Eletään 1960-luvun puoliväliä Parkley Covessa, Pohjois-Carolinassa. Jo lapsena hylättynä suoalueille päätynyt, kaupunkilaisten vain Rämelikkana tuntema Kya (Daisy Edgar-Jones) raapii elantonsa myymällä simpukoita, mutta elämä muuttuu, kun kaksi salskeaa nuorta miestä, Tate (Taylor John Smith) ja Chase (Harris Dickinson), osoittavat kiinnostusta nuorta naista kohtaan. Vaan kohta on toinen miehistä kuollut ja Kya syytteessä murhasta, ainoana tukenaan paikallinen lakimies Tom Milton (David Strathairn).

Olivia Newmanin ohjaama ja Lucy Alibarin kirjoittama Suon villi laulu pohjaa Delia Owensin samannimiseen menestysromaaniin vuodelta 2018. Suon villi laulu yrittää olla yhtä aikaa herkkä kasvukertomus, sosiaaliraportti, oikeustaistelu ja koukukas murhamysteeri, mutta ei täysin onnistu yhdistelemään osasiaan koherentiksi kokonaisuudeksi. Aikajanalla edestakaisin pomppiva, paikoin julmaksikin heittäyrtyvä draama kärsii myös rytmittömyydestä, eikä edes jättiylläriksi tarkoitettu finaali juurikaan liikuta. Kaikki kun on liiankin sisäsiistiä ja riskitöntä. Jännityselementtien lisäksi mukaan on tungettu myös aimo annos siirappia ja paatosta.

Daisy Edgar-Jones tekee hyvää työtä, vaikka hahmona Kya jääkin turhan sekavaksi. David Strathairn jatkaa sympaattisten rooliensa sarjaa, ja muutamissa takaumissa nähdään Garret Dillahunt ja Ahna O´Reilly Kyan epätasapainoisina vanhempina.

Suon villi laulu on tuotantoarvoiltaan perus-Hollywoodia, mutta elokuvana se ei tarjoa mitään, mitä ei olisi jo nähty.