Elokuva

Kauhuelokuva ei tarvitse muuta kuin kasan toisiinsa liittymättömiä pelottavia kohtauksia. Juonen jatkuvuus tai ylipäätään jonkinlaisen tarinan olemassaolo henkilöhahmojen kehyskertomuksista puhumattakaan ovat täysin turhaa roipetta. Näin on, mikäli Death Valleyn (2004) tekijöiden kommentointiin on uskomista. Kommenttiraidalla tekijän moneen kertaan toteavat, ettei Death Valleyssä ole varsinaista kunnon tarinaa tai uskottavia henkilöitä, mutta sillä ei ole mitään väliä. Loppujen lopuksi Death Valley on vain kauhuleffa. Omituinen oman työn merkityksen väheksyminen näkyy myös lopputuloksessa. Byron Wernerin ohjaamassa tekeleessä ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ilmeisesti käsikirjoittajat John ja Matt Yuan ovat saaneet varsin vapautuneesti kirjoittaa, mitä mieleen juolahtaa sen kummemmin tarvitsematta pohtia kokonaisuutta. Zombie-maskeerauksiin ja gore-henkisiin erikoistehosteisiin on sen sijaan kiinnitetty huomiota ja suurimmalta osin tehosteet onkin tehty varsin mallikkaasti budjettiin suhteuttaen.

Death Valley on kokoelma musiikkivideomaisia kohtauksia, joissa zombiekylään joutuneet nuoret yrittävät kamppailla runsaslukuista ja verenhimoista zombielaumaa vastaan. Luonnollisesti nuoret joutuvat yksi toisensa jälkeen julmasti elävien kuolleiden raatelemiksi ja elävänä syödyiksi. Elokuva alkaa tosin hieman eri tunnelmissa huumekuriirin (Dean N. Arevalo) paetessa poliisia hurjassa takaa-ajokohtauksessa keskellä ei-mitään. Tämän jälkeen keskitytään Averyn (Scott Carson) johdolla matkaavien nuorten vaiheisiin. Porukka törmää aavikolla toiseen huumeiden salakuljettajaan, Earliin (Gregory Bastien), joka etsii  petturiksi osoittautunutta ensistä kaveriaan.  Earl pakottaa porukan  autioon Sunset Valleyn kylään. Pian he saavat huomata, ettei kylä olekaan niin autio kuin päälle päin näyttää.
 
Sunset Valley osoittautuu varsinaiseksi aavekaupungiksi. Pikkukaupunkia hallitsee pahamaineinen Bloody Bill (Jeremy Bouvet), joka oli varsinainen julmuri jo eläessään Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Kaupungin asukkaat saivat julmasta tyrannista tarpeekseen, ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja polttivat paholaisen ruumiillistuman elävältä. Samalla tavallahan mm. raivostuneet Jalavakadun asukkaat lynkkasivat Freddy Gruegerina tunnetun painajaisten päällikön Wes Cravenin luomissa Elm Streetin painajaisissa (A Nightmare on Elm Street, 1984). Gruegerin tavoin myöskään Billy ei tyytynyt kohtaloonsa, vaan kirosi koko kylän sen asukkaineen mukaan lukien kaikki kylän poikki matkaavat ohikulkijatkin. Elm Streetin painajaiset ovat levinneet lukuisien jatko-osien ja televisiosarjan myötä, mutta sopii toivoa Billin tarinan jäävän yhteen ja ainoaan elokuvaan.

Perinteisesti zombiet ovat olleet varsin hitaita ja kankeita, sanoisinko kuolonkankeita hahmoja. Viime vuosina Zombiet ovat saaneet varsinaisen nopeuspäivityksen, ja parhaimmillaan nopeimmat voisivat melko hyvällä kilpailumenestyksellä osallistua lyhyen matkan juoksukisoihin jopa kansallisella tasolla ainakin Suomessa. Kauas taakse ovat jäänyt George A. Romeron klassikosta  Night of the Living Dead (1968) tutut hitaasti, mutta väistämättä etenevät zombielaumat ja tilalla ovat Dawn of the Deadin uusintaversiosta ja muista vastaavista uudemmista tuotoksista tutuiksi tulleet vauhti-zombiet. Death Valleyn zombiet eivät ehkä ole niitä kaikkein nopeimpia, mutta tarvittaessa Billyn suojattienkin jalka liikkuu varsin ripeään tahtiin.

Death Valleyssä tilanne on edennut jo huomattavasti pidemmälle kuin Romeron alkuperäisessä Night of the Living Deadissa. Epidemia on levinnyt laajalle ja tavallaan eletään samankaltaisissa tunnelmissa kuin Danny Boylen ohjaamassa kauhuttelussa 28 päivää myöhemmin (28 Days Later, 2002). Erona on zombie-epidemian rajoittuminen ainoastaan Sunset Valleyn kaupungin rajojen sisäpuolelle. Ilmeisesti Billyn kirous saastutti ainoastaan kyseisen kyläpahasen, eikä pahamaineinen zombie-pomo missään vaiheessa saanut kasvatettua valtaansa kylän ulkopuolelle. Ehkä hän ei halunnutkaan edetä kauemmas kotikonnuiltaan.

Elokuvaa markkinoitiin zombie-westerninä, mutta se jättää kuitenkin lajityyppien risteytyksen tarjoamat herkulliset mahdollisuudet hyödyntämättä. Western-elementit rajoittuvat ainoastaan klassisista westerneistä tuttuihin maisemiin ja tyyliteltyyn väripalettiin. Pelinomaisena kokemuksena Death Valley muistuttaa vääjäämättä Uwe Bollin pelielokuvia ja erityisesti umpisurkeaa Uwen ensikosketusta pelien elokuvasovitusten parissa. Death Valley on jokseenkin yhtä laadukas kuin House of the Dead (2003). Molemmissa on tarinaan ja henkilöhahmojen funktionaaliseen ja tarinalliseen uskottavuuteen kiinnitetty yhtä vähän huomiota. Dialogi on karmeaa kuultavaa ja tarinan epäloogisuudet pistävät ilkeästi silmään. Pääpaino molemmissa on jatkuvassa räimeessä ja räiskeessä sekä 'huikeissa' erikoistehosteissa.

Death Valley vaikuttaa koekentältä, jossa tekijät ovat testailleet kaikkia mieleen juolahtaneita kuvakulmia ja editointikikkoja. Ja kaiken yllä raikuu Ralph Rieckermannin luoma raskas, metallinmakuinen rock hurmoshenkisine Kill Bill Kill -huutoineen. Aivan kuin pienet pojat olisivat päässeet leikkimään uusilla leluilla, ja lopputulos on sen näköinen. Jännittävämpiä ja kaikin puolin parempia zombie-elokuvia on olemassa vaikka kuinka paljon. Esimerkeiksi käy Romeron zombie-trilopia tai jopa mikä tahansa Lucio Fulcin ohjaama samaa aihetta sivuava teos.

Kuva
Anamorfinen kuva (1.78:1) on laadultaan yllättävän hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon elokuvan pienen budjetin. Elokuva taltioitiinkin 35-milliselle filmille. Kelta-oranssiin voimakkaasti painottuva värimaailma pyrkii tarkoituksella tavoittelemaan klassisten westerneiden tunnelmaa, ja seepian sävytteisten, ajan hampaan kuluttavien vanhojen valokuvien väripalettia. Siksi kuva saattaa paikoitellen vaikuttaa turhan punasävytteiseltä. Osa kohtauksista on myös ilmeisesti tarkoituksella epäteräviä. Kaiken kaikkiaan kuva toistuu likipitäen sellaisena kuin se on tarkoitettukin, vaikka muutamissa kohtauksissa ilmeneekin pakkausartifakteja.

Ääni
Ääniraitoina ovat valittavissa Dolby Digital 5.1 ja 2.0 -miksaukset. Ääniraita on varsin laadukas. Dialogi sekä runsaasti esillä oleva metallimusiikki kuuluvat selkeästi ja äänekkäästi. Raidalla on myös joukko epämääräisiä tehosteääniä, joiden tarkoitus olisi ilmeisesti luoda pelottavan painostavaa tunnelmaa. Ääniraitaa hallitsee kuitenkin musiikki, joka pauhaa kaiken yllä jokaisessa toimintaa tai zombeja sisältävässä kohtauksessa. Ääniraita on ennen kaikkea äänekkään metallimusiikin puheenvuoro. Jotkut kohtaukset ovatkin melkein kuin musiikkivideoita.

Lisämateriaali
Elokuvan mittaisella kommenttiraidalla mukana kommentoimassa ovat ohjaaja Wernerin lisäksi käsikirjoittajat Matt ja John Yuan, tuottaja/leikkaaja David Michael Latt sekä tuottaja Rick Walker.  He kertovat varsin informatiivisesti Death Valleyn tekemisestä erityisesti ja yleisemminkin olemattoman budejtin vaikutuksesta elokuvatuotantoon. Kommenttiraita lieneekin erityisen kiinnostava elokuvan tekemistä harrastaville ja siitä erityisesti kiinnostuneille.

Behind the Scenes (10:17) on lyhyt katsaus kulissien taakse. Lyhyen haastattelun pätkässä antaa mm. ohjaaja, muutama pääosan esittäjä ja käsikirjoittajat. Tämän lisäksi nähdään lyhyitä väläyksiä elokuvan kuvauksista sekä erikoistehosteiden ja maskeerauksen tekemisestä. Zombie Love (3:52) on kiehtova, animoitu kuvagalleria. Mukana on runsaasti kulissien takaista materiaalia sisältäen kuvia elävistä kuolleista ja niiden uhreista. Lisäksi levyllä on  elokuvatrailerit Death Valley, Way of the Vampire, Evil Eyes ja Shallow Ground. Talent Files pitää sisällään muutamien näyttelijöiden lyhyitä filmografioita.

Yhteenveto
Aivottomassa zombiekauhuleffassa joukko nuoria joutuu huumekuriirin pakottamana kuolleeseen kylään. Kylää on sisällissodan ajoilta saakka johtanut Bloody Bill -lempinimellä tunnettu julmuri. Kuollessaan Bill kirosi koko kylän ja sen asukkaat, jotka vaeltavatkin kotikonnuillaan verenhimoisina zombeina ja Billin nöyrinä palvelijoina. Death Valley on varsin yksitotinen ja puuduttava katselukokemus runsaasta goresta huolimatta. Tarinaan tai henkilöhahmoihin ei juurikaan ole keskitytty mietittäessä seuraavaa erikoista kuvakulmaa tai zombien maskia. DVD on perusjulkaisu, vaikka mukana onkin erityisesti elokuvien tekemisestä kiinnostuneille sopiva kommenttiraita.