Kukaan ei voi väittää, etteikö sotaveteraani John J. Rambon (Sylvester Stallone) elämä olisi ollut jatkuvaa taistelua. Kun mies vastoin odotuksia selvisi kotiin Vietnamin sodasta, jo lentokentällä odotti joukko protestoijia, syyttäen Ramboa ja tämän aseveljiä lapsentappajiksi ja murhaajiksi, vaikka he vain seurasivat määräyksiä ja palvelivat isänmaataan Yhdysvaltoja. Irtolaisena maata kierrellyt John päätyi lopulta kaukana pohjoisessa pikkukaupunkiin, missä paikallinen punaniskasheriffi Will Teasle (Brian Dennehy) ei alkuunkaan sulattanut pitkätukkaista kulkuria, vaan vangitsi tämän kovin ottein. Yhteenotto virkavallan kanssa eskaloitui nopeasti täydeksi sodaksi, josta Johnin pelasti vanha luottokomentaja, eversti Trautman (Richard Crenna). Omalla tavallaan oikeutetuista tuhotöistään John sai maksaa vankilatuomiolla, mutta sieltä matka jatkuikin takaisin alkupisteeseensä, Trautmanin rekrytoidessa tappamisen taitavan miehen takaisin Vietnamiin, etsimään amerikkalaisia sotavankeja. Sodan voittaneet Pohjois-Vietnamin joukot eivät tietenkään katsoneet operaatiota hyvällä, vaan yrittivät kaikkensa venäläisten virkaveljiensä kanssa saada Rambo hengiltä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hetken luostarissa henkistyttyään, John sai jälleen palata ruotuun, kun Trautman oli jäänyt venäläisjoukkojen vangiksi Afganistanissa. Keikan päätyttyä John ilmoitti elävänsä vain päivän kerrallaan ja käveli auringonlaskuun, mutta muutamaa vuotta myöhemmin velvollisuudet kutsuivat jälleen. Tällä kerralla Thaimaassa, missä joukko hyväntekijöitä tarvitsivat elävän aseen apua hakiessaan kollegoitaan pois Myanmarista. Verilöylyjen jälkeen John sai vihdoin mahdollisuuden palata kotiinsa, pienelle hevostilalleen Arizonaan, mutta rauhan aika ei tulisi nytkään olemaan pysyvä.

Nyt arki on seestynyt. Flashbackeista yhä kärsivä ja pillereitä moneen vaivaansa popsiva John kasvattaa sukutilallaan hevosia seuranaan ainoastaan ikääntynyt taloudenhoitaja Maria (Adriana Barraza), jonka puoliorpo tyttärentytär Gabrielle (Yvette Monreal) saapuu vierailulle tervehtimään John-setäänsä. Tyttö haluaa saada tietoa vuosikymmen aiemmin takaisin Meksikoon häipyneestä isästään. Johnin kielloista huolimatta Gaby livahtaa rajan yli ja päätyy samoin tein Martizezin veljesten, Hugon (Sergio Peris-Mencheta) ja Victorin (Óscar Jaenada) johtaman rikosliigan kynsiin. Martinezin poikien bisnes on kidnapata ja huumata nuoria tyttöjä, jotka toimitetaan prostituoiduiksi eniten maksaville asiakkaille, mutta sellainen ei suinkaan käy yksiin Rambon suunnitelmille Gabriellen tulevaisuudesta. Pelastusoperaatio menee kuitenkin pahasti kaseikkoon, jonka seurauksena kymmenet kartellin jäsenet matkaavat rajan yli Yhdysvaltoihin kosto mielessään, mutta John on osannut valmistautua suuremmankin tappaja-armeijan vierailulle.

Esikoispitkänään hulppean Mel Gibson -actionin Get the Gringo (2012) ohjailleen Adrian Grunbergin Rambo: Last Blood pitäisi olla viimeinen luku David Morrellin 1972 julkaistun First Blood -romaanin pohjalta luotuun toimintasarjaan.
Tarinaltaan Rambo: Last Blood on ehkä se yksinkertaistetuin koko saagasta, jossa jutunjuuri oli oivallettu oikein oikeastaan vain ensimmäisessä osassa. Stallonen, Matthew Girulnickin ja Dan Gordonin kirjoittamassa kostokimarassa on vain oikeamielinen soturi ja pahantekijät, jotka saavat maksaa tekosistaan hirvittävän hinnan ilman, että yhtäkään sen laajempaa ajatusta mistään esitettäisiin koko teurastuksen aikana. Meksiko kuvataan täysin umpikorruptoituneena maana, missä poliisit ovat järjestään kaikki kartellien palkkalistoilla, ja missä ainoa hyvää edustava ihminen on freelancejournalisti, jolla hänelläkin on kalavelkoja pahiksille.

Hitaasti käynnistävä Rambo: Last Blood pohjustaa lopullista yhteenottoaan paikoin raivostuttavankin verkkaisesti, vaikka jokainen katsomoon lipun lunastaneista tietää jo ennen alkutekstejäkin, mitä tulee tapahtumaan. Kun tarinassa lopulta päästään kulminaatiopisteeseen, alkaa kuitenkin sen tason verilöyly ja yksityiskohtaisen graafinen teurastus kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla aseilla ja työkaluilla, että jos se ei väkivalta- ja toimintaelokuvafanatiikkoja tyydytä, eipä sitten mikään. Ruumislaskuri nakuttelee John Wickeja vaatimattomammissa lukemissa, mutta se, miten Grunberg ja Stallone tapot esittelevät, ovat suhteellisen liki edellisen osan, Rambon (2008) silmittömiä väkivallan purskauksia. Neljällä osallaan tähän mennessä yli 700 miljoona dollaria tuottanut saaga ei välttämättä pääty lupauksista huolimatta vielä tähänkään, sillä Last Bloodin lopputekstien päälle liimattu retrospektiivi John J. Rambon edesottamuksista maailman taistelutantereilla antaa vihoviimeisellä kuvallaan ymmärtää, että jos tuotto elokuvalle on tarpeeksi hyvä, veteraani voidaan kutsua vielä kerran palvelukseen.

73-vuotias Sly Stallone on yhä iskussa, vaikkei enää ilman paitaa pullistelekaan. Mutina ja murahtelu ovat, jos mahdollista, vieläkin hankalampaa ymmärtää ilman teksitystä, mutta jos jostain pitää herralle pointseja antaa, se on se, että hän tarjoilee verenjanoisille faneilleen juuri sitä, mitä he haluavatkin. Adriana Barraza ja Yvette Monreal ovat juurikin niin yksiulotteisia kuin heidät on kirjoitettukin, sillä muut hyvikset kuin John eivät tarvitse sen enempää persoonallisuutta. Josko eipä sitä ole annettu Martinezin psykobroideina nähtäville Sergio Peris-Menchetalle ja Óscar Jaenadallekaan, joista ensin mainitun tehtävänä on kerrata tapahtumat pariinkin kertaan, kun taas jälkimmäiselle ei ole jäänyt muuta hommaa kuin hakata naisia ja kiroilla. Tasavahvaa uraa Hollywoodissa luonut espanjalaisnäyttelijä Paz Vega on freelancerina toimiva rikostoimittaja Carmen Delgado.

Lopputulemaltaan synkkä, lohduton ja äärimmäisen väkivaltainen jännityselokuva, joka tavallaan sopisi viimeiseksi luvuksi yhdelle kaikkien aikojen suosituimmalle toimintasarjalle. Mutta, kuten aina, raha ratkaisee.