Elokuva:

"This ain't christian."

Miksei kukaan tee enää vanhan kunnon mökkikauhua yksinkertaisella juonella, keskinkertaisilla näyttelijöillä ja mehevillä veriefekteillä? Eli Roth tekee. Vieläpä sellaisella antaumuksella, että paatuneimpaakin B-leffojen suurkuluttajaa heikottaa. Rothin ohjaama Cabin Fever (2002) on yhtä aikaa eilisen päivän uutisia ja silti samalla virkistävän omaperäinen. Yhdessä Danny Boylen 28 päivää myöhemmin -elokuvan kanssa se on yksi viime vuosien piristävimmistä kauhuelokuvista, joka sekoittaa tutuksi tulleeseen soppaan hieman uusia aineksia - ja hyvältähän tuo maistuu.

Alkuasetelma kaikessa klassisuudessaan on jopa vähintä mitä elokuvalta voi odottaa. Viisi nuorta matkustavat keskelle korpea viettämään railakasta mökkielämää olutpullojen kera. Nuorten lomailua - mikä keskittyy lähinnä peittojen alla painimiseen ja pitkäkaulaisten pullojen tyhjentämiseen - jarruttaa metsän keskellä mystisesti riehuva virus, jonka oireina iho syöpyy ja tartunnan saanut oksentelee holtittomasti verta. Viisikko ryhtyy epätoivoiseen vastanrintaan karua kohtaloaan vastaan ja väkeä alkaa tunnetusti tippua yksi kerrallaan. Kuulostaako tutultua? Sitähän se kieltämättä onkin, mutta kun mukaan heitetään vielä ihmisraajoilla keilaamista, kepeitä ihmissuhdesotkuja, kannibaalisia intressejä osoittava kakara, kourallinen punaniskoja ja tietenkin litrakaupalla verta, on lopputulos kaikkea muuta kuin tylsähkö kasarilämmittely.

Perusjuoni on siis hyvin yksioikoinen eikä elokuva kulje monenkaan askeleen päässä Sam Raimin ohjaamasta The Evil Dead (1981) -elokuvasta. Uutta ja vanhaa tarjoillaan kuitenkin juuri sopivan reseptin mukaan, mikä sulattaa kovimmankin B-kauhun suurkuluttajan sydämen. Juonikuviot ja makaaberit tapahtumat heittävät paikoitellen sellaista volttia, ettei elokuva erehdy missään vaiheessa ottamaan itseään liian vakavasti. Hulvattomasta kohelluksestaan huolimatta elokuva onnistuu maalaamaan paikoittellen hyvinkin ahdistavia kauhukuvia ja ystävysten käyttäytyminen ääritilanteissa on kaikessa inhimillisyydessään jopa pysähdyttävää katseltavaa.

Eli Roth nuorena elokuvantekijänä on onnistunut kaappaamaan Cabin Feveriin hyvin intensiivisen tunnelman ja lyhyestä kestostaan huolimatta elokuvaan on mahtunut monen monta vatsaa kääntävää tapahtumaa. Kauhuelokuvissa visuaalisuus on tärkeä osa kokonaisuutta, mikä onkin osoittaunut useimmille viimevuosien kauhutteluille kompastuskiveksi. Cabin Fever tarjoaa kuitenkin erittäin vakuuttavaa ja tyyliteltyä kuvamateriaalia. Elokuvan edetessä ja auringon laskiessa myös synkkyys ja pelko lisääntyy.

Elokuvan näyttelijät ovat keskiluokkaista tasoa, mikä riittänee kuitenkin hyvin tämän kaltaisen genre-elokuvan toteuttamiseen. High school -komedioista tutut kasvot istuvat hyvin elokuvan henkilöhahmoihin. Junttimaisia maneereita jakeleva James DeBello tuntuu nauttivan hyvinkin paljon luonneroolistaan. Shown-varastajat löytyvät kuitenkin tälläkin kertaa pienemmistä rooleista. Giuseppe Andrewsin näyttelemä fillaripoliisi Winston tuo tarinaan sellaista kevytmielisyyttä, mikä ajaa elokuvan esittämät pelonsekaiset tunteet yhä ristiriitaisimmiksi ja jopa epätodellisiksi. Myös ohjaaja Eli Roth tekee elokuvassa pienen ja hersyvän roolin omalaatuisena skeittarina, joka ilmestyy yllättäen metsän keskeltä koiran ja marihuana-pussin kanssa. Yrttien täytteinen seura on nuorille erittäin tervetullutta.

Elokuvan päätyminen valkokankaalle ei ollut helppo taival. Itse käsikirjoitus ei varsinaisesti saanut studiopomoja hykertelemään innostuksesta. Eli Roth on kuitenkin David Lynchin pitkäaikainen ystävä - tai lähinnä oppipoika. Lynch uskoi Rothin kirjoittamaan tarinaan, tai luultavimmin lähinnä itse Rothiin ja antoi käyttää omaa nimeään elokuvan tuottajana. Täysin sama käsikirjoitus, jossa sattui nyt komeilemaan David Lynchin nimi, herätti yllättäen kovinkin paljon huomiota ja rahoitus irtosi astetta helpommin. Myöhemmin Lynch päätti napata nimensä krediiteistä pois, ettei elokuva turhaan ratsasta ainoastaan hänen maineellaan - eipä Lynch oikeasti edes ollut missään vaiheessa tuottajan virallisessa roolissa.

Cabin Fever sai yleisöltään kovin ristiriitaisen vastaanoton. Toisaalla elokuva nautti jo ennen ilmestymistään modernin genre-elokuvan kulttimaineesta, kun taas toisaalla elokuva jätti ihmiset armotta kylmiksi. Molemmat reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä. Cabin Feverin reilusti ylilyövä tyyli saattaa olla monelle hyvinkin vastenmielistä seurattavaa. Jos taas melkolailla päätön kauhurymistely - joka kuitenkin pysyy hyvin kasassa eikä sorru täydeksi ideoiden sekamelskaksi - kiinnostaa, on Cabin Fever yksi viimevuosien mielenkiintoisimpia pikkubudjetin elokuvia.

Kuva:

Elokuvan anamorfinen kuva on kauttaaltaan hivenen rakeinen, johtuen kaiketi suhteellisen pienestä budjetista. Värit toistuvat kuitenkin selkeästi ja elokuvan visuaalinen ilme on hyvin näyttävä. Sommitelmat ovat komeita ja kameratyöskentely mallikasta, tuoden elokuvaan sen alati viljelemää tyylikkyyttä. Vaikka pientä rakeisuutta hieman esiintyykin, on kuva kokonaisuudessaan erittäin miellyttävää katsella, eikä häiritseviä ongelmia juurikaan esiinny. Elokuvan kuvasuhde on 2,35:1.

Ääni:

DVD tarjoaa Dolby Digital 5.1 -raidan lisäksi myös DTS-äänet. Kovin huikeaksi ei äänimaailma kuitenkaan missään vaiheessa kohoa, vaikka säikyttelyefektejä jaellaankin välillä hyvinkin tiheään. Tilavaikutelma on kuitenkin kohdallaan ja takakanavatkin saavat paikoitellen kyytiä. Äänipuoli on silti pienoinen pettymys, sillä elokuvan puitteissa siitä olisi voinut muokata hieman dynaamisemmankin, eivätkä suurta suosiota nauttivat DTS-äänet juurikaan palvele mainiota mainettaan. Ei DVD:n äänipuoli missään nimessä huono ole, mutta parantamisen varaa kieltämättä olisi ehkä hieman ollut.

Elokuvan musiikin on pääosin säveltänyt Nathan Barr, mutta todelliset helmet ovat David Lynchin hovisäveltäjän Angelo Badalamentin käsialaa. Hedelmällisistä suhteista oli siis jälleen kerran hyötyä.

Lisämateriaali:

Levyltä löytyvä Beneath the Skin -dokumentti (28:33) on erittäin informatiivinen ja mielenkiintoinen paketti. Dokumentti käy läpi elokuvan tekemisen keskeisimmäit aiheet ja paljastaa kuvauspaikan erittäin energisen tunnelman sekä ohjaaja Eli Rothin intohimoisen suhtautumisen pikku genre-elokuvaansa. Toki mukaan on mahtunut myös pakollinen ylistysseremonia nuorten näyttelijöiden kehuessa suu vaahdossa toistensa työskentelyä. Erikoisefektien suunnittelu ja Angelo Badalamenti kotipianonsa ääressä kuittaa kuitenkin tylsimmät minuutit ja dokumentti on kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja kattava paketti.

Fear Today - Horror Tomorrow -kooste (14:12) käsittelee pelon ilmenemistä yhteiskunnassa ja sitä kautta myös elokuvissa. Cabin Fever toimii esimerkkiteoksena ja mukaan on eksynyt myös pari Eli Rothin lausuntoa. Pääpiirteissään lyhyt dokumentinpoikanen on melko mielenkiintoinen teos, joskin välillä aiheet harhailevat ehkä liikaakin itse Cabin Feverin ulkopuolella.

Lisäksi levyltä löytyy vielä kourallinen trailereita.

Yhteenveto:

Eli Rothin ohjaama Cabin Fever on hilpeästi ylilyövä, tyylikäs ja oksettava kauhuelokuva, joka on enemmän kuin tervetullut nykyiseen kauhutarjontaan. Jos ihokarvat kuitenkin nousevat helposti pystyyn näennäisesti järjettömän rappioviihteen parissa, voi Cabin Feverkin olla karvas ja vastenmielinen pettymys. Muiden taas on syytä vaihtaa vesilasit olutpulloihin ja nauttia täysin siemauksin B-luokan huippuviihteestä.

DVD on laadultaa hyvää tasoa, joskin äänipuolella olisi ollut hieman parantamisen varaa. Mielenkiintoisilla lisämateriaaleilla höystetty DVD on kuitenkin kokonaisuudessaan täysin toimiva paketti.