Elokuva

Huumoria on kahdenlaista: sofistikoitunutta ja vähemmän sofistikoutunutta. American Pie -elokuvat edustavat jälkimmäistä kategoriaa. Vuonna 1999 valmistunut American Pie -elokuva tarjoili kattauksen, josta standarditeini ei voinut kieltäytyä; seksinnälkäistä kohellusta, mauttomia vitsejä, narutoppeihin pukeutuneita bimboblondin karikatyyrejä sekä tuoretta näyttelijävoimaa. American Pie -elokuvan huikea suosio antoi luvan odottaa sen poikivan jatko-osan. Näin myös tapahtui: vuonna 2001 näki päivänvalon samaa hyväksi koettua formaattia hyödyntävä jatko-osa - American Pie 2.

Keiton ainekset ovat paljolti samat kuin ykkösosassakin - näyttelijöitä ja alapäähuumoria myöden. Tämä ei ole pelkästään myönteinen asia. American Pie oli aidosti hauska elokuva, joka tarjosi genreensä kosolti uusia oivalluksia ja muutamia sellaisia kohtauksia, jotka jaksavat naurattaa vielä tänäkin päivänä. Legendaarinen piirakkakohtaus vain yhtenä mainitakseni. Saman idean kierrättäminen pakollisen jatko-osarahastuksen muodossa ei useinkaan tarjoa esikuvaansa verrattavissa olevaa elokuvanautintoa. American Pie 2 ei ole tästä poikkeus, vaikka hyvä elokuva onkin. 

American Pie 2 elokuvassa meidän kaikkien tuntemallamme kaveriporukalla on ensimmäinen college-vuosi takanaan ja kesälaitumet kutsuvat. Pojat palaavat kotiseudulleen ja päättävät viettää kesän - kuinkas muutenkaan - ryypäten, sekstaillen ja bilettäen. Tätä edesauttaakseen käyttöön hankitaan hulppea rantahuvila, jossa päätetään järjestää kaikkien aikojen kemut.

Piirakkamies Jimiltä (Jason Biggs) menevät kuitenkin pasmat sekaisin hänen saatuaan tietää, että hänen päiväuniensa kohde, Nadia (Shannon Elizabeth), saapuu kesällä vierailulle. Jim muistaa edellisen kesän täydellisen munauksensa makuuhuoneen puolella, mikä ei voi olla aikaansaamatta jo muutenkin neuroottiselle kaverille lisää suorituspaineita. Jim ei halua tuottaa Nadialle pettymystä vaan pyrkii saamaan Michellen (Alyson Hannigan), tuon sympaattisen orkesterileiriläisen, sparraajakseen. Myös Jimin jopa jälkikasvunsa älykkyysosamäärän alittava isukki (Eugene Levy) tukee poikaansa kaikissa tilanteissa ja viljelee jatkuvalla syötöllä idioottimaisia elämänviisauksia.

Aikamoista kohellusta tarjoavat myös kaveriporukan muut jäsenet. Pelimies-Stiflerin (Seann William Scott) hormonit hyrräävät 24/7. Itseään vanhemmista naisista pitävä Finch (Eddie Kaye Thomas) muistelee edelleen Stiflerin äitiä ja on löytänyt sisäisen rauhan mietiskelystä sekä tantra-seksistä. Kaverit eivät ymmärrä Ozin (Chris Klein) uskollisuutta tyttöystäväänsä Heatheria (Mena Suvari) kohtaan. Entiset seurustelukumppanit, Kevin (Thomas Ian Nicholas) ja Vicky (Tara Reid), yrittävät jatkaa suhdettaan kaveripohjalta, vaikka vanha suola vähän janottaakin.

Elokuvan juoni on jotain sellaista, mitä tämän genren elokuvilta odottaa saattaakin - eli sangen naiivi ja ennalta arvattava. Se, mikä juonen köykäisyydessä menetetään, saadaan takaisin näyttelijöiden eläytyessä sangen erinomaisesti rooleihinsa. Jason Biggs osoittaa jälleen olevansa sukupolvensa loistavimpia koomikkoja; hän on kerrassaan mainio sympaattisen hölmön roolissaan. Jim on karikatyyri luuserista, johon moni samojen ongelmien parissa painiskeleva nuori voi samaistua.

Myös Alyson Hannigan vakuuttaa Michellen roolissa. Seann William Scott on myös elementissään itsevarmana ja pinnallisena naistenmiehenä, jonka kaltaisissa rooleissa miestä on tosin nähty jo kyllästymiseen asti. Dude, Where's My Car?:in ja Roadtrip:in nähneet allekirjoittanevat väittämäni. Näyttelijäkaartista erottuu myönteisessä mielessä myös Jimin isää näyttelevä Eugene Levy. Naisnäyttelijöistä Elizabeth, Suvari ja Reid jäävät odotetusti patsastelemaan taka-alalle tarjoten kuitenkin sopivasti silmänruokaa.

 Vaikka elokuva ei - niin monen muun jatko-osan tapaan - kyennyt tarjoamaan mitään uutta suhteessa edeltäjäänsä, oli elokuva hyvää viihdettä "aivot narikkaan" -hengessä. Tosin kaikkein herkkähipiäisimmät katsojat saattavat järkyttyä pahan kerran.

Kuva

DVD:n kuva piirtyy anamorfisena ja 1.85:1-kuvasuhteella. Tämän kaltaiselta, nimekkäältä laatujulkaisulta on lupa odottaa erinomaista kuvanlaatua, eikä tässä suhteessa joudutakaan pettymään; kuva onkin kaikin puolin kirkas ja värikylläinen.

Ääni

Se, että näen DVD:n takakannessa maagisen kirjainlyhenteen DTS, aiheuttaa minulle välittömän hyvänolon tunteen. Mitään erikoistehostevyörytystä ei luonnollisestikaan ole luvassa. Dialogipainotteiselle elokuville tyypilliseen tapaan myöskään tässä julkaisussa takakanavien hyödyntäminen ei ollut DTS-raidallakaan kovinkaan aktiivista; suurimman osan ajastaan surround-pöntöt uinuivatkin horroksen rajamailla. Kitaravetoiset punk- ja collegerock-rallit olivat erittäin keskeisiä elementtejä elokuvan soundtrackilla, ja mielestäni mainioita valintoja elävöittämään elokuvan äänimaailmaan.

Lisämateriaali

The Baking of American Pie on nokkelasti nimetty, mutta sisällöltään varsin perinteinen kulissien takana -dokumentti, jossa esitellään elokuvan tekijät, näyttelijät sekä tietenkin roolihahmot yksi toisensa jälkeen. Vain 25-minuuttisena pintaraapaisunakin se on elokuvan nähneelle mitä mainioin jälkiruoka. Jo standardeiksi muodostuneet kommenttiraidat löytyvät myös tästä julkaisusta. Kommenttiraitoja on kaikkiaan kolme: Ohjaaja J.B Rogersin, näyttelijöiden Jason Briggs, Mena Suvari ja Thomas Ian Nicholas sekä näyttelijä Eddie Kaye Thomasin.

Mielenkiintoinen oli myös kymmenminuuttinen potpuri, jossa nuoret näyttelijät hölmöilevät ja ratkeavat nauruun kesken kuvaussessioiden aiheuttaen akuuttia tarvetta uusintaotoille (Outtakes). Poistetut kohtaukset kuuluvat luonnollisesti elokuvan lisämateriaaleihin. Poistettua materiaalia on kaikkiaan hieman yli kymmenen minuuttia ja ne katsottuaan on mukava huomata, kuinka tiettyjä kohtauksia poistamalla saadaan aikaan paljon tiiviimpi ja mielenkiintoisempi paketti. Extra-valikosta löytyy vielä musiikkidikkareille 3 Doors Down -yhtyeen Be Like That -biisin musiikkivideo.

Lisämateriaalin eteen on selkeästi nähty vaivaa; se on viihdyttävää ja selkeässä linjassa itse elokuvan laatutason sekä humoristisuuden kanssa muodostaen siten ehyen, elokuvalle lisäarvoa tuovan kokonaisuuden.

Yhteenveto

Jos mauttomat alapäävitsit, testosteronia pursuava koheltaminen ja vähäpukeiset naisvartalot tuovat mielestäsi lisäarvoa elokuviin, voit tuskin välttyä katsomasta tätä elokuvaa. Tai vaihtoehtoisesti: jos et pitänyt alkuperäisestä American Pie -elokuvasta, tuskin pidät tästäkään.

Elokuvan vitsit eivät varsinaisesti ole mitään neronleimauksia, mutta elokuvan nauruhermoja kutkuttava viehätys piileekin tilannekomiikassa ja kertakaikkisen typerässä hölmöilyssä, jolle ei haluaisi nauraa, mutta jolle on miltei mahdotonta olla nauramattakaan. Elokuvan tarkoituksena ei ole miellyttää kriitikoita tai tarjota syvällistä näkemystä nuorison nykytilasta; sen tarkoituksena on viihdyttää ja sen homman se hoitaa hemmetin hyvin. Kuvan ja äänen osalta dvd-julkaisu tarjoilee kenties parasta laatutasoa, mitä komediaelokuvien saralla on tarjottavana.