Elellään noin kolme vuosikymmentä tulevaisuudessa. Pahoihin velkoihin ikäville ihmisille päätyneet Mickey (Robert Pattinson) ja Timo (Steven Yeun) pakenevat maapallolta ja päätyvät ökyrikkaan populistin Kenneth Marshallin (Mark Ruffalo) ja tämän vaimon Ylfan (Toni Collette) avaruusmatkalle, perustamaan uutta siirtokuntaa Nilfheim-planeetalle. Kaikkeen pettynyt Mickey allekirjoittaa sopimuksen tulla ”uhrattavaksi”, eli hän suorittaa kaikki vaarallisimmat tehtävät ja kuolee jokaisella kerralla, mutta ei hätää: Alle vuorokauden mies on jo printattu uusiksi vanhoinen muistoineen. Ongelmat alkavat, kun Mickey 17 ei kuolekaan vaan saapuu takaisin alukselle, jossa numero 18 on jo herännyt.

Bong Joon-Hon ohjaama ja Edwards Ashtonin kirjan pohjalta kirjoittama Mickey 17 on hyvin kaukana tekijänsä nelinkertaisesta Oscar-voittajasta Parasitesta (2019).

Mickey 17 on yhtä aikaa toiminnalla täytetty scifi-satiiri ja ironialla täytetty yhteiskuntakriittinen komedia, joka ei joka suuntaan jaetuilla iskuillaan aina osu kohteisiinsa, joita ovat kapitalismi, fasismi, luokkayhteiskunta ja Yhdysvaltain nykyhallinto. Yletön meuhkaaminen ja farssimainen törmäily hajoittaa ytimeltään hyvinkin ajankohtaisen ja paikoin nerokkaankin dystopian, jolla on paljon sanottavaa.

Robert Pattinson tekee kuitenkin tuplaroolissa niin hyvää työtä, että aavistuksen pitkäksi venähtäneen kohelluksen katselee mielenkiinnolla loppuun asti. Mark Ruffalo ampuu Marshallinsa ilmiselvine Trump-maneereineen takaseinään saakka, eikä vähemmällä vimmalla rooliaan vedä Toni Collettekaan. Mickeyhyn ihastuttavana Nashana nähdään nokkelassa trillerissä Blink Twice (2024) ihastuttanut Naomi Ackie.

Mickey 17 on tavallista kertakäyttöscifiä kunnianhimoisempi, ei mikään tuleva klassikko, mutta ammatti-ihmisten tekemä esitys, jonka katselee helposti.