Alkuperäinen nimi: 
The Painted Bird
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
169
Kirjava lintu
Jussi U. Pellonpää, Pe, 06/11/2020 - 08:16

Elokuva

Toinen Maailmansota riehuu Itä-Euroopassa. Tädin kuoleman jälkeen kotimatkalle turvapaikastaan lähtenyt pikkupoika (Petr Kotlár) joutuu pakomatkallaan pahasta paikasta aina pahempaan, ja saa kohdata silmästä silmään ihmisen pohjattoman pahuuden kanssaeläjäänsä kohtaan. Taikauskoisten ja vihamielisten kyläläisten, saksalaisten SS-joukkojen, kasakkojen ja Neuvostoliiton armeijan keskellä matkaa tekevän pojan kohdalle osuu myös muutama ohikiitävä laupeuden hetki, vaikka pimeys leviää vääjäämättä halki poltetun maan.

Václav Marhoulin ohjaama ja Jerzy Kosińskin 1965 julkaistun romaanin pohjalta käsikirjoittama, elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaan ylistystä kerännyt, mutta myös protestinomaisia uloskävelyjä aiheuttanut Kirjava lintu on sukellus niihin synkimpiin syvyyksiin, joissa pohjattomalla pahuudella ei ole enää rajoja. Liki kolme tuntia tuskaa ja kärsimystä, pedofiliaa, raiskauksia, väkivaltaa ja murhia on ahdistuksen allegoria, jossa yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Poikaa vastaantulevien ihmisten nimien mukaan jaksotettu, lohduton, synkkä ja äärimmäisen brutaali elokuva sekoittaa kunnianhimoisen elokuvakerronnan ja julmuuksia peittelemättömään eksploitaatioon tavalla, jolle ei ole helppoa, jos tarvettakaan, löytää verrokkeja. Marhoulin tyyli on tylyn toteava, makaaberit ja groteskit tapahtumaketjut seuraavat lakoonisesti toisiaan katsojan pikkuhiljaa turtuessa ja alistuessa kamaluuksille päähenkilön lailla. Kontrasti taiteellisen kauneuden ja tapahtumien väillä on jyrkkä ja provokatiivinen eikä elokuvan saamaa K-18 ikärajaa kannata ottaa kevyesti, sillä sen sisältämä väkivalta tuntuu syvällä.

Vladimír Smutnýn taitava mustavalkokuvaus on yhdistelmä harkittuja kompositioita ja valoa ja varjoja, joilla alituiseen sietokyvyn äärirajoilla liikkuvat traagiset tapahtumaketjut pysyvät edes jotenkuten siedettävinä. Monokromaattinen julkituonti vertautuu kuvallisilta ratkaisuiltaan esimerkiksi Janusz Kaminskin kuvaamaan Schindlerin listaan (1993), mutta raakuuksistaan huolimatta holokaustista kertonut Oscar-voittaja on kevyttä viihdettä verrattuna Kirjavaan lintuun.

Vaikka mukaan on saatu niinkin isoja nimiä kuin Harvey Keitel, Julian Sands, Udo Kier, Barry Pepper ja Stellan Skarsgård, elokuvan todellinen tähti on uskomattoman raskaan roolityön suvereenisti tekevä nuori Petr Kotlár, kaiken ensisijainen näkijä ja kokija.

Yhteenveto

Kirjava lintu paitsi nokkii sydämen verille, myös potkaisee niin lujaa alavatsaan, että jäljet tuntuvat ja näkyvät vielä pitkään katselukokemuksen jälkeenkin.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016