huolimatta Jigsaw tarjoaa tuttua Saw-tarinointia, jossa uusi näyttelijäkaarti on tutumpaa televisiosta kuin suurelta valkokankaalta. Mukana ovat muun muassa Matt Passmore (The Glades), Callum Keith Rennie (The Man in the High Castle), Hannah Emily Anderson (Lizzie Borden Too an Ax), Laura Vandervoort (Smallville) and Paul Braunstein (Fargo, Haven, The Thing). John Krameria lukuun ottamatta hahmot ovat kuitenkin helposti unohdettavia karikatyyrejä, mikä ei lupaa hyvää, jos jonkun heistä olisi noustava mahdollisten jatko-osien kantavaksi voimaksi.

Vanhaa materiaalia kierrättävä Jigsaw ei kykene herättämään henkiin jo kerran kuopattua, liialliseen toistoon väsähtänyttä Saw-kauhuleffasarjaa.