Elokuva
Kolmetoista vuotta on kulunut siitä, kun neljä kaverusta, Jim (Jason Biggs), Oz (Chris Klein), Finch (Eddie Kaye Thomas) ja Kevin (Thomas Ian Nicholas), sekä aina mukaan tunkeva maanvaiva Stifler (Seann William Scott), valmistuivat collegesta. Nyt on luokkakokouksen aika, ja jokainen miehiksi kasvaneista pojista pääseekin paikalle, sekä tietenkin tarkoituksella kutsumatta jätetty rääväsuu sekopää Stifler. Kundien kotikaupunkiin, Michiganin East Great Fallsiin, pääsevät myös muut hurjan nuoruuden aikaiset kaverit, muun muassa Ozzin ja Kevinin entiset tyttöystävät Heather (Mena Suvari) ja Vicky (Tara Reid) sekä Jimin vaimo Michelle (Alyson Hannigan). Pitkän viikonlopun aikana jengi muistelee menneitä, sortuu erilaisiin nautintoaineiseen ja jatkaa biletystään entiseen tapaan, kunnes juhlan jälkeen on aika summata se, mitä elämältä on jäänyt käteen.

Vuoden 1999 ensi-iltansa saanut, roisi ja alapäähuumoriin luottanut American Pie poiki lopulta kaksi virallista jatko-osaa (American Pie 2 (2001), American Pie: The Wedding (2003)) sekä muutaman suoraan videolevitykseen tulleen avuttoman aneemisen ryöstöviljelyn, joita ei yhdistänyt originaaliin muu kuin Jimin isää jokaisessa osassa näytellyt Eugene Levy. On tavallaan harvinaista, että yli vuosikymmen jälkeenpäin saadaan koko alkuperäinen kokoonpano kasaan jokaista sivuroolia myöten, mutta iloinen jälleentapaaminen ei kuitenkaan tee elokuvasta American Pie: Luokkakokous yhtään sen esiosia parempaa tai hauskempaa.

Käsikirjoittaja/ohjaaja-kaksikolle Jon Hurwitzille ja Hayden Schlossberg vain törkeä on tärkeää, vanhoja vitsejä venytellään löystyneiden sensuurisäännösten kustannuksella entistä etovimmiksi, mutta ilo ja sympatia loistavat poissaolollaan. Toki ennalta-arvattavan vetelästi etenevä leffake tarjoaa muutaman pakollisen osumankin, mutta koominen loppusaldo jää hyvistä lähtökohdistaan huolimatta laihaksi. Mukaan väkipakolla tungettu romanttinen virittely jää pelkäksi lisäkkeeksi, joka ei tunnu millään sopivan sukupuolielinten ja kehon eri eritteiden keskiössä liikkuvaan kommellukseen.

1990-luvun lopun lupaavista nuorista näyttelijöistä ainaostaan raivostuttavan maneerinen kohelo Seann William Scott on onnistunut tekemään jollain tavalla menestyneen uran, muiden bilettäjien kadottua jatko-osien jälkeen epäonnistuneisiin sooloihin ja/tai heikosti menneisiin tv-sarjoihin. Eugene Levy varastaa muutaman hymyn irrottelun makuun pääsevänä Jimin faijana bailatessaan Stiflerin äidin (Jennifer Goolidge) kanssa, mutta muuten potkitaan kuollutta hevosta.

Yhteenveto
Jengillä on varmaan oikeastikin ollut paluunsa kanssa hauskaa, mutta ilo ja riemu eivät välity kuin harvoin katsomoon asti.