Elokuva:

Lännenelokuvat ovat viettäneet jo pitkään hiljaiseloa. Muutamaa Hollywood-lämmittelyä lukuun ottamatta tarjonta on ollut hyvin niukkaa. Kun ensimmäiset tiedot samannimiseen sarjakuvaan perustuvasta Blueberry-elokuvasta levisivät maailmalle, sovittelivat innokkaimmat western-fanit jo stetsoneita päähänsä. Jan Kounen ohjaama Blueberry osoittautui kuitenkin äärimmäisen omaperäiseksi elokuvaksi, joka kuvasi perinteisen reikärautojen paukuttelun ohella myös shamaanien elämää.

Vincent Cassel esittää Mike Blueberrya, shamaanien parissa kasvanutta sheriffiä, joka yrittää pitää pientä Palomito-kylää aisoissa. Kun kaupunkiin saapuu pahamaineinen Wally Blount (Michael Madsen) sekä saksalainen aatelismies Prosit (Eddie Izzard), molemmilla päämääränään intiaanien kadoksissa ollut Pyhä vuori, alkavat kannukset kilistä ja kuudestilaukeavat paukkua. Pyhän vuoren kultalouhokset houkuttelevat yhä enemmän ihmisiä, mutta liian moni palaa matkaltaan pää skalpeerattuna - jos ollenkaan. Mike Blueberry yrittää hillitä kyläläisten intiaaneihin kohdistuvaa vihaa, kanavoiden samalla omansa Wally Blountiin, menneisyytensä demoniin, joka tappoi hänen rakastettunsa.

Prosit toimii milloin Blountin, milloin paikallisen porhon, Sullivanin (Geoffrey Lewis), henkilökohtaisena opastajana Pyhälle vuorelle. Lukuisten traagisten juonenkäänteiden seurauksena alkaa monipäinen kilparatsastus salaiselle vuorelle. Kulta vain ei ole riittävä palkkio kaikille, vaan jokaisella on omat päämääränsä. Blueberry yrittää shamaani-veljensä avulla päästä eroon sisäisistä demoneistaan, kun taas useampikin osapuoli haluaisi päästä eroon hänestä. Klassisesta romantiikasta vastaa Sullivanin tytär, Maria (Mariaa näyttelee osuvasti Geoffrey Lewisin oma tytär Juliette Lewis), joka on vastoin isänsä tahtoa rakastunut viileään, mutta veijarimaiseen Blueberryyn.

"They scalped me. They left me to die. I begged, I prayed to God to get me the strength to make it back - so I could kill you."

Jan Kounen Blueberry murskasi suuren yleisön odotukset armotta karstaksi ja poltti niistä maittavan shamaani-piipullisen. Elokuva perustuu vain löyhästi Jean-Michel Charlierin ja Jean Giraudin luomaan sarjakuvaan, mikä taas osaltaan sai sarjakuvan fanit pettymään. Jäljelle jääneelle ryhmälle - avaramielisille elokuvataiteen ystäville - Blueberry tarjosi kuitenkin huikean, rajoja rikkovan elämyksen. Elokuvan omaperäinen, jopa kokeileva ote pitää tiukasti valjaista kiinni ja palkitsee kärsivällisen, ajattelevan katsojan.

Elokuvaa on parjattu useasti totaalisesta western-hengen kadottamisesta. Pilkkalauluun on ymmärrettävästi helppo yhtyä, mutta pettymystä seuranneen tunnekuohun jälkeen on syytä tarkastella uudelleen elokuvan olemusta, sillä syytökset ovat pahasti liioiteltuja. Vaikka elokuva syventyykin paikoitellen hyvin kokonaisvaltaisesti shamanismin harjoittamiseen, säilyy taustalla kuitenkin karu ja säälimätön, jopa spagettiwesternmäinen lännenelokuva, joka sisältää perinteisiä oivalluksia aina klassisesta kostonhimosta mammonan haalimisen petollisuuteen. On toki tervejärkistä tiedostaa, että elokuva todellakin käsittelee paljon muutakin kuin revolverien paukuttelua ja väkisinnaimista.

Vincent Cassel on elokuvan nimiroolissa erittäin vakuuttava. Miehestä löytyy roolille tarvittavaa särmää. Samalla Cassel välttää amerikkalaisten virkaveljiensä kaikkivoipaisen machoilun - johon pääsemmekin sulavasti siirtymään Blountia esittävää Michael Madsenia käsiteltäessä. Madsen on pahan cowboyn roolissaan kieltämättä erittäin vakuuttava, mutta samat vanhat virnistykset syövät kuitenkin hieman roolin omaperäisyyttä. Nuorta Blueberrya näyttelevä Hugh O'Conor tekee niin ikään osaavaa työtä ja muistuttaa erittäin paljon Vincent Casselia. Michael Madsen taas oli vakuuttunut, ettei kukaan muu pysty näyttelemään hänen nuorempaa rooliaan yhtä vakuuttavasti kuin hän itse, joten nuoren Blountin roolissa näemme myös mainion Madsenin - runsaan pakkelikerroksen kera.

"I'll be damn, you fixing to shoot me with my own gun? That ain't right."

Vaikka Cassel ja Madsen näyttelevätkin elokuvan keskeisimpiä henkilöitä, myös pienemmissä rooleissa on onnistuneita suorituksia. Prositia näyttelevä Eddie Izzard tekee westerneille hyvin ominaisen roolin lipevänä, joskin alati epäonnistuvana vedättäjänä. Prositin kumppania, Woodheadia, näyttelevä Djimon Hounsou tekee loistavasti kirjoitetussa roolissaan - lyhyestä kestostaan huolimatta - ikimuistoisen suorituksen. Juliette Lewis jää hieman vaisuksi ja on tarinankin kannalta melko mitätön henkilö. Myös ohjaaja Kounen tekee elokuvassa pienen hersyvän roolin rullatuolissa matkaavan Rolling Star -apulaissheriffin (legendaarinen Ernest Borgnine) vähälahjaisena työntäjänä.

Elokuvan kuvallinen anti kaikkine maisemakuvauksineen on mykistävää katseltavaa. Henkeä salpaavat maisemat tallennettiin filmikelalle Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Meksikossa. Jan Kounen on hyvin visuaalinen ohjaaja. Kuvamateriaali on paikoitellen niin kaunista, että itse tarinan seuraaminen tuntuu katsojasta jopa toissijaiselta. Elokuvassa on käytetty hyvin paljon CGI-tekniikkaa, lähinnä herättämään henkiin Miken sisällä riivaavat demonit sekä tukemaan muuten hengellistä maailmaa. Tämä saattaa rasittaa joidenkin katsojien silmää, mutta CGI-kehitelmät ovat kuitenkin tässä tapauksessa täysin oikeutettuja - henkimaailman kuvaaminen kun on vahvasti liitännäinen absurdeihin mielikuviin.

Elokuvan tarina on hyvin monipuolinen. Käsikirjoitus sivuaa löyhästi kahta alkuperäisen sarjakuvan albumia, Kadonnut kaivos (Le Mine de l'allamand perdu) ja Kultaluoteja ampuva aave (Le Spectre aux balles d'or). Elokuvan sukeltaessa paikoitellen hyvinkin syvälle henkiseen maailmaan ja tietoisuuteen, voi tarina tuntua hieman rikkonaiselta. Henkinen maailma ja yleisesti tiedostamamme maailma ovat kuitenkin niin kaukana toisistaan, että tämä on jopa välttämätöntä. Tarina on silti kokonaisuutena erittäin toimiva ja loppuosan vertaaminen Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailuun lienee jossain määrin oikeutettua.

"Don't be afraid. I don't kill animals."

Elokuva käsittelee hyvin paljon shamanismia. Elokuvassa shamaania näyttelevä Kestenbetsa on myös oikeassa elämässä aito shamaani. Kestenbetsa vei ohjaajan kolmeksi päiväksi retkelle ennen elokuvan kuvaamista, tarkoituksenaan havainnollistaa Kounenlle henkimaailman perusasioita. Kounen kuvaili kokemustaan erittäin vahvaksi ja tunsi eläneensä hetken toista todellisuutta, käydessään läpi omaa henkilökohtaista menneisyyttään. Elokuva esitteleekin shamanismia paljolti Kestenbetsan opastuksella, mutta myös Kounen omien kokemuksien kautta. Kestenbetsan session lisäksi Koune hankki paljon taustatietoa ja kokemusta shamanismista kolmen vuoden ajan ennen elokuvan kuvaamista, vaeltaen reppu selässä muun muassa Meksikossa.

Blueberry on ollut yleisesti hyvin suuri vedenjakaja. Voimakkaasti mielipiteitä jakavat elokuvat ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta, jos eivät suoranaisesti mahtavia, niin vähintäänkin mielenkiintoisia tekeleitä. Kounen Blueberry tarjoaa aidosti kiehtovaa western-kuvausta, jossa monitasoinen tarina, loistavat näyttelijät ja kertakaikkisen upeat maisemat pelaavat miltei täydellisesti yhteen. Vakaasti perinteistä westerniä hamuavat voivat kuitenkin kokea elokuvan jopa vastenmieliseksi, joten omien intressien punnitseminen on tässä tapauksessa suotavaa.

Kuva:

Elokuvan kuva (2.35:1 anamorfinen) on hyvää tasoa. Pientä rakeisuutta on kuitenkin paikoitellen havaittavissa erityisesti vaaleita taustoja sisältävissä otoksissa. Kuvamateriaali on suurimmaksi osaksi niin kaunista ja hienoa seurattavaa, että pikkuvirheetkin pistävät hieman harmittamaan. Kokonaisuudessaan kuva on kuitenkin laadukkaan työn jälkeä, ja paljon huomiota saaneet CGI-luomukset näyttävät upeilta.

Ääni:

Äänipuolella tarjotaan Dolby Digital 5.1 -raidan lisäksi myös DTS-ääniä. Äänimaailma on erittäin dynaaminen ja miksaustyö on ollut tältä osin huolellista. Paljon erilaisia efekteitä sisältävä elokuva käyttää ahkerasti monikanavajärjestelmää, ja sen luoma elämys on sanalla sanoen kokonaisvaltainen. Äänistä ei juurikaan pahaa sanottavaa löydy; dialogi toistuu selkeästi, efektit kuulostavat upeilta ja äänimaailma on kaikin puolin onnistunut kokonaisuus.

Elokuvan musiikin ovat säveltäneet Jean-Jacques Hertz ja Francois Roy, jotka ovat tehneet musiikkia paljolti yhdessä. Pari on vaikuttanut lähinnä ranskalaisessa elokuvassa, eivätkä siten ole kovin tunnettuja Hollywoodin dominoimassa elokuvamaailmassa.

Lisämateriaali:

Kahden levyn DVD-julkaisu sisältää runsaasti mielenkiintoista lisämateriaalia. Lisämateriaali on tallennettu suurimmaksi osaksi toiselle levylle, ykköslevyn tarjotessa parhaat mahdolliset puitteet elokuvan mallikkaalle toistamiselle.

Levy 1

Ykköslevy sisältää ainoastaan vajaa pariminuuttisen Jan Kounen elokuvan esittelyn, jonka voi huoletta, ja ehkä jopa kannattaa, katsoa ennen itse elokuvaa.

Levy 2

Anne Paris: elokuvan henki -dokumentti (n. 44 min.) on perinteistä making of -dokkaria syvällisempi kooste. Pitkä dokumentti uhraa hyvin paljon aikaa shamanismin esille tuomiseen, ja käsitteleekin elokuvaa juuri hengellisestä näkökulmasta. Toki mukaan on mahtunut paljon haastattelupätkiä näyttelijöiltä, jotka kuvailevat roolihahmojaan ja elokuvan tekoprosessia hieman perinteisemmältä näkökannalta. Erityisen mielenkiintoista on kuunnella Michael Madsenin tarinointia omasta henkilöhahmostaan. Myös Jan Kounen on suuren osan aikaa äänessä, ja dokumentti paljastaa miehen kokeilevan ja ympäristöään inspiroivan ohjaustavan. Osa koosteesta vietetäänkin kuvauspaikalla tallentamassa arkisia kommelluksia ja kaappaamassa tekijätiimin luovaa ilmapiiriä dokumentille.

Making of Blueberry -dokumentti (n. 24 min.) on hyvin tavanomainen promootiota varten tehty kooste. Dokumentti antaa kuitenkin hyvän yleiskuvan elokuvasta ja sen kaikista osa-alueista, vaikka se hivenen kierrättääkin haastattelu-osion materiaalia. Ääneen pääsevät ohjaajan lisäksi kaikki pääosien näyttelijät sekä sarjakuvan luonut Jean Giraud. Erityisesti kuvaustilanteiden seuraaminen ulkopuolisella kameralla on antoisaa seurattavaa.

Making of Specials (n. 10 min.) sisältää niin ikään promootiota varten kasattuja parin minuutin koosteita. Viisi koostetta esittelee pikaisin välähdyksin elokuvan eri osa-alueita. Koosteet ovat varmasti pyörineet elokuvan ilmestymisen aikaan ahkerasti Ranskan TV:ssä. DVD:llä niillä ei ole niinkään käyttöä.

The Secret of "Nez Casse" (n. 4 min.) on lyhyt pätkä haastattelutilaisuudesta, jossa Vincent Cassel pohtii Blueberryn murtunutta nenää, Jan Kounen ja Jean Giraudin nyökytellessä vieressä. Casselin hupaisalla höpinällä ei ole juurikaan informatiivista arvoa.

Storyboards-osio (n. 14 min.) esittelee Jan Kounen kommenttien kera elokuvassa nähtävän salaisen kartan sisältävän kirjan luonnokset, hieman kuvakäsikirjoitusta ja luonnoksia. Lisäksi osio sisältää tasokkaan kuva-gallerian. Kounen kommentit ja selostukset ovat ehdottomasti plussaa, mutta muuten hajanaisten piirustusten selailu on pidemmän päälle hieman puuduttavaa.

Interviews-osiosta löytyy kolme haastattelua. Ensimmäisenä kameralle turisee kahdenkymmenen minuutin edestä ohjaaja Jan Kounen. Kounen kertoo hyvin yksityiskohtaisesti näyttelijävalinnoistaan, puvustuksesta ja lavastuksesta, sarjakuvasovituksesta, sekä ennen kaikkea shamanismista ja hänen matkoistaan ja kokemuksistaan Meksikossa, jossa hän tutustui shamaani-kulttuuriin. Jopa pakkomielisellä mielenkiinnolla shamanismiin suhtautuva Kounen osoittaa aitoa ja rehellistä arvostusta aihetta kohtaan, ja suunnaton pohjustus- ja shamaanien kanssa tehty yhteistyö näkyy kieltämättä elokuvassa.

Toisessa haastattelussa on äänessä Vincent Cassel (n. 10min.), joka kertoo lähinnä konkreettisesta harjoittelusta, jota hän joutui (ja ennen kaikkea halusi) tekemään rooliaan varten. Cassel kertoo Teksasin murteen opettelemisesta, hevosella ratsastamisesta ja ajasta, jolloin hän työskenteli Meksikolaisella farmilla omaksuakseen roolihahmonsa arkipäiväisen puolen. Lopuksi Cassel kertoo hieman kuvauspaikan tunnelmasta ja tiiviistä yhteistyöstä Kounen kanssa. Jälleen kerran paino on vahvasti shamanismissa.

Viimeisestä haastattelusta vastaa Blueberry-sarjakuvan piirtäjä Jean Giraud (n. 10min.). Giraud turisee hetken itse sarjakuvasta ja jatkaa sitten Jan Kouneen. Toisin kuin monet muut alkuperäisteokseensa pinttyneet kirjailijat, Giraud antoi Kounelle vapaat kädet ja parivaljakko ruokki toisiaan ideoilla. Lopuksi Giraud puhuu vielä hieman Vincent Casselista sekä Blueberry-sarjakuvan suosiosta Ranskassa, ja on erittäin tyytyväinen, että elokuvan - jota on yritetty tehdä jo peräti kaksikymmentä vuotta - päätekijöistä vastaavat ranskalaiset elokuva-alan ammattilaiset.

Jan Kounen Extra -osio sisältää kaksi Kounen koostamaa lyhytelokuvaa; Other Worlds (n. 7 min.) ja Darshan (n. 10 min.). Lähinnä lyhykäisiä dokumentteja muistuttavat koosteet ovat toteutukseltaan melko heikkotasoisia, mutta avartavat kuitenkin Kounen kokemuksia shamaanien parissa.

Lisäksi levyltä löytyy elokuvan traileri ja teaseri.

Yhteenveto:

Kounen Blueberryssa on ripaus Sergio Leonen Dollari-trilogiaa, teelusikallinen Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailua ja aimo annos omaperäistä, kiehtovaa elokuvakerrontaa. Perinteistä westerniä odottavat saattavat pettyä ankarasti, mutta kaiken epämääräisyyden ja jopa ahdistavan trippi-kerronnan takana piilee kuitenkin omilla jaloillaan seisova, mielenkiintoinen ja viihdyttävä uuden aallon western-elokuva.

Siinä missä DVD:n kuva sisältää muutamia pikkuvikoja, on ääni esimerkillisen hyvän työn tulosta. Kun vielä lisämateriaaliakin on tallennettu levylle ruhtinaallisesti, on Blueberry-DVD kaikin puolin mainio paketti.