Elokuva
Ohjaaja-käsikirjoittaja Giuseppe Colizzi saattoi yhteen myöhemmin paitana ja peppuna tunnetuksi tulleet Terence Hillin ja Bud Spencerin 1960-luvun lopun spagettilänkkäreissään. Lumipallo heitettiin pyörimään vuonna 1967 elokuvalla Luoja armahtaa - minä en (Dio perdona... Io no!), jota seurasi vuoden 1968 Tappava hymy (I Quattro dell'Ave Maria), kunnes päästäänkin arvostelun kohteena olevaan hattutemppuun: Boot Hill - Veristen saappaiden kukkula (La Collina degli stivali). Miesten tuotokset muuttuivat ajan myötä yhä komediallisempaan suuntaan, mutta Boot Hill pitää vielä kissan potkimiset aisoissa, ja huumori onkin lähinnä juroimpienkin spagujen kaltaista vinoilua.

Boot Hillissä on moni asia kohdallaan, mutta ehkäpä kaikkein tärkein on jäänyt hieman puolitiehen: käsikirjoitus. Tarina on osittain melko sotkuinen ja epätasapainossa eri osiensa kanssa. Varsinaiseen juoneen päästään upottamaan hampaat vasta, kun yli kolmannes elokuvasta on jo kulunut. Alun sinänsä mainion haahuilun jälkeen kortit lyödään pöytään kertaheitolla ja katsoja yrittää pysyä perässä seuraten dialogia, joka tulvii outoja nimiä ja hämmentäviä motiiveja. Loppujen lopuksi elokuva kertoo suuryhtiön kyseenalaisista keinoista haalia paikalliset kullankaivuureviirit itselleen joko uhkailemalla hengenlähdöllä tai toteuttamalla edellä mainittu uhkaus. Kaiken keskellä häärivät asesankarimme Cat Stevens (Terence Hill) vanhan kumppaninsa Hutch Bessyn (Bud Spencer) kanssa. Liittolaisikseen he saavat kiertävän sirkuksen monimuotoisen henkilögallerian.

Jos paperilla mentiin hieman pieleen, ovat muut osa-alueet huomattavasti paremmassa kuosissa. Elokuvan kuvaus ja leikkaus eivät juuri kalpene saapasmaan tunnetuimpienkaan westernien rinnalla, päinvastoin: tuttujen vilinäzoomauksien ynnä muiden tavaramerkkien ohella Boot Hill on paikoin hyvinkin oivaltava visuaalisuudessaan, ja kohtausten kirmaaminen otoksesta toiseen on välillä rehellisesti sanottuna ihailtavaa. Tämänkaltainen säntillisyys toisissa asioissa ja leväperäisyys toisissa tuokin mieleen millainen Boot Hill olisi voinut täydessä potentiaalissaan olla. Vauhdikas meininki ja osuva kuvaus tekevät kuitenkin elokuvasta vetämättömästä tarinasta huolimatta villin ja viihdyttävän. Tunnelmaa puntaroidessa ei sovi myöskään unohtaa elokuvan mainiota musiikkia, josta vastaa tukahduttavalla tahdilla aina 1930-luvun lopusta asti Italiassa tahtipuikkoa heiluttanut Carlo Rustichelli. Maukkain ja omaperäisin viisu on ehdottomasti välienselvittelyjä tahdittava pierubassoinen jazzralli, joka tuo kohtauksiin kiehtovaa kevytkenkäistä kieroilua.

Viihdyttävyyttä jatkaa myös elokuvan onnistunut hahmogalleria. Hill & Spencer -kaksikon lisäksi pääosassa nähdään muun muassa Huuliharppukostajan alkukohtauksessa lähtemättömän vaikutuksen tehnyt karismaattinen Woody Strode, joka loistaa mustana miehenä valkoisessa genressä. Sirkusväen ohella puolikoomisia hahmoja ovat Hutch Bessyn apulaisena toimiva kuuromykkä nuorimies nimeltä Baby Doll (maailma taitaa todella vihata häntä) sekä kaivausreviirejä valvomaan saapunut tarkastaja, jolta löytyy mieletöntä selkärankaa epäsuorien henkikultaan kohdistuvien uhkauksien sivuuttamiseksi (”Ette ole valtuutettu huolehtimaan terveydentilastani”). Kevyt huumori toimiikin Boot Hillissa muuten moitteetta, mutta suurin kaskukasa on jostain syystä jätetty elokuvan loppukahakointiin, jonka olisi suonut olevan alkupuolen tapaan vakavamielisempi. Kaiken kaikkiaan Boot Hill on ihan kelvollinen spagettiwestern, jonka tapahtumat kuitenkin ajautuvat paikoin turhaksi sirkukseksi, niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisestikin. Tästä syystä genreen varauksella suhtautuvat tuskin tuntevat suurempaa täyttymystä teosta tiirailemalla. 

Tekniikka
DVD:n anamorfinen kuva (2.35:1) on kauttaaltaan rakeinen ja laajat pinnat elävät jonkin verran. Aikakaudelle tyypillisen haaleahkon kuvan sijasta värit toistuvat kuitenkin ilahduttavan kirkkaina ja pinkki veri näyttää hyvältä. Alkuperäisestä monoraidasta kyhäilty Dolby Digital 5.1 -raita ei liiemmin monikanavajärjestelmää rasita, vaan äänet keskittyvät kiltisti etukanaviin.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina levyltä löytyy ainoastaan Hillin, Spencerin ja ohjaajan tekstipohjaiset bio- ja filmografiat.

Yhteenveto
Boot Hill alkaa hyvin ja loppuu hieman kehnommin, mutta onneksi siinä välissä ehditään pitää hauskaakin. Muille kuin genren ystäville ei elokuvaa tohdi kuitenkaan suositella.