Elokuva
Vilunkiveljekset Stephen (Mark Ruffalo) ja kolme vuotta nuorempi Bloom (Adrien Brody) ovat alan taitavimmat mestarihuijarit, joiden rikollinen ura alkoi jo kouluiässä yhteiskunnan pallotellessa poikia kaupungista ja sijaisperheestä toiseen. Stephen on kaksikon aivot, keikat ovelasti juoniva suunnittelija, jonka kusetuksissa pääosaa houkutuslintuna esittää hurmaava Bloom. Äijät matkustavat ympäri maailmaa, eivätkä koskaan pussita samaa pokaa kahdesti. Ainoana luotettuna apurina mukana kulkee mystinen räjähdespesialisti Bang Bang (Rinko Kikuchi), joka hoitaa tarvittavan aseistuksen ja stunt-temput. 

Tuoreimman, nappiin menneen puijauksen jälkeen varhaiskeski-iän kriisiä poteva Bloom päättää lopettaa hommat huomattuaan, ettei enää erota peiteroolejaan omasta persoonastaan. Isobroidi onnistuu kuitenkin puhumaan juniorin mukaan vielä sille kuuluisalle viimeiselle keikalle. Kohteeksi valikoituu hulppeassa kartanossa asuva yksinäinen miljoonaperijätär Penelope Stamp (Rachel Weisz), joka tuhlaa paremman tekemisen puutteessa omaisuuttaan erilaisiin harrastuksiin. Koplaus lähteekin suunnitelmien mukaan käyntiin, mutta pian jätkät huomaavat sana- ja toimintavalmiin kaunottaren olevan odotettua fiksumpi. Kaiken kukkuraksi Bloom huomaa ihastuneensa uhriin ihan oikeastikin. Kun vielä kilpailija menneisyydestä ilmestyy kuviohin, muuttuu keikka oikeaksi seikkailuksi, eikä kaksikko enää itsekään tiedä, kuka huijaa ja ketä. 

Esikoisekseen kiitellyn, film noirin high school -maailmaan tuoneen indiekuvan Brick (2005) tehnyt ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson onnistuu myös The Brothers Bloomissa virkistämään lajityyppiä viemällä huijarielokuvan pois omimmasta ympäristöstään eksentriseen ja ajattomampaan maailmaan, silti tarinan vakavammankin pohjavireen säilyttäen. Tuloksena on pirteä ja persoonallinen yhdistelmä Coenin veljeksiä, Wes Andersonia ja fellinimäistä iloittelua, kombinaatio lunkia veijaritarinaa ja perinteistä herrasmieshustlea. Puhallusleffojen tutut sumutukset, takinkäännöt ja matonvedot löytyvät loppuun asti mietitystä jutusta, vaikka katsojaa ei vedätetäkään nyt niin taitavasti kuin vaikka con flickien moderneissa klassikoissa Stephen Frearsin The Grifters - Huijarit (1990) ja David Mametin Ryöstö (2001). Varsinaiseksi kompastuskiveksi koituu kuitenkin muuhun sisältöön nähden huonosti istuva screwball-komedia, josta muodostuu heti kättelyssä elokuvan ilmeinen ja ainoa rasite, varsinkin kun painavista draamarooleista tunnetut avainnäyttelijät eivät yksinkertaisesti ole komediaosaajia, etenkään fyysisiä sellasia.

Epätasapainoisesta sisällöstä huolimatta Rian Johnson onnistuu ohjaajana lataamaan vaudikkaasti ja jäntevästi kulkevaan elokuvaansa myös tunnetta, joka konkretisoituu osuvimmin mieleenpainuvan emotionaalisessa finaalissa. Harkitun tyylikkään näköinen, sopivasti kuvallisilla tehokeinoilla leikittelevä ja viitseliäisyydellä lavastettu lopputulos tarjoaa myös muutaman huolellisesti sijoitetun efektin ja pommitehosteen, jotka eivät hyppää silmille, mutta eivät toisaalta täysin perustele olemassaoloaankaan. 

Upeasta Pianistista (2002) oscaroitu Adrien Brody ja parin viime vuoden aikana useita vahvoja näyttöjä (Zodiac, Reservation Road, Blindness) antanut Mark Ruffalo eivät ehkä ole niitä kaikkein yhdennäköisimpiä veljeksiksi, mutta pelaavat nautittavasti yhteen charmikkaina gentlemanneina. Brodyn hiukan ressukka, mutta hyväsydäminen Bloom ja Ruffalon pomotteleva organisoija ovat mainio vastapari, joiden kohtaloista jaksaa kiinnostua. Samoilla apajilla jo huomattavasti heikommassa esityksessä Confidende (2003) liikkunut ja vaikuttavasta Uskollisesta puutarhurista (2005) Oscarin voitettuaan merkittävimpiin rooleihin käsiksi päässyt Rachel Weisz on rakastettava klassisena aristokraattikaunottarena, mutta Babelin (2006) kuuromykkänä tokiolaisteininä suurelle yleisölle tutuksi tullut japanilainen Rinko Kikuchi jää sinänsä hauskana femme fatalena hiukan turhaksi lisukkeeksi. Taustatukea karhealla äijäkarismalla antavat muhkea Robbie Coltrane belgialaisena huijarilegendana ja euroveteraani Maximilian Schell arkkivihollinen Diamond Dogina. Alkujakson kertojana toimii itseoikeutetusti näyttelijänäkin ansioitunut kuuluisa taikuri-korttihai Ricky Jay.

Yhteenveto
Vaikka hyvännäköisen art house -petkutuksen ainekset eivät asetukaan aivan balanssiin, tekijöiden omistautuminen ja tyylitietoisuus synnyttävät nautittavan caperin.