Yhdeksänkymppinen Tom Harper (Timothy Spall) lähtee kaikkea mahdollista uhmaten matkalle Skotlannin pohjoisimmasta kolkasta Etelä-Englantiin, täyttämään edesmenneen Mary-vaimonsa (Phyllis Logan) viimeistä toivetta.
Kun sana vanhan miehen tempauksesta kiirii eetteriin, se kerää reissun varrelle runsaasti katsojia. Paikallisbussien sekavien aikataulujen mukaan tehtävällä reissulla kohdataan paitsi vastoinkäymisiä, myös ihmisiä, joilla on on sydän paikallaan.

Maailma toki tarvitsee Gillies MacKinnonin ohjaaman ja Joe Ainsworthin kirjoittaman Viimeisen vuoron kaltaisia elokuvia, niiden lämpöä ja sydäntä, mutta kun kaikki osaset eivät nivoudu täysin toimivaksi kokonaisuudeksi, reissu voi lipsahtaa niin siiirappiseksi makeiluksi, että katsojalle pitää antaa lipun ohessa annos insuliinia. Onneksi Viimeinen vuoro ei tyystin lässähdä pelkäksi porutukseksi, vaan nojaa pitkälti Timothy Spallin sydämelliseen roolisuoritukseen, jonka tarinaa pohjustetaan takaumilla, jonka keskeisissä rooleissa nuorena Tomina ja Maryna nähdään Ben Ewing ja Natalie Mitson. Montaakaan yllätystä ei matkan varrella nähdä, mutta MacKinnon ainakin yrittää pitää ylettömän sentimentaalisuuden jotenkuten kurissa. Elokuvan kauniista musiikista vastaa Nick Lloyd Webber, maailmankuulun Andrew Lloyd Webberin poika.

Viimeisessä vuorossa on myös samankaltaisuuksia David Lynchin upean elokuvan The Straight Story (1999) kanssa, kummassakin kun ikääntynyttä päähenkilöä ja tämän matkaa motivoi missio, lupaus, joka on pidettävä. Lynchin tarinassa Richard Farnsworthin Alvin haluaa tavata veljensä vielä kerran, kun taas Tomin retken takana on viimeisen toiveen täyttäminen.

Timothy Spallin roolityö kantaa komeasti läpi kyynelkanavia manipuloivan matkan, eikä muissakaa näyttelijöissä ole mitään vikaa.

Tälle reissulle kannattaa varata mukaan nenäliinoja.