Broken Flowers -elokuva on monien mielestä yhdysvaltalaisen Jim Jarmuschin askel lähemmäksi valtavirran elokuvaa. Omia polkuja kävelevä indie-ohjaaja jatkaa kuitenkin omalaatuista linjaansa uusimman ohjauksensa parissa, vaikka pää- ja sivuosissa nimekkäitä näyttelijöitä viliseekin. Jarmuschin elokuville tyypillinen absurdi huumori ja silloiset vaikutteet ympäröivästä maailmasta ovat vahvasti läsnä myös Broken Flowersissa. Vuonna 2003 se oli maailmanlaajuinen kahvilakulttuuri erikoisessa Coffee and Cigarettes -elokuvassa. Vuonna 2005 se on etiopialainen musiikki ja läheisen kaipuu.

Don Johnston (Bill Murray) on aikamme Don Juan. Hän on ollut Juan niin pitkään kuin muistaa, ja eri naisia on ollut vastaavasti enemmän kuin tohtisi muistaa. Yksikään naisista ei ole ollut yhden yön juttua kummempi. Keski-iän kriisistä kärsivä Johnston vaipuu masennukseen, kun hänen tuorein valloitus Sherry (Julie Delpy) jättää hänet. Samana päivänä postilokerosta löytynyt pinkki kirjekuori sisältää järkyttäviä paljastuksia menneisyydestä. Donilla on kahdenkymmenen vuoden takaisesta suhteesta syntynyt poika, joka on lähtenyt etsimään isäänsä.

Sydänsuruissa vellova Johnston ei kiinnostu mahdollisesta pojastaan toisin kuin hänen naapurinsa ja ainoa ystävänsä Winston (Jeffrey Wright). Salapoliisidekkareita rakastava Winston ottaa tehtäväkseen selvittää keneltä salaperäinen kirje on, jotta Don saisi mielenrauhan ja löytäisi poikansa äidin. Tosin Don ei ole asiasta moksiskaan, vaan pikemminkin vastustaa Winstonin pyrkimyksiä. Vastahakoisesti Don ryhtyy kirjoittamaan listaa kahdenkymmenen vuoden takaisista suhteistaan. Näistä Winston laatii pelottavan systemaattiset suunnitelmat, matka-ajat, paikat, hotellivaraukset ja tärkeimpänä kotipoltetun etiopialaisen cd:n matkaa varten - Donin haluttomuudesta huolimatta. Jottei kaveri olisi aivan turhaa työtä tehnyt, laittaa Johnston cd:n soittimeen ja lähtee turhanpäiväiselle reissulle, jossa hän löytää jotain, jonka oli menettänyt jo vuosia sitten.

Broken Flowers alkaa kevyenä komediana ja muuttuu saumattomasti kohti koskettavaa draamaa, Donin tutkiessa suhteitaan ja itseään matkansa aikana. Alun huumoripitoisuudesta vastaa Murrayn ja Wrightin välinen yhteistyö. Etenkin Wrightin näyttelemä Winston on tyypillistä Jarmuschia. Winston on perheellinen salapoliisidekkarien ystävä, jonka hyperinnokas halu selvittää ystävänsä mysteeri on elokuvan ensimmäisen puolikkaan parhaimpia hetkiä. Vastapelurinaan hänellä on Murrayn tulkitsema Johnston, joka on Winstonin täydellinen vastakohta. Murray jatkaa roolisuorituksellaan samaa minimalistista linjaa kuin Sofia Coppolan Lost in Translation -elokuvassa. Miesten yhteinen kemia on täydellistä, ja Jarmuschin käsikirjoittama mieletön dialogi aiheuttaa vähintäänkin hymähdyksiä, usein suoranaisia naurun purskahduksia.

Ensimmäisen puoliskon jälkeen, Donin lähtiessä matkalle, elokuva muuttuu hiljalleen kohti draamaa. Vaikka Donin tapaamat naiset liikkuvatkin vielä ohjaajalle tyypillisellä maaperällä, tapahtuu päähenkilön sisällä pieniä muutoksia henkisessä kehityksessä. Nainen toisensa jälkeen muuttaa Donin maailmaa yhä enemmän, kun vanha suola alkaa janottaa. Yksinäiset yöt (ensimmäistä tapaamista lukuun ottamatta) motelleissa ja lentokoneissa läpikäyvät aikaisempia kohtaamisia, ja seuraava päivä on jälleen uusi askel kehityksessä. Viimeisen tapaamisen jälkeen Don on täysin muuttunut. Elokuvan viimeiset minuutit ovat yhtä emotionaalista ilotulitusta, ja lopetus on yksi lähihistorian koskettavimmista.

Vaikka jälkimmäinen puolisko painottuukin draamaan, on mukaan ujutettu sopivin väliajoin myös huumoria. Tosin Donin tapaamat naiset ovat jo sellaisinaan melkoisia luomuksia, kuten Sharon Stonen näyttelemä Laura ja hänen alaikäinen tyttärensä Lolita (Alexis Dziena). Laura on pysynyt kahdenkymmenen vuoden ajan melko estottomana, eikä tytärtäkään aivan viattomaksi voi väittää - kertoohan se nimikin jo jotain. Toista ääripäätä esittää Dora (Frances Conroy), jonka hippielämä on muuttunut kuivahkoon avioliittoon. Absurdisuutta parhaimmillaan edustaa Jessica Langen näyttelemä eläinkommunikoija. Kohtaamiset vaihtelevat iloisesta jälleennäkemisestä kiusallisiin illallisiin. Elokuvan roolisuorituksista vastaavat henkilöt tekevät jokainen ammattitaitoista työtä.

Jarmusch maalailee kohtaukset rauhallisesti kamerallaan, ja antaa maisemien viedä katsojan ja Donin ajatusmaailmaa eteenpäin. Kamera jää pitkäksikin aikaa vain seuraamaan Donin automatkoja seuraavaan tapaamiseen tai hänen yksinäisiä öitä motelleissa. Etiopialaisen musiikin säestämät automatkat syksyisen lehtimetsän tai urbaanin lähialueen läpi vievät myös katsojan taianomaisen kaipuun äärelle. Päähenkilön ajama matka on samanaikaisesti henkinen reissu katsojien omiin kokemuksiin ja entisiin suhteisiin.

Elokuvan lähestyessä loppua, voi katsoja jo melkein astua Donin kenkiin ja kokea lopun viimeiset minuutit henkilökohtaisena kokemuksena. Lopputekstien rullatessa ruudulle, on tunneskaala yhtä aikaa äärettömän surullinen, mutta samalla myös helpottunut. Katsojan täyttää kaipuun tunne, kaipuu jostain entisestä.

Kuva
Anamorfinen 1.77:1-suhteinen kuva on lievästi muokattu alkuperäisestä 1.85:1-suhteesta. Jälki on kuitenkin hyvä. Amerikan lähiöiden ja vehreän maiseman väriskaala toistetaan hienosti, aina pinkkejä yksityiskohtia myöten. Mustan taso on oikea, mutta valkoinen palaa hetkittäin puhki osuvan auringonvalon johdosta. Terävyys vaihtelee hieman etäisyydestä riippuen, mutta on pääsääntöisesti varsin hyvä. Hieman heikommin valaistut kohtaukset kärsivät lievästä rakeisuudesta, mutta muuten ei valitettavaa löydy.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -miksaus hoitaa äänimaailman hienosti. Vähäeleisen elokuvan äänimaailma koostuu dialogista ja luonnon äänistä. Näistä ensimmäinen sointuu kirkkaana ja selvänä. Jälkimmäinen hoidetaan niin ikään hienosti, ja sivuikkunoista vilisevät maisemat ja luonto kierrätetään tyylikkäästi läpi kaiuttimien.

Erityismaininta Mulatu Astatken säveltämästä soundtrackista, jonka etiopialaiset sävelet kuulostavat ja tuntuvat hienoilta. Kuten elokuvan Winstonkin toteaa, soinnut ovat hyväksi sydämelle.

Lisämateriaali
Kuten monia Jarmuschin leffajulkaisua, myös tätä vaivaa sangen vaatimaton lisämateriaalitarjonta. Broken Flowers: Start to Finish (7:38) on kirjaimellisesti, kohtaus kohtaukselta, elokuva alusta loppuun ajoittaisten hauskuutuksien saattelemana. Levyn muusta lisämateriaalista vastaa huonosti äänitetty Jim Jarmuschin haastattelu (Farmhouse, 4:18), poistettu kohtaus, traileri ja soundtrack-listaus.

Yhteenveto
Jim Jarmuschin uusin yritys, Broken Flowers, on koskettava ja älykäs draama miehestä, jonka vilkas menneisyys palaa vainoamaan häntä. Komediallisesti alkava elokuva kääntyy pian koskettavaksi henkisen kasvun tarinaksi, jota ryydittää Bill Murrayn vähäeleinen tulkinta pääosaroolissaan. Julkaisu on jarmuschimaiseen tapaan torso lisämateriaaliltaan, mutta kelvollinen kuvan- ja äänenlaadultaan.