Elokuva:

Äitini linna (Le Château de ma mère, 1990) on ranskalaisen pitkän linjan ohjaajan, tuottajan ja näyttelijän Yves Robertin ohjaama lämminhenkinen jatko-osa samana vuonna ilmestyneelle Isäni kunnian päivä (La Gloire de mon père) -elokuvalle. Äitini linna seuraa ranskalaisen perheen seikkailunomaista lomailua Marcel-pojan kokemuksien kautta. Aivan kuten Isäni kunnian päivä, myös Äitini linna perustuu Marcel Pagnolin omaelämänkerralliseen romaaniin. Se on viaton kertomus lapsuuden ainutlaatuisuudesta, ja siitä yhdestä kesästä, jonka me kaikki olemme kaiketi kokeneet ennen kuin realiteetit astuivat kehiin. Juuri niitä myös Yves Robertin elokuva jää uupumaan.

Marcel (Julien Ciamaca) viettää unelmiensa kesäloman perheen huvilalla Ranskan kauniilla maaseudulla. Koulun alkaessa Marcel ei pysty ajattelemaan muuta kuin maaseudun niittyjä, kukkuloita, kaveriaan Lilia ja seuraavaa mahdollisuutta päästä jälleen huvilalle. Perhe matkustaakin huvilalle Marcelin innostuksesta johtuen useita kertoja, ja pienellä isän työaikojen muutoksella myös viikonloppukäynnit tulevat mahdolliseksi. Päästäkseen huvilalle perhe joutuu kuitenkin joka kerta talsimaan useita kilometrejä, joka on paitsi raskasta kaikkine kantamuksineen, myös aikaa vievää. Opettajana toimivan isän vanha tuttava opastaa heille kuitenkin oikotien, joka menee kanavan rantaa pitkin muiden huviloiden takapihojen kautta. He tarvitsevat vain yhden avaimen, joka käy kaikkiin portteihin.

Oikotien käyttö asuttujen piha-alueiden läpi on tietenkin laitonta ja isä Joseph (Philippe Caubère) joutuu taistelemaan alati moraalisten ongelmien kanssa. Matkailusta ja oikopolun käyttämisestä muodostuukin varsinainen elämän opetusten vaellus nuorelle Marcelille. Marcel oppii tärkeitä tosiasioita elämästä; runoilijat ovatkin pelkkiä juoppoja ja tytöt vain epäonnistuneita poikia. Marcel tapaa myös ensi-ihastuksensa, aatelista syntyperäänsä vaalivan Isabellen (Julie Timmerman), joka pistää pojan konttaamaan maassa ja matkimaan koiraa. Niin vähän on muuttunut sitten 1900-luvun alun Ranskan.

Elokuvan näyttelijäkaarti hoitaa hommansa suurimmaksi osaksi moitteetta. Lapsinäyttelijät tyytyvät tosin lähinnä pällistelemään viattomilla silmillään, vanhempienkin käydessä välillä innolla läpi hienostomaneereita. Elävimmistä roolisuorituksista vastaavat kuitenkin sivuosanäyttelijät. Kanavan huoltomiestä esittävä Philippe Uchan on roolissaan varsin hulvaton. Myös huviloiden mitä erikoisimmat isännät ja vartijat tekevät kaikki loistavaa työtä rooleissaan.

Äitini linna alkaa näyttävästi upealla, kukkulaa kiertävällä kamera-ajolla, ja on kokonaisuudessaankin hyvin taidokkaasti kuvattu teos. Molempien elokuvien kameratyöskentelystä vastannut Robert Alazraki on onnistunut kaappaamaan maaseudun ja luonnon kauneuden taidokkain sommitelmin. Kauniita kuvia alituisesti syöttävä elokuva jättää kuitenkin tarinan paikoitellen näyttävyyden varjoon. Hupaisia tapahtumia läpi käyvä elokuva tuntuu osittain hieman harhailevalta, punaisen langan hukkuessa Marcelin innostuneisiin silmiin, jotka saavat kohtuuttoman paljon kuvausaikaa.

Yves Robertin ohjaama Äitini linna on varsin hellyyttävä ja elämänmakuinen puolitoistatuntinen, joka kuitenkin kärsii hieman hampaattomuudestaan, kolmen vuoden ikärajan pitäessä huolen siitä, ettei kovin arkoja aiheita päästä käsittelemään. Myös yli-idyllinen ranskalainen maaseutu huviloineen ja päivänvarjoineen voivat kääntyä katsojasta riippuen itseään vastaan. Upeiden maisemien ja ajoittaisen fantasiamaailman sijasta katsoja voi keskittää huomionsa avoimen rasistisiin leikkeihin tai viiden pennin moraalisiin opetuksiin. Tästäkin huolimatta Äitini linna on oiva ja lämminhenkinen koko perheen elokuva, joka lunastaa ajoittain päämäärättömän kuvauksensa eheällä lopetuksella.

Kuva:

Elokuvan kuva (anamorfinen 1.85:1) on miellyttävän tarkka, toistaen maaseudun värit lähes moitteetta. Pientä rakeisuutta on kuitenkin havaittavissa, ja laajat pinnat elävät hieman muutamassa kohtauksessa. Kokonaisuudessaan kuva on kuitenkin varsin laadukas hieman jo vanhentuvaksi elokuvaksi.

Ääni:

DVD tarjoaa ainoastaan Dolby Digital 2.0 -ääniraidan, joka suoriutuu tehtävästään kuitenkin mallikkaasti. Runsas ja jokseenkin rönsyilevä dialogi toistuu selkeästi ja tunteikas musiikki suodattuu mainiosti läpi myös kahdesta kanavasta. Toki 5.1-raita olisi voinut tuoda äänimaailmaan hieman lisää eloisuutta, mutta hyvin julkaisu pärjää stereoäänilläkin.

Elokuvan mainion ja sadunomaisen scoren on säveltänyt Vladimir Cosma, joka vastasi myös Isäni kunnian päivän sävellystyöstä.

Lisämateriaali:

Levyltä löytyy ainoastaan Isäni kunnian päivä -elokuvan traileri.

Yhteenveto:

Äitini linna on lämminhenkinen koko perheen elokuva, joka käsittelee nuoruuden viattomuutta ja ensikosketusta ongelmallisiin asioihin. Tarunomainen lapsuudenkertomus on kuitenkin nykymaailmassa hieman tehoton, ja varttuneimmat katsojat saattavat löytää oivaltavampia kysymyksiä muista elokuvista.

Tyylikkääseen pahvikoteloon pakattu julkaisu on teknisesti varsin hyvää tasoa. Kuva ja äänet ovat molemmat kohtuullisen laadukkaita, joskin lisämateriaalia olisi voinut olla hieman enemmän.