Ihmisten työavuksi varten rakennetut cylonit ryhtyivät kapinaan tekijöitään vastaan. Verisen taistelun päätteeksi päästiin rauhanehtoihin rotujen välillä. Kauas avaruuteen rakennettiin avaruusasema, jossa ehtojen mukaan tuli vuosittain keskustella diplomaattisuhteista kummankin rodun edustajien välillä. Ihmiset lähettivät edustajansa joka vuosi. Cylonit eivät. 40 vuoden hiljaiselon jälkeen oli jälleen aika. Tällä kertaa he saapuivat.

Galactica, valtava lentotukialus, lentää viimeisiä hetkiään kohti valtion museota, jonne se varastoidaan näytille yhdessä muiden sodan muistomerkkien kanssa. Avaruusaluksen komentaja, William Adama (Edward James Olmos), on aluksensa lailla ikääntynyt veteraani, joka on kokenut sodan cyloneja vastaan, ja on yhtälailla luopumassa vakuuttavasta sotilasurastaan. Kun uutiset cyloneiden tehokkaasta yllätyshyökkäyksestä ja lähes täydellisestä ihmiskunnan tuhoutumisesta saavuttavat myös Galactican komentosillan, on aika varustaa avaruusalus jälleen toimintakuntoiseksi epätoivoista puolustusta varten.

Vuonna 1978 ilmestyneen kulttimainetta nauttivan Battlestar Galactica -sarjan uusintafilmatisointi lainaa esikuvaltaan nimen ja juonen, jättäen muun ylimääräisen romukoppaan. Teko, joka on vihastuttanut vanhan sarjan fanaattisia faneja boikottiin asti. Vuoden 2003 Battlestar Galactican pilottia vastaava minisarja aloittaa onnistuneesti puhtaalta pöydältä. Visuaalisella puolella on menty tyylikkään CGI-painotteiseen näyttävyyteen, joka tosin vielä pilotissa hapuilee ajoittain. Teknisesti alukset ja lavasteet ovat velkaa kylmänsodan aikaiselle arkkitehtuurille, jonka militaristinen kulmikkuus ja retrohenkisyys luovat mainiota kontrastia muihin sci-fi-sarjoihin verrattuna. Sisällöllisesti kyseessä on ihmiskunnan viimeisten rippeiden eloonjäämistaistelu tuhon jälkeen, jota ryydittää erinomaiset roolisuoritukset. Sci-fin ystävät, pois lukien vanhan sarjan fanit, riemuitsevat ilosta.

Ensimmäinen asia, mikä uudessa Galacticassa pistää silmään, on sen perus-sci-fistä poikkeavat seikat. Ehkäpä merkittävimpänä on Newtonin lakien mukainen fysiikanmallinnus avaruudessa, vaikka äänet kuuluvatkin edelleen tyhjiössä. Sen sijaan sarjassa ei nähdä sädeaseita, mystisiä suojakenttiä, teleportteja tai muitakaan perinteisiä ihmevempaimia. Vanhentunut Galactica on kulmikas ainaisten suoraviivaisten aerodynaamisten alusten sijaan, ja kämmenselkään liimattujen minikommunikaattoreiden sijaan seiniä ja pöytiä koristavat luuripuhelimet kierrejohtoineen. "Fiu"-äänitehosteisten katsekontaktiovien sijaan esillä on kankeita venttiilikäyttöisiä suurovia saranoilla. Eikä aseina ole mitään radiomaston tukivaijerien äänitehostein varustettuja laseraseita, vaan miehekkäitä projektiiliaseita ja ohjuksia, joiden äänissä on sitä kuuluisaa munaa. Battlestar Galacticassa aseet ovat rautaa ja miehet/naiset terästä.

Ulkoiset seikat sikseen, Battlestar Galactican pilotti lukeutuu parhaisiin sarja-aloituksiin koskaan.  Tunnelma on korkealla lähes koko kolmetuntisen keston ajan, eikä juuri vähempää voisi kuvitellakaan. Onhan kyseessä kuitenkin miltei koko ihmiskunnan tuho. Cylonien ylivoimainen ote näytetään selvällä ja nerokkaalla tavalla katsojalle, kun kymmenpäinen hävittäjäarmada tuhotaan kahden cylon-aluksen toimesta. Jatkuva ydinpommitus ihmisten siirtokuntiin on myös vaikuttava, mutta todelliset kylmänväreet tulevat pelkkien sanojen muodossa. Rohkea pelastusyritys pysähtyy cylon-armadan tullessa kehiin, ja kun sankarimme ovat hyppäämässä pois vaara-alueelta, on taakse jäävien ihmisten reaktio kylmäävää. Toinen tasaisen vahva väreiden aiheuttaja on Galactican komentajaa näyttelevä Olmos, jonka karisma luo pelkällä olemuksellaan vaikuttavaa ilmapiiriä. Erinomaisen tunnelman rikkoo tosin muutamat typerät sivujuonteet, joiden pitkähköjen kestojen takia yleisilmapiiri kärsii suuresti. Vaikka kolmituntinen pilotti onnistuu pitämään otteessaan lähes koko kestonsa ajan, olisi saksien suotu käyvän materiaalin kimppuun hieman useammin.

Näyttelytyö on jo pilotista lähtien kohdillaan, vaikka jotkut eivät ole aivan sinuiksi päässeet hahmojensa kanssa. Olmos on erinomainen valinta komentaja Adaman rooliin, eikä ensimmäisten sekuntien jälkeen juuri muuta valintaa voisi kuvitellakaan. Uuden ja vanhan sarjan yksi vakiohahmoista, ja monien lempi sellainen, Kara "Starbuck" Thrace (Katee Sackhoff), on uudessa versiossa nainen - jälleen yksi suuri tappelunaihe vanhan sarjan faneille. Starbuck on vielä pilotissa kirjoitettu hieman liian karikatyyrimäiseksi poikamaiseksi tytöksi Michelle Rodriguezin näyttelemien perinteisten roolihahmojen tyyliin. Arska koon Stogie suussa, nyrkit toisen leuassa ja punnerrukset vankilassa ovat esimakua tulevasta, mutta onneksi hahmo saa sopivasti syvyyttä sarjaan päästessä, säilyttäen kuitenkin kovapäisen asemansa. Toinen päähenkilö on Lee "Apollo" Adama (Jamie Bamber), joka on William Adaman poika ja kuolleen veljensä kautta Starbuckin ystävä. Apollo tuo pilottiin sopivaa ristiriitaa kariutuneen isä-poika-suhteen myötä, vaikka onkin pohjimmiltaan kiltti sinikauluksinen sankaripoika. Ainoa valitettava seikka on oikeastaan henkilöiden sankarimaisuus, ja täten suoranainen ylivoimaisuus verrattuna aluksen muihin henkilöihin. Apollon ja Starbuckin ilmiömäinen lentotaito pelastaa henkilöt tilanteesta kuin tilanteesta, mikä paistaa ilkeästi läpi muuten niin hyvin kirjoitetussa juonessa.

Capriconista alkavan sivujuonen päähenkilöt, ihmiskunnan johtava tiedemies Gaius Baltar (James Callis) ja hänen rakastajattarensa (Tricia Helfer), liittyvät alkujohdannon jälkeen myös Galactican miehistöön. Tosin vain Baltar fyysisessä muodossa. Helferin näyttelemä #6 on osa uuden Galactican lisäystä, jossa cylonit nyt myös näyttävät ihmisiltä. Baltar ja hänen mielikuvituksissaan pyörivä #6 on saanut osakseen melkoista kritiikkiä, erityisesti #6 kohtaan kohdistunutta, mutta omasta mielestäni kyseessä on mielenkiintoinen sivujuoni. Se lisää hienoista paranoiafiilistä ja osin kuvaa Baltarin mielenterveyttä, kun #6 todellisuudesta ei ole täyttä varmuutta.

Ajoittain laahaavasta kerronnasta huolimatta, Battlestar Galactican pilottia vastaava minisarja on täyttä rautaa. Sarja on aidosti piristävän erilainen näkemys lasereiden täyttämään sci-fi-genreen, ja sen tunnelma on vakuuttavan apokalyptinen. Hahmokeskeinen kerronta antaa esimakua tulevasta, eikä toiminnantäytteistä tulevaisuutta kannata juuri odotella. Sci-fin ystäville Battlestar Galactica on suositeltava tutustumiskohde.

Kuva
Minisarjassa pyrittiin dokumentaariseen tyyliin, mikä näkyy valitettavasti kuvanlaadussa. Käsivaralla kuvattu sarja kärsii ensinnäkin liiallisesta rakeisuudesta, joka on silmiinpistävää ensimmäisestä otoksesta lähtien. Toisekseen käsivaran helmasynti, tärinän avulla luotu tehokeino, on vedetty äärimmilleen. Parhaimmillaan kyseessä on erittäin onnistunut kohtaus, kuten uuden presidentin valitseminen. Pahimmillaan kuva kuitenkin tärisee kuin maanjäristyksessä, vaikka kyseessä on pelkkä keskustelu kahden henkilön välillä. Tämä tulee siis henkilöltä, jota käsivaralla kuvaaminen ei yleensä haittaa.

Anamorfinen 1.77:1-suhteinen kuva ei muutenkaan yllä aivan parhaaseen mahdolliseen tasoon. Osin rakeisuudesta johtuen, laajat pinnat kärsivät lievästä staattisuudesta ja hämärämmissä kohtauksissa yksityiskohtien taso laskee. Tarkkuus on suurimmaksi osaksi hyvä, tosin kuva kärsii lievästä reunakorostuksesta.  Lopun kruunaa vielä hyvin toteutettu väripaletti.

Ääni
Dialogipainotteisuudesta johtuen Dolby Digital 5.1 -ääniraidan tärkein tehtävä, selkeä dialogi, onnistuu hyvin. Taisteluihin päästessä myös koko äänijärjestelmälle löytyy hommia, etenkin ydinpommien ja aseiden äänet hyödyntävät LFE-kanavaa mainiosti. Kokonaisuudessaan ääniraita on varsin onnistunut.

Lisämateriaali
Julkaisun ainoa lisämateriaali on The Lowdown -dokumentti (20:29), joka sisältää mielenkiintoista tietoa. Tekijät käyvät läpi uuden Galactican eroja vanhaan ja ottavat huomioon myös vanhan sarjan fanit. Käytännössä kyseessä on kuitenkin perinteinen mistä sarja kertoo -dokkari.

Yhteenveto
Battlestar Galactican uusintafilmatisointi on piristävä poikkeus perinteisten sci-fi-elokuvien rinnalle retrohenkisellä teknologiallaan ja erinomaisilla näyttelijäsuorituksilla varustettuna. Ihmiskunnan viimeisten eloonjääneiden taistelusta ylivoimaisia cyloneita vastaan kertova tarina on tunnelmaltaan erittäin apokalyptinen. Teknisiltä osin julkaisu on dokumentaarisesta kuvaustyylistä huolimatta hyvä.