Marvelin pomot halusivat tarjota Ukkosen Jumala Thorin (Chris Hemsworth) kolmannen seikkailun, Thor: Raknarök (2017), myötä aivan uudenlaisen, aiemmista osista poikkeavan kokemuksen, ja siinä he myös onnistuvat. Yhtenä merkittävänä muutoksen toteuttajana voidaan nähdä omalaatuisilla komedioillaan säväyttänyt uusiseelantilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi, jonka myötä massiivisesta saagasta suuri osa karsittu turhaa pönöttävää turhamaisuutta on korvattu itseironisella otteella. Ei kaiken tarvitse olla niin haudan vakavaa, vaikka sukulaiset ovatkin kaiken aikaa puukottamassa selkään ikiainaisesta maailman valloittajien ja universumien tuhoajien uhasta nyt puhumattakaan. Huumori ei kuitenkaan hallitse tarinaa täysin, vaan se ainoastaan maustaa tuttua Marvel-maailmaa entistä kiehtovammaksi ja monipuolisemmaksi kokemukseksi.

Marvelin universumin aikajanalla Thor: Raknarök sijoittuu elokuvien Avengers: Age of Ultron (2015) ja Thor: Dark World (2013) jälkeiseen ajanjaksoon. Thor huomaa jälleen kerran perheen olevan, jos ei aivan kaiken pahan juuri, ainakin merkittävä koettelemus, joka figuratiivisine ja reaalisine tikareineen tuottaa huomattavaa tuhoa omassa ja liittolaisten selustassa. Jo kauan sitten äärimmäisen epäluotettavaksi kumppaniksi todettu Loki (Tom Hiddleston) on jälleen mukana kuvioissa, sisarusten välisen kateuden ja kaunan saadessa jälleen uusia muotoja. Veljesten tulisi löytää jokin keino puhaltaa yhteiseen hiileen entistä suuremman uhan ilmaannuttua näköpiiriin, kun kauan sitten kadonnut sisar Hela (Cate Blanchett) saapuu Odinin (Anthony Hopkins) esikoisena keskustelemaan perimisjärjestelyistä ja Asgårdin valtaistuimen laillisesta hallitsijasta. Vallanhimoinen ja kostoa hautova Hela aikoo ottaa omaksi katsomansa valtakunnan, vaikka joutuisi tuhoamaan sen maan tasalle.

Chris Hemsworth on saanut Ukkosen Jumalan hahmossaan päälle uuden vaihteen; hän on kasvanut roolissaan täyttämään paria numeroa suuremmat saappaat. Tulidemoni Surturin vangitsema Thor ei ota turhaa stressiä toivottomalta näyttävässä tilanteessa, vaan luottaa suunnattomiin kykyihinsä, onneensa ja karismaansa ja ennen kaikkea mahtavaan työkaluunsa, vasaraan nimeltä Mjölnir. Aina yhdestä demonista selvitään. Kaikki näyttää olevan kunnossa, kunnes sisarukset kohtaavat vähemmän rakastavissa merkeissä.

Vasaransa ja ainakin osan voimistaan menettänyt Thor päätyy universumin ääriin kaatopaikkana toimivalle planeetalle, jossa yhtenä harvoista huvittelumuodoista näyttää olevan julmat gladiaattoritaistelut, joiden keskelle vastahakoinen Ukkosen Jumala joutuu vasten tahtoaan. Areenalla hänen vastustajaksi ilmaantuu vanha tuttu ystävä ja työtoveri Hulk (Mark Ruffalo), jonka mielestä puheet ystävyydestä ovat vahvasti liioiteltuja. Thorin olisi päihitettävä entinen kollegansa voidakseen lunastaa vapautensa ja palata Asgårdille pelastaakseen kotiplaneettansa painajaistensa ja profetioiden ennustamalta tuholta. Valitettavasti Jeff Goldblumin esittämäplaneettaa hallitseva omaperäinen seremoniamestari ei soisi taistelijoidensa lähtevän. Oma lukunsa tarinassa on alkoholisoitunut soturi Scrapper 142 (Tessa Thompson), joka tienaa juomarahaa muun muassa myymällä taistelukelpoisia yksilöitä paikallisiin gladiaattoriturnajaisiin.

Tällä kertaa viittaukset toisiin Marvel-maailman elokuviin ovat varsin vähäisiä, ja Thor: Raknarök toimii mainiosti myös itsenäisenä kokemuksena jopa ilman täydellistä tietämystä aiemmista tapahtumista. Samalla elokuva on kuitenkin kiinteä osa laajempaa kokonaisuutta, joka tulee edelleen laajenemaan tulevina vuosina lukuisien erinäisten elokuvien myötä. Uusin Thor toimii mainiona kokonaisuutena, jossa toiminta ja tarinankerronta ovat sopivassa tasapainossa. Mukana kulkeva huumori onnistuu pysymään mukavasti luontaisena osana tarinankerrontaa. Uudistettuun viittaan puettu supersankarileffa on visuaalisesti uskomattoman upea kokemus. Samalla elokuva tuo kunnon tieteistarinan tyyliin myös liittymäkohtia meidän maailmamme kipupisteisiin ilman saarnaavaa sävyä ja uhraamatta elokuvan viihteellistä aspektia.

Ukkosen Jumalan uusissa seikkailuissa ei olla turhan kurttuotsaisia edes maailmanlopun uhatessa, vaan kaikkein suurimpiakin uhkakuvia vastaan taistellaan pieni itseironinen hymynkare suupielessä Marvelin supersankarileffojen kärkikastiin nousevassa eepoksessa.