Elokuva
Kun teini-ikäinen venäläistyttö kuolee sairaalassa synnytykseen, energinen kätilö Anna Khitrova (Naomi Watts) päättää etsiä henkiin jääneen vauvan sukulaiset. Kuolleen tytön jäämistöstä löytyy päiväkirja, jonka kääntämiseen Anna tarvitsee venäläissyntyisen äitinsä Helenin (Sinead Cusack) apua. Samassa taloudessa asusteleva setä Stepan (Jerzy Skolimowski) tutkii myös kalenterin merkintöjä tarkemmin, ja kauhukseen hän ymmärtää sen paljastavan tulenarkoja asioita venäläisestä rikollisjärjestö Vory V Zakonesta. Setänsä varoituksista huolimatta Anna seuraa päiväkirjan tarinaa, joka lopulta ohjaa hänet mukavan Semyonin (Armin Mueller-Stahl) omistaman, itäeurooppalaisen perinneravintolan ovelle. Kun Anna pääsee paremmin tutuksi Semyonin kanssa, hän tutustuu myös tämän poikaan Kirilliin (Vincent Cassel) sekä perheen uskolliseen luottokuskiin Nikolai Lutzhiniin (Viggo Mortensen), jonka todellinen tehtävä on huolehtia ruumiiden mutiloiminen tunnistamattomiksi. Annan pyyteetön auttamisenhalu herättää kuitenkin Nikolaissa aivan uudenlaisia tunteita ja tämä ottaakin takariviltä käsin naisen epäviralliseen suojelukseensa.

Eastern Promises on jälleen uusi, ravisteleva näyttö kanadalaiselta huippuohjaaja David Cronenbergilta. Rauhallisen harkitusti ohjattu raakalaismainen kärsimysnäytelmä, jonka viipyilevä tempo vain korostaa tapahtumien vääjäämätöntä etenemistä kohti kivikovaa ja pysäyttävää loppuratkaisua. Cronenberg kuvaa tapahtumapaikka Lontoota aivan uudella tavalla, eikä alennu kertaakaan esittämään Piccadillya tai Big Beniä matkailumainosmaisesti katsojaa reissuun kosiskelevalla tavalla.

Heikompi lenkki tiukassa trillerissä on britti-tv:n kasvattaman Steven Knightin suorasukainen ja tavallaan särmätönkin käsikirjoitus. Edellisen hengentuotoksensa, Stephen Frearsin ohjaaman Dirty Pretty Thingsin (2002), tapaan myös Eastern Promises kuvaa maahanmuuttajien syrjäytyneisyyttä ja vaikeuksia sopeutua uuden kotimaansa vaatimuksiin ja elämänmenoon. Tarpeeton kertojan käyttö selittää liikaa eikä jätä katsojalle tilaa itse omaksua ja ymmärtää tapahtumia, mutta onneksi ohjaajanpallilla istuu tekijä, joka tietää miten katsoja otetaan valtaan ilman turhia kommervenkkejä.

Vaikka Eastern Promises ei sisälläkään kuin kaksi hurjempaa jaksoa, kuoleman löyhkä ja väkivallan uhka leijuu sen yllä koko ajan. Hirviömäinen parturimurha ja kokonaisuuden keskiöön sijoittuva barbaarinen puukkotappelu kylpylässä on kuvattu cronenbergilaiseen tapaan, tuomalla väkivalta henkilökohtaiseksi ja lähelle. Cronenbergin kauhuklassikoista (mm. Scanners 1981, Videodrome 1983, The Fly – Kärpänen 1986 ja eXistenZ 1999) tuttuun tapaan liha on se realiteetti, missä ihmisten muutos näkyy fyysisesti ensimmäisenä. Jokainen tehty synti jättää jälkensä arpikudoksena, eivätkä niiden kertomat viestit ole syntyneet ilman äärimmäistä tuskaa. Graafiset veriteot ovat realistisuudessaan kammottavia ja julmuudeltaan Eastern Promises saakin parivaljakko Cronenberg-Mortensenin edellisen mestariteoksen A History of Violencen (2005) kovimmat kohtaukset tuntumaan miltei tyynysodalta.

Kokonaisuuden kruunaa Cronenbergin luottosäveltäjä Howard Shore, jolle Eastern Promises on jo 13. yhteistyö ohjaajan kanssa. Yksinäinen viulu tapailee surumielistä teemaa eri variaatioina läpi elokuvan, orkesterin ottaessa hillitysti osaa melodiaan vain aniharvoin. Tehokas ja mietitty tyylikeino, jolla valkokankaan ylikuumentuvat tapahtumat saavat niitä entisestään voimistavan kontrastin. Hallitusti Shore kierrättää venäläistä perinnemusiikkia balalaikkoineen ja ortodoksisine mieskuoroineen, kokonaisuuden ollessa silti omaperäinen ja Shorelle tuttuun tapaan äärimmäisen onnistunut. Kaiken kokoava lopputeema, Trans-Siberian Diary, ansaitsisi vähintään Oscar-ehdokkuuden vuoden koskettavimpana elokuvamusiikkiesityksenä.

Kaiken katalyyttina toimii uskomattomalla intensiivisyydellä roolinsa haltuun ottava Viggo Mortensen, joka vaatimalla vaati saada tehdä elokuvan rajuimman kohtauksen, silmittömän väkivaltaisen lähitaistelun, kuvauspaikkana toimineesta kylpylästä johtuen alastomana. Kukapa sitä meistä saunassakaan vaatteineen löylyä viskoo ja kuteitaan kiireellä kerää, jos ovella yhtäkkiä seisookin muutama mustanpuhuva murhaaja? Maanisuutta hipovalla sisäistämisellä esittämänsä henkilön nahkoihin sukeltava Mortensen vaelsi ympäri Venäjää ja Siperiaa ilman tulkkia. Mies tutustui reissuillaan todellisiin rikollisiin ja hankki kahmalokaupalla Venäjän vankiloista vankien aitoja artefakteja ympärilleen, tuomaan todellisuuden käsin kosketeltavaksi. Myös Vory V Zakone -järjestön tatuointikulttuurin akkuraatti esittäminen valkokankaalla oli Mortensenin aikaansaannosta. Jokainen kehoon lyöty kuva kun kertoo päiväkirjamaisesti kaiken niiden kantajan tekemistä palveluksista järjestölleen. Herkkävaistoinen Naomi Watts on sopivan haavoittuva kokija painajaismaisten tapahtumien imuun joutuvana sairaanhoitajana ja Armin Muller-Stahlin pelottavalla lämmöllä esittämä Semyon kaikessa nallekarhumaisuudessaan niin ikään tehokas. Ranskalaistähti Vincent Cassel on tyylilleen uskollinen vinopää, käytökseltään täysin arvaamaton sosiopaatti, jolle murha on vain ja ainoastaan työkalu.

Yhteenveto
Muutamasta juoneen liittyvästä miinuksesta huolimatta David Cronenberg teki sen taas; Eastern Promises on vuoden kovin kuva.