Peter Parker (Tom Holland) on 15-vuotias teinipoika, jolla on salaisuus, suuri salaisuus. Radioaktiivisen hämähäkin puraistua poikaa, tämä on kyennyt yli-inhimillisiin tekoihin, jotka kulminoituivat maailmassa omanlaistaan järjestystä ylläpitävien supersankareiden, Avengersien, hurjaan yhteenottoon, johon Peter myös Hämähäkkimiehenä sai ottaa osaa. Nyt May-tätinsä (Marisa Tomei) luona asuva Hämis-Peter hinkuu itsekin Avengeriksi, tuskailee kunnon keikkojen puutteessa, koska rikolliset eivät yllä vastaamaan tämän kykyjä. Oppi-isäksi supersankaruuteen ilmestyy Tony Stark, eli tutummin Iron-Man (Robert Downey Jr.), jonka neuvoista on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Jännitystä Peter saa elämäänsä tilaustaan enemmään, kun taivaalta liihottaa Vulture, Adrian Toomes (Michael Keaton), psykoottinen rikollinen, joka hyödyntää konnuuksissaan Avengersien taistelutantereilta löytynyttä alien-teknologiaa rakentaen niistä äärimmäisen vaarallisia aseita. Pian Peter huomaa, että on aika kasvaa pojasta mieheksi ja suojeltava niitä, jotka ovat hänelle tärkeimpiä.

Ohjaaja Jon Wattsin cv:stä löytyy ainoastaan kaksi kokopitkää, oman, vuoden 2010 feikkitrailerinsa pohjalta, puuhattu kauhuelokuva Clown (2014), sekä kireä pikkutrilleri Cop Car (2015). Mutta, vaikka työnäytteet jokusen tv-duunin ohella ovatkin pieniä, pelko pois, sillä herra handlaa hienosti myös suuremmat suuntaviivat, kuten nyt Marvelin mahtitykin Spider-Man: Homecoming.

Jonathan Goldsteinin ja John Francis Daleyn tarinan pohjalta on kudottu kasaan vinha verkko, joka paitsi kunnioittaa Stan Leen ja Steve Ditkon originaalin sarjiksen maailmoja, osaa myös päivittää asioita ja tuoda touhuun uusiakin näkökulmia. Spider-Man: Homecoming onkin onnistunut symbioosi hassua teinikomediaa, megatason sarjakuvaseikkailua ja paikoin aivan asiallisiakin ajatuksia pojan kasvusta mieheksi. Paikoin John Hughesin teinikomediat mieleen tuova seikkailu tasapainoilee huumorin ja vakavamman toiminnan välimaastossa paikoin horjahdellen, mutta onnistuu kuitenkin jykevän finaalinsa ansiosta säilyttämään balanssin kiitettävän ryhdikkäänä.

Teknisesti Hämis vuosimallia 2017 on kirkkaissa väreissä kirmaava efektimyrsky, josta piisaa ahmittavaa varmasti muutamaankin katselukertaan, varsinkin kun kymmeniin kuviin on piilotettu referenssejä monista populaarilkulttuuri-ilmiöitä, ja varsinkin Marvelin omista tuotoksista, kuten Avengers (2012), Avengers: Age of Ultron (2014) sekä erityisesti Captain America: Civil War (2016).

Viimeisen viidentoista vuoden aikana Tom Holland on kolmas Spider-Mania esittänyt näyttelijä, ja Tobey Maguiren ja Andrew Garfieldin varjosta nuori herra on löytänyt oman tiensä kulkea. Holland hallitsee nyanssit huonoa läppää heittävän hermostuneen teinin ja vakavampien asioiden eteen joutuvan ja vastuunottamiseen kasvavan supersankarin välillä taitavasti, ja tuo hahmoon juurikin rentoa energiaa. Michael Keatonin siivekäs Vulture ei sekään jättäydy suosiolla Marvel-pahisten kasvottomaan ketjuun, vaan mies rakentaa roolistaan kokonaisen henkilön. Marisa Tomein May-tädin roolia on päivitetty rankalla kädellä mummosta itsetietoiseen aikuiseen naiseen, ja sekin tekee tarinalle hyvää.

Robert Downey Jr:n rooli mentori Iron-Manina ei ole lopulta järin suuri, vaan enemmänkin tilaa saa Tony Starkin luottoappari Happy Hogan (Jon Favreau), joka vierailee roolissa jo neljättä kertaa. Sivummalla nähdään vielä Jacob Batalon Peterin ärsyttävän koomisena sidekickina Nedinä, sekä Laura Harrier poikien luokan ihanana Lizina.

Rennosti rullaava ja kevyen ilmava, mutta myös vauhdikas ja jännittäväkin päivitys yhden rakastetuimman sarjakuvasankarin uudesta tulemisesta. Eikä Marvel-elokuva olisi Marvel-elokuva ilman lopputekstien sekaan piilotettuja viestejä tulevaisuudesta. Kannattaa siis varrota kredut loppuun saakka.