Lokakuussa 1988 Billin (Jaeden Lieberher) pikkuveli Georgie (Jackson Robert Scott) katosi Derryn viemäreihin jättämättä jälkeäkään. Seuraavana kesänä Luuseriklubi, eli Bill ja tämän ystävät Ben (Jeremy Ray Taylor), Beverly (Sophia Lillis), Richi (Finn Wolfhard), Stanley (Wyatt Oleff), Eddie (Jack Dylan Grazer) sekä Mike (Chosen Jacobs) pääsivät Georgien jäljille ja törmäsivät kaupungin alla risteilevissä viemäreissä majailevaan, ikiaikaiseen pahaan, hirviömäiseen klovniin Pennywiseen (Bill Skarsgård), joka elää ja mässäilee lasten peloilla. Voitokkaan taistelun jälkeen nuoret päättivät, että jos joskus vielä Derrya uhkaisi samankaltainen paha, he palaisivat kotiin jatkamaan kamppailua. Nyt, 27 vuotta myöhemmin, se päivä on käsillä, ja aikuistuneiden Billin (James McAvoy), Beverlyn (Jessica Chastain), Benin (Jay Ryan), Ricthien (Bill Hader), Miken (Isaias Mustafa) ja Eddien (James Ransome) on palattava Derryyn pitämään lupauksensa.
2017 ensi-iltansa saanut elokuva, Stephen Kingin romaaniin pohjannut Se rikkoi ennätyksiä ja kohosi yhdeksi menestyneimmistä kauhuelokuvista kautta aikojen, ja nosti sivistyssanan Koulrofobia (klovnikammo) kaikkien huulille. Ohjaaja Andy Muschietti nosti itsensä kertaheitolla uudeksi horrorsuosikiksi ja asetti samalla riman itselleenkin erittäin korkealle ylitettäväksi. Paineet lienevät olleen valtavat, niin tuotannon kuin katsomonkin puolelta, mutta ei Muschietti nyt ainakaan mokaa, jos sitä pelättiin. Se: Toinen luku päättää tarinan, mutta aivan yhtä tiukkaan kerrontaan ei tälle kerralla kyetä kuin ensimmäisessä esityksessä.

Kestoltaan turhaan 170 minuuttiseksi venytetty Se: Toinen luku seuraa kirjaa ehkä jo liiankin uskollisesti ja yrittää sisällyttää tarinaan kaikki ylimääräisetkin kiemurat ja tapahtumat, jotka tekevät kokonaisuudesta paikoin viipyilevän. Mutta kun aika on luoda pelkoja ja shokkeja, siinä Muschiettin ja käsikirjoittaja Gary Daubermannin tähtäin on asetettu korkealle osumatarkkuuden ollessa kiitettävän hyvä. Iloinen yllätys on ensimmäisen osan mainioiden lapsinäyttelijöiden paluu rooleihinsa, Muschiettin ja terävän editoijan Jason Balantinen yhdistellessä aikajanoja taitavasti, jossa niin nuoret kuin heidän aikuiset vastineensa ovat kuin interaktiivisessa yhteydessä toisiinsa.
Se: Toinen luku ei piilottele kyntttilöitään vakan alla, vaan tykittää tehokkailla tehosteilla, joista suurin osa vieläpä toimiikin kiitettävästi. Parhaimmillaan näyt ja visiot ovat unenomaisen surrealistisia, logiikaltaan kuin suoraan painajaisista. Myös teknisesti Se: Toinen luku on komeaa katsottavaa; Checco Varesen ajatuksella valaisemat kuvat liikkuvat alituiseen uhkaa luomalla, kun taas pelkotilat tuo todeksi Benjamin Wallfischin hyytävän hieno musiikki. Leffafriikeille raina tulvii lainoja ja kunnianosoituksia genren merkkiteoksille, joista esimerkiksi John Carpenterin The Thing (1982) saa sen syvimmän kumarruksen. Kaiken möyhennyksen, kirkumisen ja roiskeen ohella Se: Toinen luku osaa antaa aikaa myös ihmisilleen, onnistuen monin kohdin koskettamaankin katsojaa.

Kuten jo sanottua, lapsinäyttelijät jatkavat hyvää työtä, eikä pahaa sanaa ole vanhemmistakaan komeljanttareista, suurimmat nimet, James McAvoy ja Jessica Chastain hoitavat leiviskänsä Billinä ja Beverlynä kunnialla, mutta kokonaisuuden valopilkuksi nousee ehdottomasti paremmin komediarooleistaan tuttu Bill Hader pelkotilansa ja ahdistuksensa ronskiin huuomriin kätkevänä Richienä. Lienee sanomattakin selvää, että Bill Skarsgård on yhä yhtä hyytävä Pennywisena, paholaismaisena pellenä.

Se: Toinen luku on kelpo klousaus, joka päättää tarinan arvoisellaan, palkitsevan sympaattisella tavalla.