EGOT-palkinnot (Emmy, Grammy, Oscat, Tony) urallaan jo saavuttanut Lydia Tár (Cate Blanchett) on Berliinin filharmoonikkojen ensimmäinen naiskapellimestari, jolla on absoluuttinen nuottikorva sekä äärimmäisen herkkä kuulo, jopa siinä määrin, että arkinen melu aiheuttaa ongelmia täydellisyyteen pyrkivän taiteilijan elämässä. Nyt Lydia valmistautuu uransa suurimpiin koitoksiin; hänen tarinansa kertovan kirjan julkaisuun sekä Mahlerin Viidennen sinfonian elävään esittämiseen. Kun tragedia seuraa toistaan, valtaa rakastavan maestron maailma horjahtaa raiteiltaan ja synnyttää peruuttamattoman ketjureaktion, joka koskettaa monen ihmisen elämää.

Tár on turhaa kiirettä kaihtavan ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Fieldin vasta kolmas kokopitkä vuonna 2001 ensi-iltansa saaneen järisyttävän murhadraaman In the Bedroom ja 2006 päivänvalon nähneen, ja vähintään yhtä rankan pedofiilikuvauksen Little Children jälkeen. Mutta vaikka aikaa on kulunut, ei Fieldin taito ole minnekään kadonnut, sillä psykologinen draama, kuuden Osacrin ehdokas Tár tutkii analyyttisen tarkasti ja ravistelevan realistisesti vallan korruptoivaa vaikutusta kuvittaessaan nimihenkilönsä tärkeimpiä viikkoja.

Sen sijaan, että kyseessä olisi mieltä ylentävä ja musiikin parantavaa voimaa ylistävä ”vaikeuksien kautta voittoon”-tarina, Tár on ravisteleva ja raadollinen läpivalaisu manipuloivan narsistin elämästä, jolle kanssaihmiset ovat vain askelmia edetä voittojen poluilla.
Fieldin kadehdittava taito ohjata ihmisiä ja kokonaisuuksia nousee esille varsinkin Juilliardin musiikkikouluun sijoittuvassa, pitkässä kohtauksessa, jossa ei ole ensimmäistäkään leikkausta. Muutenkin Tár on teknisesti liki täydellistä työtä, äänissuunnittelua, musiikkia (Hildur Guðnadóttir) ja kuvausta (Florian Hoffmeister) myöten.

Tár olisi erinomainen elokuva jonkun muunkin näyttelijän kanssa, mutta Cate Blanchett nostaa sen aivan uusiin sfääreihin. Blanchettin joka solullaan raivoisasti tulkittu nimihenkilö on niin omnipotentti ilmestys muutenkin lahjakkaan näyttelijäjoukon keskellä, että se jättää kaiken muun varjoonsa. Vaikka henkilökohtaisesti suosisin Michelle Yeohin voittavan Oscarin parhaasta naispääosasta elokuvassa Everything Everywhere All at Once, fiksu sijoittaa rahansa Blanchettiin ja tämän kolmannelle voitolle. Myös sivurooleissa nähdään erittäin taidokasta eläytymistä Nina Hossin, Noémie Merlantin, Sophie Kauerin, Julian Gloverin ja Mark Strongin osalta.

Cate Blanchettin täysin suvereeni roolityö nostaa jatkuvasti käänteillään yllättävän Tárin omaan luokkaansa, mutta hienoa musiikkia lukuunottamatta, katsojalle ei ole luvassa mikään hyvän mielen elokuva.