Tim Burtonin kolmiulotteinen Liisa ihmemaassa saa ensi-iltansa maaliskuun viides päivä, jolloin se nykyisten suunnitelmien mukaan syrjäyttää James Cameronin Avatarin 3D-teattereissa.
Ongelmana kuitenkin on, että Avatar menestyy etenkin 3D-näytöksissä edelleen erinomaisesti, eivätkä elokuvateattereiden omistajat mielellään vaihtaisi tasaisesti menestyvää elokuvaa uuteen, epävarmaan tulokkaaseen.
Samanlainen tilanne on kehkeytymässä Paramount Picturesin ja Warner Brothersin välille. Paramountin How to Train Your Dragon ennättää pyöriä 3D-teattereissa ainoastaan viikon, ennen kuin sen täytyy antaa tilaa Warnerin Titaanien taistolle. Paramountia asetelma ei miellytä, sillä lippuhinnat 3D-näytöksissä ovat tavallista korkeammat.
Pullonkaulan odotetaan vain pahenevan, sillä seuraavien kolmen vuoden aikana ensi-iltansa saa arviolta 60 kolmiulotteista elokuvaa. Ongelmaa pahentaa se, ettei kaikissa teattereissa ole 3D-mahdollisuutta ollenkaan. Kaikista moderneimmissakin teattereissa on usein vain 1-2 salia, joihin on pakattu uusin teknologia.
Yhdysvaltoihin tulee vuoden loppuun mennessä yli 5000 uutta 3D-salia. Sekin on todennäköisesti liian vähän kaikille formaatissa julkaistaville suuren budjetin elokuville.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja