Elokuva
Nuoren Coraline Jonesin (äänenä Dakota Fanning) elämä uudessa kodissa, Pink Palace Apartmentsin suuressa talossa, on tylsää. Isä ja äiti (John Hodgman ja Teri Hatcher) ovat näyttöpäätteidensä orjia 24/7 yrittäessään saada puutarhakataloginsa valmiiksi ennen deadlinea, eikä Coralinea kiinnosta kulmakunnan ainoa ikätoverikaan, mekaniikkaan hurahtanut nörttipoika Wybie (Robert Bailey Jr.). Samassa talossa pitää sijaansa myös yläkerran entinen voimistelijasuuruus herra Bobinsky (Ian McShane) sekä alakerran hersyvän hyllyvät vanhat piiat Miriam ja April (Jennifer Saunders ja Dawn French), mutta iäkkäiden hörhöjen puuhat eivät voisi tyttöä vähempää kiinnostaa.

Uutta puhtia arkeen tulee, kun Coraline äkkää pikkuruisen oven sohvan takaa ja ryömiessään outoon käytävään, löytää toiselta puolelta samanlaisen, mutta kuitenkin niin erilaisen maailman. Sieltä löytyy ”Other Mother”, toinen äiti (Teri Hatcher), joka leipoo herkkuja päivät pääksytysten eikä koskaan ole sen toisen isän (John Hodgman) kanssa liian kiireinen leikkiäkseen lapsensa kanssa. Joka yö Coraline hiipii uuden nappisilmäisen (kirjaimellisesti) perheensä luokse, mutta aina herätessään huomaa olevansa palannut takaisin tylsään kotiinsa. Kunnes yhtenä aamuna Coraline ei palaakaan, vaan herää satumaiseen aamuun maailman parhaiden vanhempien kanssa, kunnes tytölle selviää, mitä tämä ihqu kakkos-äiskä todellisuudessa haluaa.

Aina ja ikuisesti vain Tim Burtoniin personoituvalla Painajainen ennen joulua -elokuvalla (The Nightmare Before Christmas, 1993) uransa auki saanut Henry Selick on oman tiensä kulkija, tavallista tuhdimmalla mielikuvituksella siunattu animaattori ja elokuvataiteilija sanan varsinaisessa merkityksessä. Miljoonia yksityiskohtia, nerokkaita oivalluksia ja piilotettuja elementtejä sisältävä Coraline ja toinen todellisuus on, digitaalitodellisuuden kolkutellessa ovella, ainutlaatuinen tapaus animaatioiden maailmassa, samaa takuutasoa kuin Nick Parkin Aardman-yhtiön hillittömät Wallace & Gromitit. Paikoin pirteän psykedeelinen, paikoin suruttoman surrealistinen aikuisten animaatio, jonka tematiikka ja tarinaan taiten kätketyt piilomerkitykset muodostavat kokonaisuuden, joka jää mieleen muhimaan pitkäksi aikaa lopputekstien jälkeenkin. Alun perin kertomus Coralinesta perustuu ylistetyn fantasiakirjallisuuden mestarin Neil Gaimanin romaaniin. Mm. Sandman-sarjakuvasarjasta tuttu Gaiman on palkittu mm. arvostetulla Hugo-palkinnolla.

Selickin valitsema tyylilaji ja esillepano tuo mieleen Terry Gilliamin hurjimmat viritykset, samalla kun Coralinen hahmoissa on enemmän kuin ripaus loistavaan Pink Floyd -elokuvaan The Wall (1982) animaatiot luoneen Gerald Scarfen visioista. Yhtäläisyyksiä löytyy myös Guillermo del Toron huikeaan Pan`s Labyrithiin (2006), eikä vähiten Coralinen scoren säveltäneen Bruno Coulaisin tyylittelystä, joka tuo vahvasti framille myös Panin sävelniekan Javier Navarreten, puhumattakaan Tim Burtonin aisaparista Danny Elfmanista. Coulaisin runsaudensarvea muistuttava soundtrack pursuilee satoja hahmotelmia, teemoja ja rohkeita installaatioita, joissa eri instrumenteillä luodut äänet sekoittuvat ihmisäänien kanssa saumattomaksi symbioosiksi. Tyyliteltyä ja tunnelmien luojana kiehtovan monitasoista musiikkia edustavat erinomaiset Installation, kihelmöivän leikkisä Exploration, hyytävä Ghost Children sekä herkän kaunis You Know I Love You. Hilpeyttä tuovat tarinaan nokkelasti sidotut musikaalikohtaukset, joissa Coulais irrottelee paikoin täysillä. Hyvinä esimerkkeinä säveltäjän monitaitoisuudesta käyvät esimerkiksi hennot Dreaming ja Mechanical Lullaby (laulajana Teri Hatcher) sekä They Might be Giantsin esittämä hurja Other Father Song.

Ääninäyttelijöiksi Selick on löytänyt tukun persoonia, jotka tuovat elokuvaan oman mainion mausteensa. Dakota Fanning on sopivan uhmakas Coraline, John Hodgman lempeän tossu isä ja vanha kähisijä Ian McShane huvittava akrobaatti Bobinsky. Brittikomedian räävipari Dawn French ja Jennifer Saunders hehkuvat kilpaa sirkusaktiin seonneina vanhapiikoina. Keikan kuittaa komeimmin arvosanoin rakastettavan lempeästä julmetun jäiseksi vaivatta muuntautuva Täydellinen nainen Teri Hatcher. Vanha luottosivari David Keith tulkitsee tapahtumille tärkeän mustan kissan roolin mukavan mystisesti.

Yhteenveto
Hyytäviä horror-elementtejä, suloista satuisuutta ja virtuoosimaista stop motion -tekniikkaa 3D-digitalisointiin yhdistelevä Coraline ja toinen todellisuus on vuoden omaperäisin animaatiotapaus.