Elokuva

"Rangaistuksen on vastattava rikosta". Antikillerin valokeilassa hiipii kovaotteinen rikosetsivä Filip Korenjev aka Lis (Yuri Kutsenko), joka elää lain molemmilla puolilla saavuttaakseen tuloksia. Keinoja kaihtamaton Lis ostaa tietonsa alamaailman yhteyksiltään ja rikkoo esimiestensä käskyjä melkein joka toisessa käänteessä. Tästä tehokkaasta "siivoustavastaan" johtuen Lis joutuukin pian korruptoituneen Moskovan poliisin epäsuosioon. Laillista tietä kuljetettu lynkkaustuomio vie hänet tuomittuna miehenä Venäjän pahamaineisimpaan vankilaan. Kukaan ei usko hänen selviävän mafian pyörittämästä helvetistä elävien kirjoissa takaisin. Kolmen vuoden kakun jälkeen Lis palaa kuitenkin auringonvaloon. Vapaan miehen silmät näkevät, ettei maailma ole vuosien saatossa juurikaan muuttunut. Se rehottaa edelleen syvässä kaaoksessa, jota rikollisjengit hallitsevat raa'alla otteella.

Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Haaveet uuden elämän aloittamisesta kariutuvat, kun Lisin ainoa todellinen ystävä kuolee brutaalisti erään rikollisjengin hullutellessa kaupungilla. Entiselle majurille ei jää täten muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin synkille Moskovan kaduille ja ottaa laki omiin käsiinsä löytääkseen kostonsa. Mafian parrasvaloihin palaaminen tarkoittaa ristituleen asettumista, mutta siihen Lis on valmis.

Yegor Mikhalkov-Konchalovskyn ohjaama elokuva rikkoi kotimaassaan Venäjällä teattereissa ennätystuloksen vuonna 2002. Menestyksen takeina toimivat mittasuhteisiin nähden iso, viiden miljoonan dollarin budjetilla hankittu Hollywood-lookki ja sensuroimattoman raaka kuvaus maan järjestäyneestä rikollisuudesta. Tunnelmaltaan Antikiller jyrää. Se on kiitettävän kyyninen ja kaoottinen tarina korruptoituneesta maailmasta, jossa ihmishengen hinta on halveksittavan pieni. Yhden ihmisen pyrkimys parempaan huomiseen ja pakoon saastan keskeltä tarkoittaa käytännössä menneisyyden uudelleen kirjoittamista ja me kaikki tiedämme, ettei se ole mahdollista.

Moni kakku päältä kaunis. Vaikka paketti on teknisesti kunnossa ja vieläpä venäläiseksi todella hyvännäköinen, ei se valitettavasti kanna kovin pitkälle. Juppi-hype-statuksen omaavat merkkituotteet ja näyttävät räjähdykset eivät tarjoa Hollywood-viihteeseen tottuneelle mitään uutta, päinvastoin. Siihen mihin on laitettu eniten rahaa, toimii ironisesti myös heikoimmin. Toimintakohtaukset on rytmitetty ja koreografioitu huonosti: alhaisella frameratella varustettu hidastettu kuva syö kamppailun intensiivisyyttä ja saa ruudun täyttymään viuhkan lailla heiluvista jaloista ja käsistä. Kyseistä efektiä on usein maailmalla käytetty kuvaamaan unta tai voimakasta tunnetta, mutta Antikillerin kohdalla se vain pyrkii peittämään toiminnallisia virheitä.

Toinen mainittava miinus: jos elokuvaan palkataan rumia ja kovaotteisia miehiä esittämään itseään, eivät dialogi ja näyttelijätyöskentely ole aina sitä parasta mahdollista. Tämä näkyy muutamaan otteeseen henkilöhahmojen jäykähkönä pökkelömäisyytenä. Lisäksi kurkkuvikainen kummisetä sikaritakissaan on jokseenkin kulunut klisee. Antikilleristä paistaa läpi myös länsimaailman makealla herkuttelu. Siinä ajetaan ja räjäytellään amerikkalaisia sekä saksalaisia autoja, soitetaan länsimaalaista musiikkia ja vilahtaapa kuvissa vielä McDonaldsin paperikassikin. Leikkaus on räväkkää eikä upeita kuvaefektejä (repäisy- ja palamiswipe) säästellä.

Ykkösosan menestyksen siivittämänä näki päivänvalon vuonna 2003 myös jatko-osa, Antikiller 2.

35-milliselle kuvattu ja 1,66:1-kokoon rajattu Antikiller on laadukkaan tarkka. Sen yksityiskohdat erottuvat todella terävästi ja väripaletti kuultaa kylmän sinisenä. Valaistus on myös hyvätasoista luoden sävykkäitä ja synkkiä varjoja tummeneviin nurkkiin. Voi olla, että dvd-siirrossa on käytetty hienoista reunaterävöitystä (Edge Enhancement), sillä muutamassa kohtauksessa on havaittavissa pientä "reunahaloa".

Filmin jälkituotanto on tehty Ranskassa, muuten paketti on "Russia import".

Ääni

Arvosteluversion ääni rajoittuu Dolby Digital 2.0 –jyrinään. Tämä on harmi, sillä elokuva tarjoaisi varmasti hyvän surround-elämyksen rymisevien toimintakohtauksiensa takia. Vaikka stereoääni poukkoileekin jonkin verran dialogin ja tehosteiden välillä, on se suhteellisen dynaaminen. Basso työstää subbaria, mutta valitettavan harvoin.

Elokuvan musiikki on kokonaisuudessaan tilanteeseen sopivaa ja kyydittää matkaa tuulen lailla. Pakettia pönkittävät sellaiset tunnetut nimet kuten Red Snapper, Death In Vegas, Utah Saints, Orishas, Junkie XL ja Outcast.

Lisämateriaali

Nada, niet. Julkaisu ei sisällä mitään ekstroja. Sääli sinänsä, sillä olisi ollut mielenkiintoista kurkistaa venäläisten kulissien taakse ja nähdä tekijöiden haastatteluja.

Yhteenveto

Alta kauniin, mutta sitäkin ronskimman kuoren paljastuu loppujen lopuksi melko tavanomainen rikostarina. Vaikka Antikillerin kertomus onkin synkän venäläinen, nojaa se ehkä liikaakin länsimaiseen visioon. Tämä luottamus on samalla sen vahvuus ja heikkous. Pelkkä hienojen autojen räjäyttely kiihkeän breakbeatin tahtiin ei tee hyvää toimintaelokuvaa.

Parasta Antikillerissä on ehdottomasti se, että se on venäläinen ja kertoo Venäjän alamaailmasta. Tästä aiheesta saamme lähinnä lukea vain lehdistä tai kuulla aksentilla puhuttuna amerikkalaisviihteen kautta. Liittyyhän Antikilleriin lisäksi sitä samaa ahdasmielistä rikosten kiehtovuutta kuin Amerikan mafiaelokuviinkin, joten aihe on tavallaan tuttu.

Paremmalla toimintakohtausten koordinoinnilla ja kuvauksella Antikiller voisi olla jopa neljän tähden elokuva. Nyt se kompastuu omaan näppäryyteensä yrittäessään peittää heikkouksiaan. Antikiller on kaikesta huolimatta hyvää vaihtelua toimintagenreen, sillä naapurimme elokuvia tulee markkinoillemme aniharvoin.

Tuomio: Katsomisen arvoinen, mutta pölyyntyy ostettuna hyllyssä.

Stolichnaya, komrad!