Teini-ikäinen Riley (Ariel Donoghue) pääsee hyvän koulumenestyksensä ansiosta palomies-isänsä Cooperin (Josh Hartnett) kanssa ihaillun Lady Ravenin (Saleka Shyamalan) konserttiin, kun kesken performanssin hampaisiin asti aseistettu virkavalta iskee paikalle. Poliisi sulkee kaikki ulospääsytiet, sillä stadionilla yleisön joukossa lymyilee The Butcheriksi nimetty sadistinen sarjamurhaaja, jolle on viritetty ansa.

Kaikki trailerin katsoneet tietävät jo nyt, mikä ensimmäinen koukku on kyseessä yllätyksillä elokuvansa aina koristelevan M. Night Shyamalanin (Old, (2021), Knock at the Cabin (2023)) ohjaamassa ja kirjoittamassa trillerissä Trap.

Siinä missä Trap on takaa-ajotrilleri, se on myös bollywoodimainen elokuva, jossa musiikilla ja koreografioilla on vahva osa tarinaa ja jolla ohjaaja buustaa lavalla esiintyvä Lady Ravenin roolissa nähtävän tyttärensä Saleka Shyamalanin uraa. Tukea toisellekin tyttärelleen, Ishana Night Shyamalanille, iskä tarjosi myös tuottamalla tämän esikoiselokuvan The Watchers (2024). Saleka, joka on laulajana huomattavasti parempi kuin näyttelijänä, sävelsi elokuvaa varten 14 laulua, joiden sanoitukset liittyvät myös valkokankaalla nähtäviin tapahtumiin, mutta persoonaton popmusiikki paremminkin hajoittaa kuin tukee pohjimmiltaan hyvinkin hitchcockilaista (ja varsinkin Psyko (1960)) kerrontaa. Elokuvan score taas on Herdís Stefánsdóttirin käsialaa.

Hyviäkin hetkiä toki piisaa, sillä Shyamalan tietää yhä miten katsoja pukataan penkin reunalle. Trap hämää katsojaa useampaankin kertaan siirtämällä perspektiiviä henkilöstä toiseen, muuttaen asetelmia kekseliäästi. Kenen suuntaan katsojan sympatiat lopulta kääntyvät, jos pakomatkalla oleva päähenkilö on maailman paras iskä ja palomiehenä turvallisuuden tukipilari, mutta myös psykoottinen tappaja? Mukaan mahtuu myös lainoja elokuvista Uhrilampaat (The Silence of the Lambs, 1991) ja Vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard, 1990). Tarinan taustalla on todellinen tapahtumaketju vuodelta 1985, operaatio Flagship, jossa saatiin kiinni yli 100 etsintäkuulutettua rikollista, jotka oli houkuteltu stadionille ilmaisilla NFL-lipuilla. Samaa sumutusta käytettiin myös Harold Beckerin elokuvassa Rakkauden meri (Sea of Love) vuodelta 1989.

Pitkään kirkkaimmista parrasvaloista poissa ollut Josh Hartnett tekee erittäin pätevää työtä pääroolissa, Butcher/Cooperin yrittäessä kaikin keinoin pitää yllä kulisseja isäänsä ihailevan tyttärensä silmissä, kun taas miehen mielen toinen puoli haluaa vain päästä pakoon jatkaakseen hirmutöitään. Myös Ariel Donaghue on hyvä valinta Riley-tyttären rooliin. Sivummalla Jonathan Langdon on yliavulias t-paitakauppias Jamie, jo 1950-luvun lopulla uransa aloittanut veteraani Hayley Mills FBI:n profiloija tohtori Grant, Alison Pill Cooperin vaimo Rachel ja hiphoppari Kid Cudi lavalla Lady Ravenia supporttaava The Thinker. Ohjaaja tekee tapansa mukaan hitchcockit piipahtaessaan kameran edessä popdiivan managerina.

Ja aina kun kyseessä on M. Night Shyamalanin elokuva, viimeinen kysymys kuuluu, että onko mukana loppukoukku? Vastaus on tälläkin kerralla, että tietenkin, viimeinen vielä lopputekstien aikana.