Ihmiskunnan ja muotoaan muuttavien metallijättiläisten, Transformersien, historia onkin paljon luultua pitempi, sillä näiden kahden rodun kohtaamiset juontavat juurensa kuudentoista vuosisadan taakse, aikoihin, jolloin velho Merlin (Stanley Tucci) ja kuningas Arthur (Liam Carrigan) ritareineen hallitsivat Britanniaa. Nykyhetkessä maapallon taakseen jättänyt Optimus Prime (äänenä yhä originaali Peter Cullen) joutuu petoksen urhiksi kotoplaneetallaan Cybertronilla, kun taas keksijämekaanikko Cage Yagerilla (Mark Wahlberg) riittää romiksellaan puuhaa lainsuojattomiksi julistettujen ja TRF-joukkojen jahtaamien Transformersien kanssa. Kun Yager saa kutsun englantilaiselta Folganin jaarli Burtonilta (Anthony Hopkins), paljastuu koko maailman tulevaisuutta uhkaava salaliitto, jonka lopullisessa ratkaisussa on osansa myös Oxfordin historian professori Viviane Wembleylla (Laura Haddock), jonka omat sukujuuret juontavat Witwickyjen sukupuuhun.

Michael Bayn jättimäinen Transformers: Viimeinen ritari on saagan viides osa, ja edellisen jakson, Transformers - Tuhon aikakausi (2014), tapaan se sekoittaa pakkaa entisestään. Art Marcumin, Matt Hollowayn, Ken Nolanin ja Akiva Goldsmanin rustaama epookki sekoittelee ihmiskunnan sotaisaa historiaa toiselta planeetalta tulleiden peltihirviöiden folkloreen tavalla, joka on enemmänkin nolon juvenaalia kuin nokkelaa tai kekseliästä. Ykkösosaa (2007) lukuunottamatta, jokainen jatko-osista on enenevissä määrin sortunut myös lapselliseen huumoriin, jota lausumaan laitetut metallimonsterit laukovat lakonisesti.

Teknisesti kuvapuoli on aina ollut Bayn elokuvissa kunnossa, ja niin mies nytkin päästää tavaramerkkinsä Bayhemin irti tasaisin väliajoin. Irtainta hajotetaan massiivisin ottein erinomaisen toimivin efektein, joiden ansiosta älyttömiin mittoihin paisuvaa tuhokuvaa katseleekin sen suuremmin kipua tuntematta. Faktaa on muuten myös se, että aina näiden Steven Spielbergin osatuottamien megastusten välissä, Bay, kuin varkain, tekaisee oikeasti hyviäkin elokuvia, kuten Pain & Gain (2013) ja 13. Hours: The Secret Soldiers of Bengazi (2016).

Mark Wahlberg jatkaa roolissaan käytännön mies Yagerina tutulla tyylillään hauberit paljaina, mutta, kuten aina naisille Transformerseissa, epäkiitollisin rooli on Laura Haddockin Viviane, snobi brittiproffa, joka ei meinaa millään taipua sankarittareksi. Hauskinta lienee kuvauksissa ollut veteraani Tony Hopkinsilla, joka ottaa kaiken irti reteästä aatelisestaan. Sivummalla nähdään tuttuja naamoja ja kuullaan tuttuja ääniä, kun eversti Lennoxin roolissa jatkaa Josh Duhamel ja metallimiehinä taistoja spiikkaavat mm. Steve Buscemi, John Goodman sekä Ken Watanabe. Heikoimmat kortit on jaettu John Turturrolle, jonka jo aiemmista osista tutun agentti Simmonsin kohtaloksi jää höpöttää puhelimeen vain muutamassa kohtauksessa, sekä Gemma Chanille, jonka hahmo pahiskuningatar Quintessana on kuin halpa kopio kymmenistä sadaosabudjetilla tuotetuista roskascifeistä.

Rytinää ja pauketta piisaa, mutta viimeistään nyt saagan jatkaminen tuntuu enemmänkin voiton maksimoinnilta kuin innovatiiviselta elokuvan tekemiseltä. Ja jos viimeistä kuvaa on uskominen, ei tarina vielä tähänkään pääty.