On vuosi 1937 Hollywoodissa. Stan Laurelin (Steve Coogan) ja Oliver Hardyn (John C. Reilly), Ohukaisen ja Paksukaisen 1920-luvun lopulla alkanut menestystarina on tulossa kulminaatiopisteeseensä. Maailmankuulu ja rakastettu komediakaksikko on tuhlailevien elämäntapojensa ja lukuisten avioerojen jälkeen puilla paljailla, eikä tulevan elokuvan tuottaja, legendaarinen Hal Roach (Danny Huston) ole palkankorotuksesta lainkaan samaa mieltä, vaan jättää Stanin sopimuksen jatkamatta, mutta pakottaa Ollien tekemään vielä yhden elokuvan ilman ainoaa oikeaa partneriaan. 16 vuotta myöhemmin, 1953 uudet tähdet tuikkivat taivaalla ja Stan & Ollie ovat jo kaukana menestyelokuvien kulta-ajoista. Kaksikko on kuitenkin vielä kerran tien päällä, promoottori Bernard Delfontin (Rufus Jones) järjestämällä kiertueella pitkin Englantia, kituuttaen toinen toistaan pienemmissä saleissa. Kummankin haaveena on tehdä vielä yksi elokuva, mutta ennen sitä on menneisyyden haamut ja ongelmat hoidettava pois päiväjärjestyksestä.
Jon S. Bairdin ohjaama ja Jeff Popen suurella sydämellä kirjoittama Stan & Ollie on kaunis kumarrus yhdelle kaikki aikojen rakastetuimmalle kaksikolle, yli yhdeksänkymmentä vuotta kaikkia komedian ystäviä viihdyttäneille Stan Laurelille ja Oliver Hardylle, jotka ovat jättäneet nimensä komediaelokuvien historiaan.
Bairdin lähestymistapa on kohdettaan kunnioittava ja surumielinenkin, ikääntyneiden legendojen kulkiessa vääjäämättä kohti viimeistä auringonlaskua. Kaiken kohelluksen ja kekseliään fyysisen komiikan yllä kulkee koskettava tarina ystävyydestä ja intohimosta tuottaa ihmisille iloa ja hyvää mieltä, vaikka siitä lankeava hinta kasvaisikin lopulta kohtalokkaaksi. Oliver Hardy kuoli 1957 ja Stan Laurel 1965. Elokuva on omistettu Stan Laurelin tyttärelle Loisille, joka kuoli 2017.
Huikean hyvää työtä täydellisessä synkassa tekevä pääkaksikko, Steve Coogan ja John C. Reilly, ovat erinomaisen maskeerauksen ansiosta täysin uskottavia. Klassikkoduon legendaariset maneerit ja gagit ovat viimeistäkin yksityiskohtaansa myöten täydellisesti rekonstruoituja. Tärkeissä sivurooleissa Stanin ja Ollien vaimoina, Idana ja Lucillena, nähdään yhtä lailla taitavasti samaa säveltävä soittavat Nina Arlanda ja Shirley Henderson. Danny Huston tekee rouhean roolityön Hal Roachina ja kaksikon kiertuemanageri Bernard Delfontina nähdään Rufus Jones.
Kauniisti kiittävä ja syvään kumartava elokuva herättää henkiin yhden kaikkien aikojen rakastetuimman kaksikon.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja