UFO Sweden
Jussi U. Pellonpää, La, 11/03/2023 - 12:08

Elokuva

On vuosi 1996 Norrköpingissä, Ruotsissa. Sijaiskodissa asuva Denise (Inez Dahl Torhaug) on vakuuttunut siitä, ettei hänen kahdeksan vuotta sitten kadonnut isänsä Uno (Oscar Töninge) olekaan kuollut, vaan maapallon ulkopuolisten tahojen sieppaama. Kapinallinen teinityttö ottaa yhteyden isänsä vanhoihin kollegoihin UFO Sweden-yhdistyksessä ja tempautuu mukaan salaliittojen ja outojen ilmiöiden kyllästämään seikkailuun, perässään virkavalta ja suurta salaisuutta hinnalla millä hyvänsä suojeleva SMHI, Ruotsin ilmatieteenlaitos.

Elokuvakollektiivi Crazy Pictures on kerännyt mainetta länsinaapurissa Youtube-lyhäreillään, mainoksillaan ja musiikkivideoillaan sekä vuoden 2018 kokopitkällä sotaelokuvallaan The Unthinkable. Nyt ryhmältä tulee uusi elokuva, UFO Sweden, jonka ohjaaja on Victor Danell ja käsikirjoittaja Jimmy Nivrén Olsson.

Steven Spielbergin klassikolle Kolmannen asteen yhteys (1977) Christopher Nolanin Interstellarille (2014) silmää iskevä UFO Sweden on vauhdikas sekoitus lapsekasta seikkailua, foliohattukomiikkaa, rymistelevää toimintaelokuvaa sekä kulttisarjan Salaiset kansiot mieleen tuovaa scifijännäriä. Perusjuonessa on tuttuja elementtejä monista muista lähteistä, joissa jahdataan ulkoavaruuden asukeita: löytyy kaikkea epäileviä skeptikkoja ja asioistaan vakuuttuneita fundamentalisteja kuten myös CIA:ta muistuttava valtion agentuuri, jolla on valtavat resurssit pitää maailmaa mullistavat tiedot ominaan. Teknisesti yllättävän pienellä, vain kolmen miljoonan euron budjetilla kasaan pistetyn fantasian ajankuva ja efektit ovat uskottavia, tekijöiden tietäessä tarkkaan, millä keinoin illuusioita luodaan. Kunhan ei turhaan etsi aukkoja logiikasta, aavistuksen ylipitkäksi venähtänyt UFO Sweden onkin kelpo katseltavaa, jonka seurassa tuttuus ei ole sen suuremmin haitaksi.

Inesz Dahl Torhaug sopii omapäiseksi Deniseksi hyvin ja kelpo työtä tekee myös tietämisen ja uskomisen eron oppivana Lennartina Jesper Barkselius. Håkan Ehn on UFO-ryhmän vanha jästi Gunnar, Eva Melander SMHI:n tutkimuspäällikkö Kicki ja Sara Shirpley Denisen kanssa jo useasti hermonsa menettänyt poliisi Tomi.

Yhteenveto

Budjettinsa pienuudesta huolimatta UFO Sweden on mukavan symppis scifistely, josta myös Albert Einstein olisi taatusti tykännyt.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016