Elokuva

Stanley Kubrickin paras elokuvako? Ainakin 2001: A Space Odyssey, A Clockwork Orange, The Shining ja Full Metal Jacket ovat takuuvarmoja vastauksia, mutta mihin on jäänyt nerokas Barry Lyndon? Unholaan, ja aivan suotta. Vuonna 1975 valmistunut Barry Lyndon päätyi monen mutkan kautta Kubrickin seuraavaksi elokuvaksi suurta kohua aiheuttaneen A Clockwork Orangen jälkeen. Skandaalihakuinen kansa odotti varpaillaan ohjaajan uusinta teosta. Kun ultraväkivaltaa esittävän yhteiskuntasatiirin sijasta kankaille ilmestyi kolmituntinen pukudraama, sai elokuva kerrassaan hyytävän vastaanoton. Vielä tänä päivänäkin tämä teknisesti mullistava ja ohjaukseltaan taidokas elokuva mainitaan usein vain sivumennen, kuin välityönä. Barry Lyndon taistelee kuitenkin samassa sarjassa ohjaajan tunnetuimpien elokuvien kanssa, ja on lähellä voittoa.

1700-luvulle sijoittuva, eeppisiin mittoihin yltävä elokuva kertoo erään aikalaisensa, Redmond Barryn (Ryan O'Neal) surullisen ja turmiollisen tarinan. Kubrickin pitkään hautunut projekti Napoleonista vaihtuikin tavalliseen talonpoikaan, joka raivasi tiensä huipulle - vain pudotakseen alas. Vähäeleinen elokuva maalaa vaikuttavan kokonaiskuvan intohimoisen rakastajan, rakastavan isän ja törkeän huijarin elämästä. Kubrickin Barry Lyndon on klassinen henkilökuvaus siinä missä esimerkiksi Martin Scorsesen Goodfellaskin (1990). Vaikka aikakausi on vaihtunut, osoittaa Kubrick ihmisluonnon petollisuuden olleen voimissaan jo 1700-luvullakin. Barry Lyndon on loppujen lopuksi hyvin perinteinen eri elämän ääripäitä tavoittava henkilökuvaus.

Redmond Barryn elämän eri vaiheita seuraava elokuva on jaettu kahteen eriteltyyn osaan: Barryn nouseminen aatelismieheksi, sekä kunniakkaan elämän turmeltuminen. Ensimmäinen puolisko elokuvasta on huomattavasti loppuosaa kevyempi, paikoitellen jopa kujeileva. Elokuvan viimeinen puolitoistatuntinen vietetään kuitenkin haudanvakavissa tunnelmissa. Huijarin tietä varjostaa alituisesti synkkä menneisyys. Barry on koko elämänsä ajan totaalinen irtolainen. Kalvava henkinen yksinäisyys ja juurettomuus huipentuu ironisesti aatelisnimen hankkimiseen. Pelkkänä aateliselämän kulissina toimiva Lyndon-nimi antaa Barrylle mahdollisuuden juurtua vihdoin edes arvopapereihin, ja välittää valheellisen menestyksensä kirjallisiin arkistoihin. Todellinen Barry Lyndon osoittautuu kuitenkin sielultaankin paperinohueksi rivisotilaaksi turmiollisen elämänsä taistelukentillä.

Barry Lyndon tarjoaa jälleen Kubrickille ominaista, täysin mykistävää kuvamateriaalia. Kubrick räätälöi vanhoja NASA:n kameroita omaan käyttöönsä sopiviksi, joten elokuva osoittaa tälläkin saralla silmin nähden kekseliästä pioneerihenkeä. Uniikki kameratekniikka mahdollisti häkellyttävät zoomaukset, sekä maalaukselliset, liki kaksiuloitteiset sommitelmat kynttilän valossa. Barry Lyndon yltääkin kuvallisella kauneudellaan miltei 2001: A Space Odysseyn tasolle, joka niin ikään on nerokkaiden sommitelmien ilmiömäistä ilotulitusta. Rauhoittava avaruusmiljöö mahtavine aluksineen on vain vaihtunut maanpäälliseen vehreään luontoon.

Kubrick ei ikinä antanut näyttelijöille juuri pelinappulaa kummempaa tunnustusta. Ohjaajanero manipuloikin näyttelijöitään usein psykologisin tehokeinoin, ja eräiden lähteiden mukaan pääosaa esittänyt O'Neal luuli olevansa mukana täysin eri henkisessä elokuvassa. Kun kujeilevan huijaritarinan sijasta valkokankaalle ilmestyi raskas eeppinen pukudraama menestyksestä ja sen menetyksestä, kerrotaan O'Nealin olleen syvästi loukkaantunut. Kubrickia, joka usein katkasi kaikki yhteydenotot läheisimpiinkin näyttelijöihinsä, tuskin moinen liikutti. Tästäkin huolimatta (tai Kubrickin tuntiessa: juuri sen vuoksi) Ryan O'Neal tekee elokuvassa pysähdyttävän, joskin varsin vähäeleisen tulkinnan Redmond Barryn saappaissa.

Barry Lyndon on ehdottomasti yksi ohjaajansa hallituimmista teoksista, joka ei siitä huolimatta ole ikinä onnistunut saamaan ansaitsemaansa arvostusta. Tämä on kuitenkin ymmärrettävissä, sillä elokuva on ehkä vaikeimmin lähestyttävä teos koko Kubrickin tuotannosta. Hyvällä keskittymiskyvyllä varustettu katsoja pääsee kuitenkin yllättävän helposti sisälle syvästi vaikuttavaan elokuvaan, jossa jokainen osa-alue on perfektionistisella innolla loppuun asti hiottu. Kokonaisuutena äärimmäisen eheä Barry Lyndon on selkeä mestariteos.

Tekniikka

DVD:n remasteroitu kuva tekee Kubrickin visuaalisuudelle oikeutta. Harvinaisella 1.59:1-suhteella esitettävä kuva on kolmekymmentä vuotta vanhaksi elokuvaksi hyvin tarkka pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Ainoastaan aivan pientä rakeisuutta esiintyy paikoitellen laajoissa pinnoissa, mutta muuten kuva on mitä miellyttävintä katseltavaa, niin esteettisesti kuin teknisestikin.

Dolby Digital 5.1 -ääniraita on niin ikään hyvän työn tulosta. Pääasiassa keski- ja etukanaviin keskittyvä äänimaailma saa mukavaa lisäpotkua takakanavista erityisesti musiikkia sisältävissä kohtauksissa. Dialogi toistuu moitteetta, eikä DVD:n äänistä muutenkaan juuri pahaa sanottavaa löydy. Toki äänimaailma pelaa elokuvan ehdoilla, joten kovin suurieleistä revittelyä se ei pysty tarjoamaan.

Osuvista musiikkivalinnoistaan tunnettu Kubrick ei petä tälläkään kertaa. Elokuvan soundtrack tarjoaa jälleen klassisen musiikin helmiä muun muassa Schubertilta, Bachilta ja Mozartilta. 

Lisämateriaali

Levyltä löytyy ainoastaan elokuvan teatteritraileri sekä tekstipohjainen Awards-luettelo.

Yhteenveto

Alati jatkuvaa maalausta muistuttava Barry Lyndon on ehdottomasti yksi Kubrickin upeimpia sekä ennen kaikkea hallituimpia teoksia. Miltei kokonaan autenttisella valolla kuvattu elokuva on kuvallisesti yksi elokuvahistorian hienoimmista taidonnäytteistä. Ansioistaan huolimatta Barry Lyndon ei ole kuitenkaan ikinä saanut ansaitsemaansa huomiota saati arvostusta, vaikka onkin selkeästi yksi Kubrickin parhaimpia ohjauksia.

Stanley Kubrick Collectioniin kuuluva DVD-julkaisu on varsin laadukas niin kuvan kuin äänienkin puolesta. Lisämateriaalia ei tältäkään levyltä löydy kuitenkaan edes nimeksi.