Elokuva
Kolmenkympin rajapyykkiä lähestyvä Adam (Joseph Gordon-Levitt) työskentelee radioasemalla ohjelmien tekijänä ja suunnittelee naimisiin menoa tyttöystävänsä Rachaelin (Bryce Dallas Howard) kanssa, kun elämältä putoaa pohja. Normaali lääkärintarkastus muuttuu painajaiseksi, kun syy Adamin selkäkipuihin selviää, ja osoittautuu harvinaiseksi syöväksi selkäytimessä, josta selviytymisprosentti on fifty-fifty. Adamin äiti Diane (Anjelica Huston) reagoi uutiseen painamalla paniikkinappulaa ja Rachael kauhistuen tulevaisuuttaan. Adamin paras kaveri ja kollega Kyle (Seth Rogen) taas aloittaa täysimittaisen kampanjan patistaakseen Adamin tekemään kaiken mitä on ikinä halunnut.

Samaan aikaan kun kaikki Adamin läheiset käsittelevät tietoa tappavasta taudista omalla tavallaan, kemoterapiahoidoissa potilas itse tutustuu kahteen kohtalotoveriinsa, Alaniin (Philip Baker Hall) ja Mitchiin (Matt Frewer), jotka osaltaan avaavat uusia näkökantoja tilanteeseen ja antavat Adamille mahdollisuuden ottaa etäisyyttä itse aiheeseen. Myös Adamin terapeutiksi määrätty nuori ja kokematon Katherine (Anna Kendrick) yrittää kaikkensa saadakseen vääjäämättömästi hupenevan ajan tuntumaan Adamista mielekkäämmältä.

Jonathan Levinen taitavasti ja suurella sydämellä ohjaama 50/50 on hieno elokuva. Asioita niiden oikeilla nimillä käsittelevä draamakomedia ystävyydestä, rakkaudesta ja selviytymisestä perustuu käsikirjoittaja Will Reiserin omiin kokemuksiin, miehen saatua musertavan diagnoosin vain hiukan yli kaksikymppisenä. Ystävänsä Seth Rogenin, joka toimii myös elokuvan yhtenä tuottajana, kanssa Reiser kävi läpi samoja asioita kuin Adamkin ja juuri Rogenin vaatimuksesta mies lopulta kirjasi kokemuksensa myös paperille. Reiserin tarkkanäköinen ja fiksu käsis etenee elämän lailla, eikä jätä kamalimpiakaan seikkoja huomioimatta, samalla kun se rakentaa ja antaa tilaa monille kohtauksiaan improvisoineille näyttelijöille mahdollisuuden kasvattaa henkilöhahmoistaan todellisen moniulotteisia.

50/50 on harvinaisen saumatta niin ilon kuin surunkin kyyneleitä yhteensovittava teos, terminaalin taudinkuvan saavan potilaan mielentilaa tarkasti kaikuluotaava ja ymmärtävä läpivalaisu, jossa herkät ainekset ovat hyvässä harmoniassa. Terhakalla trillerillä All the Boys Love Mandy Lane (2006) ja kehutulla kasvukertomuksella The Wackness (2008) mainetta kerännyt ohjaaja Levine tasapainoille kadehdittavan taitavasti draaman ja komedian välisellä harmaalla alueella välttäen selvimmät sudenkuopat kiitettävällä tarkkuudella. Onnistuneesta lopputuloksesta kiitoksen ansaitsevat erinomaisten näyttelijöiden lisäksi myös instrumenttinsa dokumentaarisen lähelle tuova kuvaaja Terry Stacey, temmon juuri oikeana pitävä leikkaaja Zene Baker ja ilman muuta säveltäjä Michael Giacchino, jonka score on taitava yhdistelmä molleja ja duureja.

Kuin varkain sukupolvensa parhaimpien näyttelijöiden joukkoon noussut Joseph Gordon-Levitt ansaitsisi vähintään Oscar-ehdokkuuden vaativasta ja raskaasta roolistaan Adamina, jonka mies silti tekee häkellyttävän helpon ja vaivattoman oloisesti. Pienin elein ja katsein Gordon-Levitt tuo Adaminsa aidoksi henkilöksi, jonka mukana elää ne pienet ilot ja suuret surut, joita liki varman kuolemantuomion saanut ihminen voi käydä läpi elämänsä kovimmassa kiirastulessa. Aina veikeä Seth Rogen on oma nallekarhumainen itsensä rääväsuisena Kylena, jonka totuudentorvena esiintymisestä tuppaa olemaan enemmään Adamille haittaa kuin hyötyä. Viime aikoina helppoja heitukoita tulkinnut Bryce Dallas Howard tekee niinikään aidon oloisen roolityön itsekkyyden peikon puraisemana tyttöystävänä ja Anna Kendrick saa sympatiat puolelleen kokemattomana terapeuttina. Veteraanit Philip Baker Hall ja Matt Frewer tuovat kokonaisuuteen asiapitoista arvokkuutta ja Angelica Huston realistisen äidinrakkauden.

Yhteenveto
Yksi vuoden parhaista ensi-illoista. Elokuva kuin elämä itse.