Cliffhanger-suunnitelmat ovat muuttuneet?
Otto Korpinen, Ma, 03/08/2009 - 13:45

StudioCanal ilmoitti toukokuussa uudelleenfilmatisoivansa Renny Harlinin ohjaaman Cliffhanger-toimintaelokuvan, jonka tähtitehoista vastasi Sylvester Stallone. Uudesta versiosta kaavailtiin suuren budjetin trilleriä, jossa yksinäisen Stallonen asemesta seurataankin kokonaista nuorten vuorikiipeilijöiden ryhmää.

Ilmeisesti projektille on löydetty käsikirjoittaja, sillä ohjaaja-käsikirjoittaja Fred Dekker totesi työskentelevänsä parhaillaan Cliffhanger 2:n parissa. Suunnitelmat ovatkin ilmeisesti muuttuneet, sillä vastauksen perusteella tekeillä on jatko-osa varsinaisen uudelleenfilmatisoinnin sijaan. Jatko-osan tekemistä puoltaa sekin seikka, että helmikuussa Stallonen huhuttiin neuvottelevan Gabe Walkerin roolin uusimisesta mahdollisessa Cliffhanger 2:ssa.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016