Elokuva
Dheepan (Antonythasan Jesuthasan) on Tamilitiikeri, Sri Lankan hallitusta vastaan taisteleva kapinallinen, joka joukkojensa tappion jälkeen polttaa asepukunsa, paetakseen maasta ennen kuin valtaa pitävä vihollinen löytää hänet. Koska perheet ovat etusijalla, nuori nainen Yalini (Kalieaswari Srinivasan) ottaa pakolaiskeskuksessa kainaloonsa orpotyttö Illayaalin (Claudine Vinasithamby) ja liittyy Dheepanin seuraan, eikä aikaakaan kun toisilleen täysin tuntematon uusioperhe on matkalla Ranskaan. Euroopan sylissä ei elämä ole kuitenkaan herkkua kieltä taitamattomille siirtolaisille, Yalinin päätyessä toisaikaisen herra Habibin (Faouzi Bensaidi) kodinhoitajaksi ja Dheepan talonmieheksi kotikortteliin, jota johtavat huumejengit. Vaikka arki on karua, hetken pakolaisten elämä tuntuu perheeltä, mutta jengisodan kiihtyessä ja harhaluotien tehdessä tuhoaan on Dheepanin tartuttavat vielä kerran aseeseen.

Ranskan kärkiohjaajiin (Kun sydän lakkaa lyömästä (2005), Profeetta ( 2009), Luihin ja ytimiin (2012)) lukeutuvan Jacques Audiardin vuoden 2015 Cannesin Kultaisen palmun voittaja Dheepan on karu ja realistinen kuvaelma pakolaisten arjesta missä päin Eurooppaa tahansa. Oman paikan löytäminen vieraassa maassa, ja varsinkin sen pitäminen, on työn ja eri toten tuskan takana, mutta tarpeeksi yrittävällä on kuitenkin mahdollisuus myös onneen. Tosin näin helpolla ei Noe Debren, Thomas Bidegainin ja Audiardin kirjoittama elokuva ei päähenkilöitään päästä, vaan kärjistää kulttuurierot ja tilanteet äärimmilleen, räjäyttäen kaiken finaalin hurmeisessa verilöylyssä.

Tarina pysyy koskettavasti ihmistensä tasolla, mutta Dheepanin vigilantismi tuo kerrontaan kaikuja Väkivallan vihollisista ja muista oman käden oikeuden ylistyslauluista. Kostonkäänne ei välttämättä palvele aiemmin rakennettua, mutta ei silti häiritse liikaa rujosärmäisistä palikoista rakennettua kokonaisuutta. Kieli-, kulttuuri- ja uskontoerot pitävät ihmiset erillään, mutta läheisten auttaminen äärimmäisessä hädässä synnyttää lopulta yhteisen, universaalin kielen, joka myös väkivaltana tunnetaan. Audiard ei silti anna synninpäästöä eikä sovitusta Dheepanin ratkaisulle, vaan esittää tapahtumat niin, että ne kumuloituvat pakostakin kohti ainoaa mahdollista ratkaisuaan. Dheepanin ote on vahvan dokumentaarinen, ja samaa tunnetta tukevat aivan uskomattoman riisutut ja sielu paljaan rikki revityt näyttelijäsuoritukset loistavalta pääkolmikolta.

Antonythasan Jesuthasan jakaa esittämänsä Dheepanin kanssa menneisyyden tamilisissinä, jonka joukoissa hän taisteli lapsisotilaana ennen pakoaan Ranskaan. Uudessa kotimaassaan mies on nykyään tunnettu kirjailija ja poliittinen aktivisti ja osoittaa nyt myös olevansa vauhdilla nouseva näyttelijäkyky, jolla oli ennen Dheepania  kokemusta elokuvasta vain yhden pienen sivuroolin verran intialaisesta Sengadal -elokuvasta vuodelta 2011. Naispääosissa vaikuttavat Kalieaswari Srinivasan ja Claudine Vinasithamby tekevät elokuvadebyyttinsä, mutta voima, jolla kumpikin lataa tunnetilansa valkokankaalle, on uskomaton. Yhtä lailla sivuroolitkin on miehitetty varsin vahvoilla tekijöillä, joista tärkeimmät ovat Marc Zingan Dheepanin ”perhettä” työnhaussa auttava Youssouf, sekä Vincent Rottiersin Brahim, setänsä herra Habibin luona kortteeria pitävä jengipomo, jonka omat toimet johtavat lopulta armottomaan välienselvittelyyn kilpailijoiden kanssa.

Yhteenveto
Autenttisen ankara ja realistisen raaka kuvaus siirtolaisuudesta, elämästä keskellä vierasta maata, kieltä ja kulttuuria. Tarinan kaksijakoisuus hajoittaa kerrontaa kuitenkin sen verran, ettei elokuva nouse samalle tasolle Audiardin edellisen, Luihin ja ytimiin -elokuvan, kanssa.