Ranskalaistunisialaisen Manele Labidin ohjaaman komedian Terapiaa tunisialaisittain keskiössä on niin ikään tunisialaista alkuperää oleva, mutta Ranskassa länsimaisen elämäntyylin vaikutteille altistunut ja terapeutiksi opiskellut Selma Derwich (Golshifteh Farahani). Selma saa huomata, että Tunisian pääkaupunki Tunis on haastava kaupunki perustaa uutta terapiakeskusta monestakin syystä. Yhtenä suurimpana syynä on kansalaisten nurja suhtautuminen psykoterapiaan, olihan kyseinen mielen häiriöiden hoitokeino kiellettyjen toimenpiteiden listalla ennen arabikevään mukanaan tuomia vallankumouksellisia myllerryksiä. Diktatuurin kaaduttua maahan alkaa ilmaantua uusia toimintamalleja ja vapauksia, mutta vanhat tavat eivät jää unholaan niin helposti. Tunisiasta muotoutuu omaa uutta identiteettiä hakeva maa ristiriitaisuuksineen.

Selman kamppailu kotimaahansa palaavana maahanmuuttajana ja muukalaisena voidaan nähdä uudistuvan Tunisian allegoriana. Hänen ammatillinen identiteettinsä ei sovellu perinteeksi muodostuneeseen tunisialaiseen maailmankuvaan, puhumattakaan länsimaissa omaksutuista käyttäytymismalleista ja ulkonäöstä, joita ei mielellään suvaita perinteisen naisen ominaispiirteiksi. Kokonaan oma lukunsa on hänen kapinallishenkinen teini-ikäinen serkkunsa Olfa (Aisha Ben Miled), joka on valmis äärimmäisiin tekoihin päästäkseen modernin naisen haaveita kahlitsevasta ympäristöstä. Olfa ei kerta kaikkiaan voi käsittää, miksi länsimaiseen vapauteen, Pariisiin, päässyt Selma palaa kymmenen vuoden jälkeen takaisin kaikki unelmat tukahduttavaan Tunisiaan, voimatta nähdä unelmaa kotimaansa muuttumisesta modernimmaksi ja sallivammaksi versioksi itsestään.

Paikalliset kansalaiset eivät oikein voi käsittää terapian käsitettä, saati siitä mahdollisesti saavutettavaa hyötyä. Tukea ei löydy edes suvun puolelta, kun täti ja eno (Ramla Ayari ja Moncef Ajengui) aluksi ovat erittäin epäileväisiä koko konseptin suhteen, ja oman kärkkään mielipiteen sanoo myös paikallinen imaami (Jamel Sassi). Ennen pitkää yksi jos toinenkin huomaa kamppailevansa elämää suurempien salaisuuksien kanssa, ja toivovat joltain taholta saavansa apua ja tukea äärimmäisyyksiin paisuteltujen ja koomisessa kontekstissa esiin tuotujen ongelmiensa kanssa. Vaihtoehtojen ollessa vähissä he anteeksi pyydellen päättävät kokeilla terapiaa aloittaen avautumisen sanomalla, etteivät oikein edes tiedä miksi ylipäätään puhuvat kyseisestä asiasta. Toisaalta, aivan kuin naapuruston potentiaalisten asiakkaiden ennakkoluulojen voittaminen ei olisi ollut jo tarpeeksi suuri haaste, myös viranomaiset pistävät kapuloita rattaisiin, kun asianmukaisia lupapapereita epäävä poliisi Naim (Majd Mastoura) ottaa Selman harjoittaman praktiikan lisäksi myös itse Selmankin silmätikukseen.

Älykästä ironiaa ja tuhtia tilannekomiikkaa viljelevä Terapiaa tunisialaisittain säilyttää lempeän ja kevyen koomisuuden paletin käsitellessään kulttuurien törmäämistä muuttuvassa, mutta edelleen monin osin perinteistä kiinni pitävässä maassa. Samalla se on tarina Selman yrityksestä luoda uutta identiteettiä hänen pyrkiessä palaamaan vieraalta näyttävään kotimaahansa. Toisaalta elokuva on myös katsojilleen oiva tilaisuus tutustua tunisialaiseen huumoriin ja huumorintajuun. Episodimaisessa tarinankerronnassa henkilökavalkadi rakentuu voimakkaasti stereotyypioiden pohjalle vahvasti karrikoituine piirteineen. Se ei kuitenkaan ole suuri ongelma, kun komiikka toimiin niinkin hyvin kuin se parhaimmillaan tekee. Kaikki jaksot eivät tosin osu aivan maaliinsa yhtä hyvin. Flemming Nordkrogin luoma musiikki nostattaa tunnelmaa upealla tavalla aivan uusiin sfääreihin.

Ranskassa suurimman osan elämäänsä asunut ja terapeutiksi opiskellut Selma Derwich (Golshifteh Farahani) kokee kulttuurishokin lempeässä komediassa palatessaan kotimaahansa Tunisiaan.