Elokuva
Carnival of Souls on vuonna 1962 valmistunut pikkubudjetin psykologinen kauhuelokuva, joka puutteistaan huolimatta on ilahduttava ilmestys genressään. Lyhytelokuvia läpi 50-luvun ohjannut Herk Harvey on onnistunut kuvaamaan kolmessa viikossa aloittevilla näyttelijöillä elokuvan, josta myöhemmät genrenikkarit saisivat ottaa mallia, vaikkei Carnival of Souls mikään mestariteos olekaan. Se on kauhuelokuvaksi yksinkertainen ja hidastempoinen, mutta sitä sävyttää kieroutunut, piinaava tunnelma, joka tehostuu pikkukaupungin rauhallisessa sykkeessä.

Mary Henry (Candace Hilligoss) joutuu onnettomuuteen, jossa hän kahden ystävänsä kanssa suistuu autolla sillalta veteen. Kolmen tunnin etsinnän jälkeen Mary pulpahtaa rannalle ainoana selviytyneenä. Elämä jatkuu ja Mary muuttaa Utahiin työskentelemään urkujensoittajana kirkossa. Rauhallista arkea kuitenkin piinaavat painajaismaiset näyt, joita neito ei pääse karkuun edes päiväsaikaan. Elokuva ei tarjoa sen enempää shokeeraavia yllätyksiä kuin pelottavaa kauhuakaan. Sitävastoin jännittynyt tunnelma verhoaa elokuvaa koko sen keston ajan. Kaikki ei vain ole hyvin.

Carnival of Souls –elokuvassa on monia onnistuneita elementtejä. Elokuvan pääosassa oleva nuori nainen on vahva, järkevä ja itsenäinen, eikä juokse vaaran uhatessa kirkuen talon ainoaan huoneeseen, josta ei ole ulospääsyä. Toiseksi elokuvassa ei ole sen enempää luonnollista kuin yliluonnollistakaan tappajaa, jota ilman harvat nykykauhuttelut valmistuvat. Ei ole suihkukohtauksia, tai murhaajan kanssa vaarallista käsikähmää, josta pelastutaan viime hetkellä lopputekstien hiipiessä jo ruudulle. On vain tavallisia ihmisiä ja aavemainen tunnelma.

Elokuva on tarinaltaan ja tapahtumiltaan hyvin yksinkertainen ja jossain määrin kaiketi ennalta-arvattavakin. Myös pieni budjetti tuo oman mausteensa elokuvaan. Näyttelijätyö ei ole varsinaisesti päätähuimaavaa, ja dialogi on 60-luvun mittapuullakin paikoitellen kömpelöä. Elokuvan viehätys piileekin sen tunnelmassa ja siinä, ettei se aliarvoi katsojaa kaikkein tylsistyttävimmällä hölynpölyllä. Elokuva muistuttaa psykologista jännäriä, vaikka siinä onkin kauhuelokuvista tuttua yksioikoisuutta.

Julkaisu sisältää alkuperäisen mustavalkoversion lisäksi uuden remasteroidun väriversion. Elokuva on kuitenkin noin sata kertaa tehokkaampi mustavalkoisena. Kyseessä on tunnelmaltaan kuin aivan eri elokuva. Väriversio, joka - paitsi paljastaa helpommin pienen budjetin - on väreiltään sen verran haalea ja tehoton, ettei se tunnu istuvan ollenkaan elokuvassa alituisesti soivaan urkumusiikkiin, vaan saa yhdistelmän vaikuttamaan jokseenkin eripuraiselta ja ontuvalta. Mustavalkokuva taas luo kertaheitolla sen painostavan viileän tunnelman, joka väriversiota katsellessa yrittää nostaa päätään rivien välistä. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat myös pitkälti päivänvaloon, mikä näyttää tyystin erilaiselta kuumottavan mustavalkoisena kuin pirteän värillisenä. 

Tekniikka
Julkaisun remasterointi on kohdistettu kovin epäreilusti väriversioon. Vaikkei 60-luvun alussa valmistuneelle elokuvalle voida ihmeitä tehdä, on väriversion kuva yllättävän hyvä roskista ja rosoisuudesta huolimatta. Dolby Digital 5.1 –ääniraita toistaa kaiken tarpeellisen (pääasiassa dialogin ja urkumusiikin) selkeästi, vaikkei monikanavajärjestelmälle juuri töitä olekaan.

Alkuperäisversion tekninen laatu taas on toista maata. Mustavalkoinen kuva on huomattavasti roskaisempi, mutta ikävintä on äänien (Dolby Digital 2.0) heikko laatu. Musiikki särkee ja dialogistakin on hankala saada välillä selvää tunkkaisuuden ja rosoisuuden vuoksi. Alkuperäisversion heikkoa laatua puolesteleekin se, että se lukeutuu julkaisun lisämateriaaliin, vaikka sille olisikin toivonut yhtä paljon huomiota kuin uudelle väriversiolle. 

Lisämateriaali
Alkuperäisversion lisäksi julkaisu ei sisällä muuta lisämateriaalia kuin elokuvan trailerin.

Yhteenveto
Carnival of Souls on takavuosien kauhuklassikko, joka jaksaa viihdyttää edelleen. Elokuvassa on yhtä paljon puutteita kuin onnistuneitakin osa-alueita, mutta se onnistuu jättämään hyvän maun jälkeensä, kiitos rauhallisen tarinankerronnan ja hyvän tunnelman. Vaikka julkaisun kannet on täytetty elokuvan pelottavimmilla kuvilla, on kyseessä melko viaton psykologinen kauhutarina ilman suurempia säikyttelyjä.