Entinen merijalkaväen sotilas ja Vietnamin sodan palkittu veteraani Jim Hanson (Liam Neeson) elelee koiransa Jacksonin kanssa Arizonassa liki Meksikon rajaa. Oikeamielinen eläkeläinen kyllä ruokkii ja juottaa rajan yli laittomasti saapuvia siirtolaisia, mutta ilmoittaa näistä myös tyttärelleen Sarahille (Katheryn Winnick), joka työskentelee rajavartijana samoilla kulmilla. Vaan kun pihamaalle saapuvat nuori äiti Rosa (Teresa Ruiz) ja tämän poika Miquel (Jacob Perez), perässään huumekartellin tyly ykkösteloittaja Mauricio (Juan Bablo Raba) ilkeine hanslankareineen, on Jimin vielä kerran valittava puolensa..

Pitkän tien tuottajana Clint Eastwoodin kanssa kulkeneen Robert Lorenzin toinen ohjaustyö (ensimmäinen oli Eastwoodin kanssa tehty Takaisin pelissä (2012)) The Marksman tuo valkokankaille tutun hahmon, vanhan ja kärttyisän ex-sotilaan, jolle ei kannata haastaa riitaa, sillä papparaisella on hankittuna monenlaisia taitoja ottaa nirri veks uhkaajilta.

Lorenzin ja ensikertalaisten Chris Charlesin ja Danny Krawitzin kanssa kirjoittama The Marksman seuraa raivostuttavan tuttua kaavaa, joka tuntuu jo ensimmäisen minuutin jälkeen siltä, että sitä oltaisiin nimenomaan tarjottu ensin Eastwoodille, joka on kieltäytynyt tarjouksesta syystä, että on tehnyt jo muutamankin vastaavan hahmon. Lorenzin rutiininomaisessa ohjauksessa The Marksman kumartaa tietenkin paitsi Clintille (hotellin telkkarissa pyörii Hirttäkää heidät! (1968)), myös Neesonin actionuran aloittaneelle hittiroolille elokuvassa Taken (2008)johon  on löytynyt pikku koukku ("They will find you and they will kill you"). Vaikka elokuva käsitteleekin päivän polttavia aiheita laittomasta maahanmuutosta Yhdysvalloissa, ei tarinasta irtoa sen enempää kommentaaria tai kannanottoja vallitsevaan tilanteeseen, vaan se pitäytyy poliittisesti täysin neutraalina toimintaelokuvana. Patriotismia ja jenkkilipun liehuntaa on mukana sitten sitäkin enemmän. Eniten Lorenz tuntuu olevan kujalla toimintajaksojen koordinaattorina, jotka ovat kaikki kopsattuja paremmista elokuvista. Myös finaalin äijämäinen ratkaisu on varastettu tällä kerralla Michael Ciminon upeasta elokuvasta Lohikäärmeen vuosi (1985).

68-vuotias irkkukarhu Liam Neeson on jo monesti loihe lausumaan, että nyt toimintasankariroolit saavat riittää, mutta kuinka ollakaan, Jim Hanson on jälleen yksi niistä. Eikä siinä sinällään mitään, Neesonin karhea olemus ja matala murina passaa yhä mainiosti tappamisen tehokkaasti taitavan eläkeläisvaarin olemukseksi, kun taas kaikki muut vastaantulijat ovat liki persoonattomia, yhden luonteenpiirteen omaavia sivuhenkilöitä. Nuoren Jacob Perezin kanssa Neeson saa kuitenkin synnytettyä muutaman aidonkin hetken, kun taas harmittavan vähelle käytölle jääneen Katheryn Winnickin Sarah-tyttären suhde isäänsä jää lähinnä puhelimessa jaaritteluksi. Televisiossa paljon puuhaillut Juan Bablo Raba nähtiin viimeksi valkokankailla liki identtisessä roolissa Pierre Morelin ohjaamassa ja Jennifer Garnerin tähdittämässä, vastenmielisessä vigilanttirainassa Peppermint (2018), eikä kartellin kovimman jätkän rooli tässäkään kauheasti näyttelijänkykyjä vaadi.

Kliseisen toimintarallin jaksaa seurata vain ja ainoastaan Liam Neesonin perusvahvan ja karismaattisen roolityön ansiosta.